Mikko Puukko, nimesi on kaikille medialaisille tuttu sosiaalitieteiden uutiskirjeiden mystisenä lähettäjänä. Lisäksi olet yhteiskuntapolitiikan amanuenssi. Kuka luulet olevasi?
Olen Afrikan valosta ja lämmöstä haaveileva entinen virkamies.
Et siis enää ole virkamies?
Minulla on vielä vanha nimike, amanuenssi, jolla olen aikoinani tullut laitokselle. Se oli silloin virkasuhde, mutta nykyään kyseessä on työsuhde. Sen takia tänään (30.9.) käynnistyneet yt-neuvottelut vähän pelottavatkin.
Mitä amanuenssin, ns. akateemisen sekatyöläisen, työnkuvaan oikein kuuluu?
Vielä ennen vuoden 2010 hallintorakennemuutoksia amanuenssin työtehtävät olivat hyvin vaihtelevia. Niihin kuuluivat kaikennäköiset talous-, henkilöstö- ja opintoasiat. Uuden laitoksen aikana ne on eroteltu toisistaan, ja esimerkiksi opintoasiat liittyvät nyt kuhunkin oppiaineeseen. Käytännössä nykyisillä opintoasiansuunnittelijoilla on vastaavat tehtävät kuin ennen amanuensseilla.
Lisäksi minulla on laitostiedottajan tehtäviä. Lähetän muun muassa sosiaalitieteiden uutiskirjettä sekä ylläpidän laitoksen ulkoisia verkkosivuja ja Flamma-sivuja.
Miten päädyit töihin yliopistolle?
Oikeastaan puolivahingossa. Opiskelin aikoinaan vanhalla omalla laitoksellani sosiaalipolitiikkaa. Valmistumisen jälkeisenä kesänä olin hetken aikaa työttömänä ja sain yllättäen soiton osastosihteeriltä, että tarvittaisiin amanuenssin sijaista. Otin sijaisuuden vastaan, ja vuotta myöhemmin, kun amanuenssin paikka avautui, hain paikkaa ja sain sen. Siitä on nyt 17 vuotta.
“Tällä hetkellä koko Helsingin yliopiston hallintoväki on varpaillaan. Tänään alkaneissa YT-neuvotteluissa on ilmoitettu henkilöstön vähennysmääräksi 1200, ja leikkaustarve on ensisijaisesti hallinnosta.“
Eikä vieläkään kyllästytä?
Kyllä varsinkin viime vuosina kaikki nämä muutokset ovat askarruttaneet. Viimeksi vuoden 2010 hallintorakennemuutosten aikaan mietin, muuttuvatko työtehtävät yksitoikkoisemmiksi. Nyt kun edessä ovat vielä suuremmat muutokset, pohdituttaa, millä tavalla tulevat työtehtävät – jos siis on tulevia työtehtäviä – vastaavat sitä, mitä olen itse ajatellut. Kun tehtäviä keskitetään, ei ole aina yksinkertaista luoda sellaisia mielekkäitä kokonaisuuksia, joissa olisi edelleen riittävästi haastetta ja mielenkiintoa. Että se ei olisi pelkästään mitään opintosuoritusten rekisteröintiä.
Tällä hetkellä koko Helsingin yliopiston hallintoväki on varpaillaan. Tänään alkaneissa yt-neuvotteluissa on ilmoitettu henkilöstön vähennysmääräksi 1200, ja leikkaustarve on ensisijaisesti hallinnosta. Mutta yritän suhtautua siihen niin, että jos lähtö tulee, se on sitten jokin uusi mahdollisuus. Ei siinä muu auta.
Miksi yliopisto on huono kohde leikata?
Onhan se ihan itsestään selvää, että huonossa taloudellisessa tilanteessa ei kannata leikata yliopistolta. Se leikkaa myös tulevaisuuden mahdollisuuksia. Päinvastoin tässä tilanteessa koulutukseen pitäisi satsata, jotta meillä olisi tulevaisuudessakin innovaatioita ja hyvin koulutettua työvoimaa.
Helsingin yliopiston pitkässä historiassa muutoksia on tullut paljon, eivätkä ne aina ole olleet huonoja. Maailma muuttuu ympärillämme, ja meidän pitää muuttua mukana. Sinänsä on hyvä, että joudutaan miettimään yliopiston perustehtäviä uudelleen, eli mitä tehdään ja miten. Mutta nyt nämä luvut ovat ihan käsittämättömiä. Ensi vuonna pitäisi säästää 54 miljoonaa euroa, mikä on 20 prosenttia koko yliopiston vuosibudjetista. En ymmärrä, miten tällaisten leikkauksien jälkeen voitaisiin taata, että Suomen ainoa huippuyliopisto on enää samaa tasoa.
