Yhä useampi yritys satsaa nyt henkilökunnan esiintymistaitoihin. Kysyimme viestintäkouluttajilta, miksi valmennusbisnes kukoistaa ja miten esiintymisjännitys selätetään.

TEKSTI Joona Raudaskoski KUVA Samuli Saarinen

 Kamerassa vilkkuu punainen valo. Kirkas lamppu paahtaa kasvoja, ja puvun kaulus tuntuu tiukalta. Hikiläikät leviävät kainaloissa.

Tuijotat kameraa ja sitten juontajaa. Aukaiset suusi, mutta et saa sanaakaan ulos. Et edes muista, mihin kysymykseen piti vastata. Kaikki näkevät sinut, reaaliaikaisesti. Mitähän äitikin tästä sanoo?

Nyt ei saa jäätyä.

Kiusallista. Vielä kiusallisempaa on se, että julkisia jäätymisiä sattuu tämän tästä. Kaikki medialaiset tietävät ainakin yhden kuuluisan esimerkin siitä, kun asiantuntija jäätyy valtakunnallisessa tv-lähetyksessä. Niin voi käydä kenelle tahansa.

”Esiintymisjännitys on luonnollinen reaktio esimerkiksi silloin, kun joutuu esiintymään kameralle. Se myös auttaa suhtautumaan tilanteeseen vakavasti”, sanoo Iida Rauhalammi.

Rauhalammi tuntee esiintymisjännityksen. Hän on puheviestinnästä valmistunut Yle Etelä-Karjalan radiotoimittaja, joka on myös ollut kehittämässä Helsingin ylioppilasteatterin esiintymiskoulutuksia. Siell on valmentautunut esimerkiksi Helsingin yliopiston oppilaskunnan edustajisto.

Ammattimaisten viestintäkouluttajien määrä kasvaa koko ajan. Eräs heistä on viestintätoimisto Tekirin mediavalmentaja ja viestinnän suunnittelija Jenni Jusslin, joka vastaa toimiston mediavalmennuksesta.

”Minusta tuntuu, että nykyään kaikenlainen valmentautuminen on aika muodikasta. Jos haluaa kuntoon, palkataan personal trainer”, hän vertaa.

Kuten kymmenet muut suomalaiset viestintätoimistot, Tekir valmentaa yritysten johtoportaita, asiantuntijoita, poliitikkoja ja julkisyhteisöjen edustajia.

Mediavalmennusta annetaan monenlaisella kokemuksella ja näkemyksellä. Jusslin on opiskellut journalismia ammattikorkeakoulussa, ja hänen kollegansa, viestintäkosultti Tuukka Hetemäki, on Aalto yliopiston kauppakorkeakoulun kasvatti. Molemmilla on kokemusta esimerkiksi toimittajan töistä.

Melkein kaikki perinteiset lehtitalot tuottavat nyt videosisältöjä. Maakunta- ja iltapäivälehtien verkkosivut ovat jo täynnä liikkuvaa kuvaa. Yriyksissä kameran eteen ei enää kiikuteta vain tehtaan johtajaa vaan kaikenlaisia asiantuntijoita. Se lisää osaltaan tarvetta viestintäkoulutukselle.

”Verkossa on digitaalinen muisti. Jos onnistuu tekemään jotain mieleenpainuvaa, se on netissä ikuisesti. Verkko on tavallaan julma maailma. Aikaisemmin saattoi oikeasti ajatella, että tämän päivän lehti on huomisen kalankääre”, Hetemäki sanoo.

Toisaalta verkon kuvavirta on valtava. Massaan hukkuu helposti. Viestintäkonsultti auttaa luomaan esiintyjäpersoonan, jolla erottuu.

Vaikka olemme yksilöitä, Rauhalammin mukaan esiintymisessä pätevät yleismaailmalliset ohjeet. Ensimmäinen askel hyvään esiintyjyyteen on oppia käsittelemään omaa jännitystään. Toiseksi pitää tiedostaa, ettei jännitys usein näy yhtä vahvasti, kuin miltä se itsestä tuntuu. Kolmas keino on lähes klisee ja kaikkien kolmen haastateltavan lempilapsi: harjoittelu tekee mestarin myös esiintymisessä.

Ylioppilasteatterin koulutuksissa osallistujat harjoittelevat esiintymistä lavalla. Rauhalammin mukaan hyvä keino aloittaa esimerkiksi puhe on se, että rauhoittaa aluksi itsensä. Kun astuu lavalle, voi laskea kymmeneen ja vasta sitten puhua.  Niin ensivaikutelma on rauhallinen.

”Tauot eivät ole vaarallisia vaan hyvä keino päästä jännityksestä eroon. Ne eivät varmasti haittaa yleisöä”, Rauhalammi sanoo.

Hän toivoisi esiintyjien olevan armollisempia itselleen. Hänestä esitys on vain mielenkiintoinen, kun se ei ole täydellisen kliininen oppikirjasuoritus.

Kun ylioppilasteatterin koulutuksissa on opeteltu alkeet, nostetaan vaikeusastetta: lavan eteen asetetaan kamera. Sen avulla voi jälkikäteen analysoida jopa silmien räpsytyksiä ja aataminomenan pomppoilua.

