TEKSTI Marissa Rämänen KUVA Aura Vilkuna

Seison Kurvissa odottamassa bussia ja seuraan katseellani puluparven lentoonlähtöä tien toisella puolella kohoavan kerrostalon katolta. Parvi tekee ilmassa silmukoita, ikään kuin kunniakierroksena, ja laskeutuu sitten takaisin saman talon katolle. Pulujen kierros tuo mieleeni aamuratikassa suorittamani tyhjän istuinpaikan metsästysrituaalin, jonka aikana kierrän koko kulkuneuvon vain todetakseni etupäässä heti ensimmäisenä näkemäni paikan olleen vaunun ainoa vapaa.

Lintujen parvikäyttäytyminen ja liikehdintä joukoissa muistuttavat minua monilta osin ihmisten vastaavista. Linnut elävät parvissa, joissa ne saavat tovereiltaan turvaa pedoilta. Hieman samaan tapaan tuore fuksilauma kuljeksii pitkin kampusta syksyn alussa toisiinsa tukeutuen ja pelokkaasti vanhempia ja itsevarmempia opiskelijoita silmäillen.

Linnuille parvista on hyötyä myös silloin, kun ne etsivät joukolla ravintoa – yhden löytäessä ruokaa se ilmoittaa loppujengille löydöksestään, ja kaikki saavat vatsaansa täytettä. Saman ilmiön voi huomata pilkun aikaan Rautatieasemalla yöbussiaan etsiskelevässä kaveriporukassa. Kun yksi löytää oikean kulkuvälineen, ohjeistaa hän ystävällisesti sammaltaen loppujoukon perille: ”Hei kaverit hei! Täällä!”

Toisissa tapauksissa lintujen johdonmukainen ja rationaalinen käytös parvissa herättää minussa outoa, kunnioituksensekaista kateutta. Lintuparvissa saattaa liidellä jopa tuhansia yksilöitä, ja niiden synkronoidut liikkeet ovat kuin toisesta maailmasta. Kuinka ne eivät törmää?

Tutkijoiden mukaan syynä ovat lintujen loistavat viestintä- ja havainnointitaidot. Linnut välttävät törmäämisen sillä, että ne eivät tarkkaile ainoastaan edessään ja vieressään olevia vaan kiinnittävät huomiota jopa seitsemän toverinsa liikkeisiin parvessa. Ruuhka-aikaan junasta purkautuvasta epämääräisestä ihmisjoukosta en voi sanoa samaa. Massana eteenpäin vellovan rykelmän jäsenet keskittyvät tasan edellään kulkevaan, joten edemmällä tapahtuvat äkkiliikkeet aiheuttavat koko ryhmän törmäyksen, joka tuo mieleen Ranskan ympäriajojen vastaavat.

Kun suuret linnut taittavat satojen kilometrien paluumuuttomatkaansa takaisin Pohjolaan, ne lentävät aerodynaamisissa auroissa, joissa takana lentävä hyötyy edellään lentävän aiheuttamasta nosteesta ja vähentää näin energiankulutustaan. Samanlaista käytöstä voi havaita aleruuhkassa ihmisjoukon edetessä yhden etujoukoissa kulkevan tienraivaajan perässä.

Auramuodostelmassa lentävät siivekkäät ovat varsin demokraattisia johtajanvalinnassaan, sillä ne vuorottelevat johtajana. Kärjessä lentävälle muodostelma on huomattavasti raskaampi kuin muille. Vaihtamalla johtajaa jokainen linnuista hyötyy suurimman osan ajasta muodostelmasta.

Sen sijaan yliopiston kurssilla ryhmätyötapaamisen ensimmäisellä kerralla ryhmää johtavaksi erehtyvä on usein pestissään kurssin loppuun saakka. Vaihtelulla olisi suurempi hyöty kaikille – kohtaloonsa tyytymätön ryhmätyön johtaja kyllästyy jakson loppupuolella, ja koko ryhmä on hukassa.

Kurvissa seuraamani puluparvi on taas noussut lentoon ja suorittaa kerrostalojen välissä silmukkaista kunniakierrostaan ennen paluutaan pörhistelemään paikkaan, josta ne nousivatkin.

Noustuani bussiini seuraan ikkunasta samaan kulkupeliin nousevia kanssamatkustajiani ja saan osoituksen siitä, miksi lintujen havainnointikyvyt olisivat tarpeen ihmisillekin. Jonon puolivaiheilla oleva jää nostamaan pudonnutta bussikorttiaan ja aiheuttaa tahattomasti ketjukolarin, kun takana kulkevat eivät huomaa pysähdystä ajoissa. Paremmilla havainnointitaidoilla tältäkin olisi ehkä vältytty.