Onko yliopistovaltauksesta hyötyä?
Suoraan sanottuna en usko. Olin itse aikoinani mukana valtaamassa hallintorakennusta vuonna 1990, kun yliopiston kolmikantaa ajettiin. Silloin ajatuksena oli nimenomaan demokratian lisääminen niin, että myös opiskelijat saisivat äänensä kuuluviin. Nykyisessä hallintomallissa valta on hyvin keskitetty rehtorille ja dekaanille, ja tiedekuntaneuvostoista ja laitosneuvostoista on tullut enemmänkin rutiinimaisten asioiden kumileimasimia. Silloin nousee kysymys siitä, onko opiskelijoilla enää tässä kolmikantamallissa mitään vaikutusmahdollisuuksia. Kyllä se vähän niukalta tuntuu.
On huolestuttavaa, että yhä enemmän ollaan menty tällaiseen yritysmaailmasta lainattuun johtomalliin, eikä edes moderniin sellaiseen. Toisaalta ennen Helsingin yliopistokin oli valtion tilivirasto. Ei silloin haitannut, vaikka tilit olivat miinuksella, koska eihän valtio mene konkurssiin. Mutta nyt kun yliopistoilla on oma taloudellinen vastuu, tilanne on ihan toinen.
Mihin tulosajattelu johtaa?
Nykyään on pakko tuottaa, minkä takia esimerkiksi tohtoreita valmistuu liukuhihnalta. Kyllä suoraan sanoen ihmetyttää, kenen kannattaa lähteä väitöskirjaa tekemään, kun tutkimuslaitostenkin rahoitus vähenee. Ei siellä enää ole kunnon työmarkkinoita, ja vähäisiäkin avoimia paikkoja hakee tuhottoman moni.
“Kun itse opiskelin, ihanteena oli akateeminen vapaus. Nykyään opiskelijat haluavat koulumaisempaa opetusta.“
Mitä teit ennen, kuin jumiuduit vuosikymmeniksi Helsingin yliopistolle?
Ensimmäinen tutkintoni oli yo-merkonomi pankkilinjalta, ja työskentelin sen jälkeen arvopaperisalkun hoitajana Postipankissa. Hain ylioppilaskirjoitusten jälkeen monenlaisiin paikkoihin, muun muassa kauppikseen ja opiskelemaan historiaa. Samalla tavalla kuten aika moni nuori, jolla ei ole mitään erityisiä kykyjä, sitä miettii vain, mikä voisi olla kiinnostavaa. Kun olin jo ollut työelämässä, valtsika ja yhteiskuntatieteet alkoivat kiinnostaa. Sain opiskelupaikan, ja pankkityö riitti siltä osin. Lukuun ottamatta kesätöitä Helsingin yliopisto oli valtsikasta valmistumisen jälkeen ensimmäinen työpaikkani.
Pääosin olen viihtynyt hyvin Helsingin yliopistolla. Parasta työssä on vuorovaikutus opiskelijoiden kanssa. On ollut mielenkiintoista nähdä, millä tavalla opiskelijasukupolvet ovat vuosien myötä muuttuneet.
Miten ne sitten ovat muuttuneet?
Kun itse opiskelin, ihanteena oli akateeminen vapaus. Nykyään opiskelijat haluavat koulumaisempaa opetusta. Se on valtsikassa kauhean vaikea ajatus, koska muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki tutkinnot ovat yleisiä, eikä niistä valmistu suoraan mihinkään ammattiin.
Tietysti siinä paistaa huoli työllistymisestä. Paljon kysytään esimerkiksi, minkälaisilla sivuaineilla voisi varmistaa työllistymisen valmistumisen jälkeen. Kun ajatellaan valtsikan historiaa, sehän perustettiin tehtävänään kouluttaa virkamiehiä. Mutta nyt tilanne on toinen, eikä ministeriöissä enää ole samalla lailla työtehtäviä. Sen sijaan paljon ollaan harjoitteluissa erilaisissa ajatushautomoissa, järjestöissä ja jopa pelifirmoissa. Ministeriöiden rinnalle on avautunut ihan uudenlaisia työpaikkamahdollisuuksia.
Kuva: Joona Raudaskoski
