Musiikki on liikettä, joka liikuttaa. Oikein valittu kappale voi tuoda pinnalle tunteita, joiden olemassaolosta emme edes olleet tietoisia – musiikilla nostatetaan tunnelmaa tietoisesti niin juhlissa kuin vaatekaupoissakin. Miksi näkymätön värähtely ilmassa saa itkemään tai nauramaan?
TEKSTI JA KUVAT Heidi Puomisto
Musiikki on lopulta vain liikettä, ääniaaltoja, jotka havaitsemme korvilla, ja joista aivot ja sisäkorva tekevät yhdessä tulkintatyön. Maallikollekin on selvää, että ihmisääni ja sanoituksiin sisältyvät merkitykset herättävät tunnereaktion. Mitä järkeä on siinä, että pianonsoitto herkistää?
Durhamin yliopiston ja Jyväskylän yliopiston musiikkitieteen professori Tuomas Eerola on tutkinut musiikin ja tunteiden yhteyttä lukuisissa tutkimuksissa. Vastaus riippuu hänen mukaansa siitä, minkälaisen roolin musiikille antaa evoluutiossa:
”Jos musiikilla ei ole mitään annettavaa evoluutiossa, voisi sanoa vain, että musiikki käyttää puheessa käytettäviä piirteitä tehokkaasti.”
Juuri abstrakti luonne saattaa tehdä musiikista taidemuotona niin puhuttelevan. Kielen kyky ilmaista tunteita on aina rajallinen, kun taas äänillä on merkityksiä jo ennen sanojen muodostumista. Eräässä tutkimuksessa selvitettiin, että jo ennen äidinkielen tiedostamista saksalaiset ja ranskalaiset vauvat itkevät eri intonaatioilla, mikä voi kertoa äänen sanattomien ulottuvuuksien, siis myös musiikin, merkityksestä ihmiselle.
”Sanattomia tunnepiirteitä on ollut hyödyllistä tunnistaa, sillä toisen tunnereaktioiden lukeminen on ollut erityisen tärkeää sosiaalisissa ryhmissä”, Eerola kertoo.
Musiikilla voi myös olettaa olleen itsenäinen rooli evoluutiossa. Oletusta voisi perustella esimerkiksi siten, että äidin laululla on tutkittu olevan merkitystä tunneyhteyden muodostamisessa lapsen ja äidin välille.
”Niillä äideillä, jotka piristivät lasta laulamalla, on ollut suurempi todennäköisyys selvitä”, Eerola selittää.
Jotkut pitävät musiikkia vain kulttuurin tuotteena, mutta Eerolan mielestä kyse on sekoituksesta synnynnäistä ja opittua. Eerola kertoo Petri Laukan kanssa tekemästään tutkimuksesta, jossa muusikot neljästä eri kulttuurista soittivat näytteitä eri painotuksilla, joita kuulijat analysoivat. Kävi ilmi, että kuuntelijat ymmärsivät painotuksia yli kulttuurirajojen.
”Vaikka semanttinen sisältö eli sanojen merkitys on vieraan kulttuurin kuulijalle tuntematon, prosodia eli äänen paino, korkeus ja sävy kertovat tunnesisällöstä.”
Ihmisillä on siis eräänlainen universaali koodisto äänessä välittyvien tunteiden tunnistamiseen. Tätä selittävät tunteiden aiheuttamat muutokset kehossamme. Ne heijastuvat suoraan äänen tuottamiseen: miellyttävä ääni saadaan kurkunpään ollessa rennosti matalassa asennossa.
Kun kiihdymme, kurkunpää on kireämpi ja äänikin erilainen. Näitä eroja olemme oppineet kuulemaan musiikista empatian avulla: ymmärrämme muutokset äänessä peilaamalla sitä, miten oma kehomme toimii.
Erikseen ovat kulttuurisesti sovitut merkit, kuten molli ja suru länsimaisessa musiikissa.
Aivan perimmäistä syytä musiikin herättämille tunteille ei oikeastaan edes tiedetä, ja aiheen tutkimuksessa on viime aikoina vasta päästy asettamaan täsmällisiä kysymyksiä sen sijaan, että niihin olisi löydetty vastauksia.
Paljon on vielä tutkimatta – voimme siis toistaiseksi vain tyytyä ihmettelemään, miksi liikutumme molekyylien aaltoliikkeestä.
