Suomalaiset ovat vaihtaneet crosstrainerit CrossFittiin. Uudessa treenimuodossa tavoitteena on mahdollisimman monipuolisen urheilijan perikuva. Lajiin hurahtanut toimittaja kävi tarkastamassa sen SM-kisat.
TEKSTI Isa Kalpainen KUVAT Joona Raudaskoski
Winter War ei ole isänmaallinen muistotilaisuus tai hevikeikka. Sillä nimellä kulkee helmikuun alussa Tampereella järjestetyt CrossFitin SM-kisat. Täällä talvisodan henki on vähän erilainen. Kaksituhatpäinen yleisö huutaa ja seuraa yhtä ainoaa urheilijaa keskellä suurta mustaa kenttää. Naisella on edessään 70 kilon painoinen levytanko, ja tavoitteena saada se suorille käsille pään päälle.
Hetkeä aiemmin hän on suorittanut saman liikkeen 11 kertaa hieman pienemmillä painoilla. Urheilija astuu levytangon taakse, jännittää lihaksensa kireiksi ja vetää tangon vauhdilla ylös maasta. Sen jälkeen hän sinkoaa nopeasti tangon alle ja punnertaa sieltä vielä itsensä ylös. Tuomari heilauttaa kätensä eteen hyväksytyn suorituksen merkiksi. Nainen pudottaa helpottuneena painot maahan ja yleisö räjähtää suosionosoituksiin. Suomen kovakuntoisin nainen Saara Laaksonen on juuri suorittanut Snatch ladder –nimisen lajin loppuun Crossfitin SM-kisoissa. Hän on ensimmäinen nainen, joka siinä on onnistunut.
CrossFitin SM-kisoissa kilpaillaan aikaa vastaan yhteensä yhdeksässä lajissa. Kaksi ensimmäistä kisattiin jo perjantaina ja ne sisälsivät sisäsoutua. Itse kisapäivinä nähtiin perinteisiä metconeita eli treenejä, joissa suoritetaan eri liikkeitä aikaa vastaan sekä tämä painonnosto tyyppinen ”ladder”. Lajivoittoja ottivat niin kärkiurheilijat kuin myös lopputuloksissa huonommin pärjänneet. Kisojen idea onkin selvittää, kuka on kaikista monipuolisin urheilija ja pärjää yhteistuloksissa parhaiten. Tänä vuonna naisissa Laaksonen selvitti tiensä yhteispisteissä selvästi muita korkeammalle ja miehissä hieman niukemman voiton vei maailmallakin kilpaillut Mikko Aronpää.
CrossFitistä on lyhyen ajan sisällä tullut suosittu urheilulaji. Laji rantautui Suomeen vuonna 2007 ensimmäisen boksin eli salin myötä. Viime vuosien aikana boksien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti, ja niitä onkin tällä hetkellä jo yli 40. Jokaisella salilla on satoja jäseniä, ja yhteensä CrossFit-intoilijoita on noin viisituhatta. Jos laskuihin otettaisiin mukaan myös crosstraining-salit, luvut kaksinkertaistuisivat. CrossFitiä ja crosstrainingia ei kuitenkaan pidä sekoittaa keskenään. Vain salit, jotka ovat saaneet virallisen luvan ja koulutuksen harjoittaa CrossFitiä saavat käyttää itse sanaa. Muut käyttävät sanaa crosstraining. Tavalliselle kuntoilijalle ne ovat sama asia, mutta itselleni CrossFit on kilpaurheilua, kun taas crosstrainingia pidän kuntoilumuotona siinä missä zumbaakin.
