Palstalla Median oma yllytyshullu hakee kehon ja mielen hyvinvointia mitä kiistanalaisemmista hoitomuodoista
TEKSTI Juho Härkönen
KUPPAUSTA Itä-Helsingissä. Pieni krapula. Nuo sanaparit yhdessä aiheuttavat kylmiä väreitä; mielikuvia elinkaupasta ja hämäristä sivukujista, jotka lupailevat turmiota varomattomalle kulkijalle. Olen saapunut selvittämään onko vanhassa kansanperinteessä perua vai kelpaanko kokemuksen jälkeen vain statistiksi Romeron zombie-elokuviin.
Hoitomuotona kuppauksessa asetetaan iholle kuppaussarvia, eräänlaisia imukuppeja, joiden tarkoituksena on saada iho koholle. Tämän jälkeen kohoumiin tehdään pieniä viiltoja, joista valuvan veren tulisi perimätiedon mukaan parantaa lihas- ja nivelsärkyjä ynnä muita maallisia murheita.
Proseduurin aluksi saan kertoa mahdollisista kipupisteistä, joihin toivon parannusta. Niitä ei sen hetkisen mielentilan lisäksi juurikaan ole. Tämän jälkeen minut komennetaan saunaan rentouttamaan kehoa ja mieltä. Pää polvien välissä yritän muistella isieni ja katajaisen kansamme suurtekoja, Mannerheimia, Simo Häyhää ja Lallia, sekä kuulla Väinämöisen kanteleen soivan. Uskon vakaasti mentaliteetin ratkaisevan tässä tapauksessa.
Siirtyessäni kuppauspöydälle alkaa oikeasti tulla suru puseroon. Asiaa ei auta yhtäaikaisesti tiukan ja lempeän oloinen kupparini, jonka työtehtävänä on valuttaa minusta paha veri pois. Ja sitähän riittää. Ettei vaan nauttisi tilanteesta. Ensimmäiseksi saan mainittavan mukavan hieronnan ja lämpimän suihkun. Auttavat löytämään lihassolmuja kuulemma. Päässäni miellän tämän kuitenkin viimeiseksi voiteluksi.
Viimeisten Isä meidän -rukousten jälkeen imukupit yksi toisensa jälkeen painautuvat ihooni. Ne kattavat komean kokoisen alueen hartioista ristiselkään. Tuntuma ei ole paha, vain miedohkoa alipainetta havaittavissa. Aprikoin, että mikäli tulisi Länsi-Intian laitesukellusmatkallaan keskikokoisen tursaan lempimäksi, olisi tunnelma luultavasti vastaava.
Lihani on ilmeisesti valmiiksi kypsää, sillä välittömästi ja äkkiarvaamatta nahkaani tehdään äärimmäisen pieniä viiltoja. Kipua ei sadomasokistisista kauhukuvistani huolimatta ole juurikaan. Sarvet siirretään näiden kipupisteiden päälle. Kuppari pelaa selälläni shakkia siirrellen työvälineitään pitkin näennäisen tyyntä olemustani aina uusien viiltojen päälle. Tuijotellessani kämmenteni känsiä tunnen, kuinka lämpimät norot elämännestettä alkavat koristaa kylkiäni. Ruosteisen aromin täyttäessä huoneen mietin lihakaupan avaamista. Härkösen Halal, siinä vasta liikeidea.
Olemme valmiita. Noustessani pöydältä ottaa hiukan päästä. Ryhdistäydyn ja siirryn takaisin peseytymään ja saunaan. Olo ei ole niinkään raukea, enemmänkin hämmentynyt. Herää alkukantainen pelko: tuleeko paitani näyttämään kirvessurman uhrin käärinliinalta? Verenvuoto kuitenkin lakkaa miltei välittömästi ja olokin alkaa parantua. Kokemus vastaa klassista saunaa vastanpieksennän säestämänä. Kuin itsestään aiempi huonoista elämänvalinnoista seurannut päänsärky on tiessään, kiitän ja poistun saaden tehtäväkseni pitää nesteytystä yllä.
Seuraavana aamuna selkäni muistuttaa teini-ikäisen hurmurin kaulaa imurinputkikäsittelyn jälkeen. Olo on edelleen hyvä hapen kulkiessa ja lihasten kiittäessä kuin hyvästäkin työstä. Kuppaususkovaista minusta ei tullut, ensi kerralla luovutan vereni SPR:lle kuin kunnon suoraselkäinen kansalainen ikään. Kokemus olisi varmasti ollut ainutlaatuisempi, mikäli olisin ollut vaivaisempi, vaikka olo aurinkoinen olikin ja myös kankkunen jätti maallisen tomumajani. Ikimuistoisia tosin olivat ne jäljet, jotka säilyivät seuraavaan lauantaihin.