”Ennen esiintymistä kannattaa ajatella jotain mukavaa. Voi laajentaa perspektiiviä ja pienentää esiintymistilannetta. Kysy esimerkiksi, miten tämä haastattelu vaikuttaa vaikka Amerikassa”, Rauhalammi neuvoo.

Rauhalammin mukaan esiintyjän kannattaa etsiä itselleen rituaaleja, jotka auttavat rentoutumaan ennen h-hetkeä. Jollekulle toimii juoksulenkki tai jooga, toiselle läpänheitto kavereiden kanssa.

Joskus hyvät neuvot pettävät, eikä jäätymiselle vain voi mitään. Jos haastateltava jäätyy lähetyksessä, vastuu tilanteen pelastamisesta siirtyy toimittajan ammattitaidon varaan. Rauhalammin kokemuksen mukaan ammattitaitoinen toimittaja voi auttaa haastateltavan yli blackoutista.

”Radiossa se on helppoa, kun kukaan ei näe. Empatian osoittaminen on hyvä keino, nyökkäily ja muu haastateltavan huomioiminen”, Rauhalammi listaa.

Jos haastateltava kadottaa sanat, Rauhalammin mielestä on toimittajan velvollisuus tuottaa puhetta. Kun on tehnyt taustatyön hyvin, voi esimerkiksi viitata hankkimiinsa tietoihin tai esittää uuden kysymyksen. Parhaimmillaan jäätynyt haastateltava saa kiinni uudesta aiheesta, ja tilanne laukeaa.

Hetemäki muistuttaa, että suoria tv-lähetyksiä tehdään oikeasti melko vähän. Haastateltavan jäätyminen on uhka myös tuotannolle: se näyttää epäedulliselta sekä haastateltavan että haastattelijan osalta.

Jos itseä jännittää vaikka esitelmää tai puhetta pitäessä, sekä Hetemäki että Rauhalammi neuvovat tunnustamaan oman jännityksen itselle. Esimerkiksi työhaastattelijaa voi hyvin pyytää toistamaan kysymyksen. Hetemäen mukaan se on hyvä tapa välttää sekä hiljaisuus että loputon, epämääräinen lauseketju, jossa ei ole selkeää pointtia. Takeltukaan ei kuitenkaan ole vaarallista.

”Tässäkin keskustelussa olen seonnut sanoissani monta kertaa, eikä se haittaa. Kannattaa vain laittaa homma poikki ja pyytää, että kuulee kysymyksen uudelleen”, Hetemäki sanoo.

Jusslin ja Hetemäki nauravat, kun heiltä kysytään, miten he valmistautuivat pienen opiskelijalehden haastattelun.  Heidän mukaansa lehden koko ei ole syy jättää valmistautumatta. Verkossa päättömyydet ja sammakot leviävät nopeasti.

Yritysten suhtautuminen esiintymistaitoihin on muuttunut vuosien saatossa Enää työntekijöitä ei kouluteta lähtökohtaisesti siksi, että yritetään välttää epäonnistumisia. Yritykset tietävät, että hyvän julkisuuskuvan rakentamiseen kannattaa laittaa aikaa ja rahaa siinä missä muuhunkin markkinointiin. Hyvillä esiintymistaidoilla voi saavuttaa vähintään yhtä paljon kuin huonoilla menettää.

Viestintätoimistot eivät juuri mainosta palveluitaan. Menestymisen avain on verkostoitumisessa ja siinä, että yrityksen vaikuttajat näkyvät mediassa. Esimerkiksi Tekirin perustaja, entinen toimittaja Harri Saukkomaa, antaa usein haastatteluja ja kommentoi viestintään liittyviä ilmiöitä.

Tekir luottaakin mediavalmennuksen markkinoinnissa pääasiassa puskaradioon. Uusia asiakkaita tulee esimerkiksi vanhojen asiakkaiden suositusten perusteella.

Mediavalmennuksen suosio perustuu osin myös siihen, että näyvyys joukkoviestimissä on yhä tärkeämpää mainosta myös viestintätoimistojen asiakkaille. Esimerkisi ajankohtaisohjelmiin pyydetään kommentoimaan aina samat asiantuntijat, jotka toimittajat tuntevat ja tietävät sanavalmiiksi. Jusslin ja Hetemäki mainitsevat esimerkkeinä ulkopolitiikan tutkija Charly Salonius-Pasternakin Suomen ulkopoliittisesta instituutista ja toimitusjohtaja Ari Paunan Hypo-pankista. Molemmat kommentoivat usein oman alansa ysymyksiä.

”Hypo-pankin liikeideahan on myydä asuntolainoja. Toimitusjohtajan kautta saatu näkyvyys voi olla pankille paljon tehokkaampaa kuin ostaa mainos Maikkarilta tai Neloselta”, Hetemäki sanoo.

Vaarana voi olla, että muutama yritys kaappaa asiantuntijajulkisuuden. Siksi myös tieteentekijöiden olisi hyvä muuttaa asenteitaan mediaesiintymisiä kohtaan. Yleisön kannalta olisi hyvä, että ääneen pääsisi mahdollisimman monenlaisia intressejä edistäviä asiantuntijoita.

Kuvitukset: Samuli Saarinen