Takaisin kisoihin. Kentällä olevien urheilijoiden ohimoilla valuvat hikipisarat. Katse on keskittynyt. Aika alkaa! Kahdeksan urheilijaa alkaa kävellä käsillään rivissä. Parhaat etenevät 16 metriä putkeen kerta toisensa jälkeen, kun taas toiset pääsevät vain muutamia senttejä eteenpäin. Kahden minuutin jälkeen aika loppuu ja parhaimpienkin tahti on hiipunut. Edessä on minuutti lepoa, ennen kuin suoritus jatkuu. Urheilijat siirtyvät 50-kiloisten levytankojen taakse ja nostavat niitä rinnalle tasaisella tahdilla toisen kahden minuutin ajan. Seuraa toinen minuutin tauko, joka tuntuu varmasti puolet lyhyemmältä. Pian urheilijat hyppäävät kiinni leuanvetotankoihin ja alkavat nostella varpaitaan niihin kiinni niin nopeasti kuin pystyvät. Se ei tosin riitä aidan toisella puolella olevalle yleisölle, joka janoaa lisää.
”Kiinni tankoon vaan!”
”Loppuun asti nyt!”
Aika loppuu, ja ennen kuin hengitys ehtii tasaantua, on jo hypättävä kiinni renkaisiin. Voimavetoja, puuh! Niissä urheilijan on kammettava itsensä roikunnasta suorille käsille renkaiden päälle. Vain muutama onnistuu. Aika loppuu ja yleisö taputtaa kunnioittaen urheilijoiden ponnistuksia. Juuri tällaista tunnelmaa urheilu parhaimmillaan luo.
Lajin perustaneen Greg Glassmanin mukaan CrossFitin tavoitteena on luoda ideaalin urheilijan perikuva, joka on samaan aikaan voimistelija, painonnostaja sekä pikajuoksija. Lajin kehityttyä vaatimuksiin on näköjään lisätty myös ainakin kestävyysurheilijan sekä uimarin ominaisuudet. Vaikka laji on kilpatasolla todella haastava ja intensiivinen, se sopii myös täysin nollasta aloittelevalle kuntoilijalle. Yksi CrossFitin keskeisiä ideoita onkin liikkeiden skaalaaminen itselleen sopivaksi. Vaikka treeniohjelman mukaan pitäisi tehdä käsilläseisontapunnerruksia, jollekin urheilijalle seinäänpunnerrukset saattavat olla kehityksen kannalta parempia liikkeitä. Skaalausta käytetään kaikkiin liikkeisiin ja sen avulla jokainen saa omantasoisensa mutta silti haastavan treenin aikaiseksi.
Tutustuin CrossFitiin Youtube-videoiden innoittamana noin vuosi sitten. Olin kuullut lajista joskus jotain, mutten koskaan oikein hahmottanut, mistä siinä on kyse. Aloitin CrossFitin noin puoli vuotta sitten, kun lähelleni avattiin uusi sali. Lapsena omistin aikani telinevoimistelulle ja sen lopetettuani olen pelannut koripalloa sekä käynyt kuntosalilla. Tavalliset treenini Crossfitissä alkavat soudulla tai tuplanaruhypyillä. Itse voima- tai taito-osuudessa harjoittelemme joko tekniikkaa tai teemme puhdasta voimaa. Loppuun tehdään ”metcon” eli treenin sykettä nostava osuus. Se voi kestää minuutista puoleen tuntiin, ja siinä yhdistellään kaikkia eri ominaisuuksia.
CrossFitissä ei melkein koskaan tiedä mitä on tulossa, mutta kaikkeen on osattava varautua. Urheiluvälineet, treenit tai kilpailut eivät ole ennalta määriteltyjä. Niiden sisältö saattaa selvitä kisaajalle vasta muutamia minuutteja ennen suorituksen alkamista. Laji saattaa kestää sekunteja tai kymmeniä minuutteja.
CrossFitissa on hyvin paljon vaativia liikkeitä, joita ei opi vain pomppimalla ohjaajan perässä epämääräisesti vähän sinne päin kolmenkymmenen muun ihmisen kanssa. CrossFitin liikkeet ovat vaativia ja väärillä tekniikoilla toteutettuina jopa vaarallisia. Tästä syystä jokaisen lajin aloittavan on käytävä niin kutsuttu On Ramp –kurssi, jossa käydään perusteet läpi. Ilman sitä lajia ei saa harjoitella virallisilla saleilla.
