Organisaatiotutkimuksessa on nyrkkisääntö, jonka mukaan kaksi peräkkäistä epäonnistujaa samassa työtehtävässä tarkoittaa että vika ei ole tekijässä, vaan työssä. Suomessa ei ole ollut onnistunutta pääministeriä 15 vuoteen. Poliitikot ovat siirtyneet vallankäytön marginaaliin. Virkamiehillä on vielä väärinkäyttövaltaa, mutta pääosa vallasta on valunut suomalaisen politiikan ulkopuolelle. Isoilla yrityksillä taas ei Suomessa ole valtaa vaikuttaa edes omaan kohtaloonsa. Mediafirmat ovat eksyksissä, puhelinfirmat poissa.

Tämä yhdessä keksitty Kaiken Kriisi tarkoittaa myös vallan uusjakoa. Sanotaan, että vallan määrä on vakio. Mihin se on mennyt?

Demos Helsingin sisällä pohditaan paljon firman omaa vaikuttavuutta. Meidän kertomuksemme siitä, kuinka muutos tapahtuu, perustuu Frank Geelsin MLP-muutosmalliin. Siinä muutosta kuvataan megatrendien, regiimin ja niche-toiminnan tasoilla.

Megatrendien tasolla suuret, maailmaa muovaavat kehityskulut kuten väestön muutokset ja digitalisaatio vievät vääjäämättä kaikkia yhteiskunnan piirteitä tiettyyn suuntaan. Regiimitasolla valtiot, lainsäädäntö ja markkinat yrittävät neuvotella muotoaan näiden suurten muutosten ja alimmalla tasolla tapahtumien ilmiöiden väliin. Niche-tasolla pienet ilmiöt, startupit, oudot aloitteet ja kaikenlainen härvääminen skaalautuu osaksi yhteiskuntaa.

Regiimitasolla megatrendeihin on otettava kantaa heti. Pienet käytännöt vaikuttavat regiimitasoon vasta tietyn viiveen jälkeen. Lopulta regiimitaso saattaa muovata megatrendejä.

VALTA – suoraan sanoen – asettuu näiden tasojen väliin. Se on kykyä selittää maailman suuria muutoksia niin, että politiikka ja markkinat osaavat hyötyä siitä. Ja se on kykyä selittää pienet niche-ilmiöt siten, että ne voidaan hyväksyä ja skaalata osaksi politiikkaa ja markkinoita.

Viime vuosina on esitetty, että valta on valunut konsulteille, viestintätoimistoille ja ajatushautomoille. Tähän päätelmään tulevat Reetta Rädyn ja Ville Blåfieldin ”Kuka hullu haluaa poliitikoksi?” Ja Hanna Kuuselan ja Matti Ylösen ”Konsulttidemokratia”. Väite pitää paikkansa vain osittain.

Mckinsey tekee tuloksia tilauksesta ja varmistaa tilaajilta, etteivät tulokset yllätä. Milttonia kiinnostanee enemmän kannattavuus ja maine ja tilauksesta vaikuttaminen kuin omien ajatusten edistäminen. Ja meillä Demos Helsingissäkin ne hetket ovat harvassa, jolloin havaitsee jonkin oman ajatuksen tarttuneen jollekin toiselle.

Konsulttitaloilla, viestintätoimistoilla ja ehkä joskus ajatushautomoillakin on valtaa, mutta se on ohjaavaa, tulkkaavaa valtaa. Nämä toimijat selittävät suuria muutoksia, joskus toki omalta kannalta parhain päin. Muutosvalta taas, niin hurjalta kuin se kuulostaakin, on start-upeilla.

SCOOPINION-STARTUPPINI jakaa lehtijuttuja, jotka on luettu hyvin. Selvä peli, eikö? Mutta meidän teknologiajohtajamme päättää, mitä tarkoittaa ”lukea hyvin”, ”lukea kokonaan” tai ”selailla”. Minä valitsen ne lehdet, joita ylipäätään jaetaan. Nämä valinnat eivät ole arvovapaita. Ne ovat vallankäyttöä.

Tykkäsi siitä tai ei, Mark Zuckerbergillä on valta määrittää mitä tarkoittaa ystävyys. Über taas on tärkeä kotouttamisen kanava ja työn tulevaisuuden rakentaja. Wolt valitsee kohta sen mitä syöt. Se ei ole pelkästään huono asia: elämä helpottuu ja ajatteluun jää enemmän aikaa. Mutta vallanjaosta pitää silti neuvotella.

Toisin kuin esimerkiksi mediataloissa halutaan uskoa, digitalisaatiokehitys ei ole lopussa, vaan vasta alussa. Pian energiariippumattomat, halvat sensorit ovat kaikkialla: ensin kaikissa sähkölaitteissa, sitten kaikissa ihmisten tekemissä esineissä. Mitä pidemmälle digitalisaatio etenee, sitä suurempi osa vallasta valuu algoritmien ohjelmoijille ja data-analysoijille.

Valtiotieteilijöiden on pikaisesti ymmärrettävä tämä ja ryhdyttävä keskustelemaan insinöörien päätöksistä. Keskustelu ja reilu vallanjako ei onnistu ilman suurten muutosten ymmärtämistä ja pienten positiivisten muutosten tekemistä ruohonjuuritasolla.