Oma treeniboksini CrossFit10K, iso halli autokorjaamon vieressä, sijaitsee Konalassa. Lattia on betonia ja tilaa on paljon, katosta roikkuu renkaita ja köysiä. Jokaisella kahvakuulalla ja käsipainolla on oma paikkansa, ja välineiden siivoaminen käytön jälkeen takaisin on jokaiselle itsestäänselvyys. Eniten tilaa vie musta kehikko, jossa on lukemattomia erilaisia tankoja ja kyykkytelineitä. Oman boksini ohjelmointi koostuu kolmesta treenipäivästä ja yhdestä lepopäivästä. Syklin ensimmäisenä päivänä harjoittelemme painonnostoa, toisena voimistamme ylävartaloa ja teemme voimisteluliikkeitä, ja kolmantena yleensä kyykätään. CrossFit-sali on kaukana tavallisen kuntosalin ahtaudesta ja ankeudesta. Täällä ei tarvitse pelätä, että hauiskääntöön seläntaivutuksella vauhtia ottava hikinen möhkäle törmää levytankooni kriittisellä hetkellä valakyykyn ala-asennossa
CrossFitissä tärkeää on yhteisöllisyys. Treenaajat eivät puuskuta salilla yksinään tai kyräile toisiaan, vaan treenaavat yhdessä samaa asiaa valmentajan opastuksella. Yhdessä selvitetään, miksi ja miten liikkeitä tehdään. Valmentaja huomauttaa, jos jonkun liikkeen tekee päin seiniä. Yhteisöllisyyden tunne syntyy pitkälti siitä, että ihmiset käyvät samaan kellonaikaan tekemässä samaa treeniä ja kamppailevat samojen ongelmien kanssa: joidenkin kyykkyasennon liikkuvuudessa on puutteita, toisten kädet aukeilevat. Lepopäivä on hankala malttaa pitää. Yhteisiä puheenaiheita löytyy helposti ja huumori on hyvää.
Askelkyykkykävely, jes! Käsi verillä, jes! Minuutin ajan burpeita, jes! CrossFit on brändännyt aina inhoamani asiat maailman siisteimmiksi. Lajia hehkutetaan netissä, treeneissä ja mediassa. Ketäpä ei kiinnostaisi äärettömän tehokas treeni, joka lupaa hioa kenen tahansa fyysiset ominaisudet huippuunsa? Lopetin aikoinani ryhmäliikuntatunneilla käymisen, koska en voinut sietää askelkyykkyä. Nyt saatan fiilistellä sitä jo edellisenä iltana, kun seuraavan päivän treeni julkaistaan netissä.
Uskon, että CrossFit koukuttaa ihmisiä sen yhteisöllisyyden lisäksi monipuolisuudella. Tarvitaan liikkuvuutta, nopeutta, voimaa, ketteryyttä, kestävyyttä ja huumoria: esimerkiksi ensimmäinen käsilläseisonta ei ole välttämättä järin esteettinen. Jokainen onnistuu kuitenkin jossain, ja pääsee hyödyntämään vahvuuksiaan. Jokaiselle jää vielä paljon opittavaa ja haasteita. CrossFit ei lopu kesken.
Urheilijat hymyilevät helpottuneena palkintopalleillaan, mitalit roikkuvat kaulassa. Areenalla on pitkän päivän jälkeen tunkkaista. Vaikka tila hiljenee nopeasti ja ihmiset alkavat lipua kohti uloskäyntejä, omat ajatukseni eivät rauhoitu. Näen uudestaan päivän parhaimmat onnistumiset ja tylsimmät mokat. Päätän, että joku päivä minä olen aidan toisella puolella. CrossFit on lopullisesti aivopessyt minutkin.
kuvat: Joona Raudaskoski
