Kun sitseillä lauletaan Oodi sitoutumattomuudelle, nousee muiden vasemmistopuolueiden kohdalla kannatuksen merkiksi useita lasejaan kilisteleviä opiskelijoita, mutta SDP:n säkeistön tullessa penkistä irtautuu vain muutama. Ei ole ihme, että parikymppisten opiskelijoiden pöytäjuhlassa demareita on vähän – onhan valtaosa puolueen kannattajista eläkeikää lähestyviä.
TEKSTI Marissa Rämänen KUVA Heidi Puomisto
SDP tuntuu puolueelta, joka on jämähtänyt menneisyyteen eikä vetoa nopeasti muuttuvaan yhteiskuntaan kasvaneisiin, tulevaisuuteen katsoviin nuoriin. Puolueen puheenjohtaja Antti Rinne vaikuttaa niin ikään unissakävelijältä, jonka konkreettiset teot puolueen kannatuksen lisäämiseksi näyttävät vähäisiltä.
SDP on myöntänyt, että heillä on vaikeuksia saada nuoria arvoliberaaleja kaupunkilaisia kannattajikseen. He ovat ihmisryhmä, joka itselleni täältä keskustakampuksen kuplasta katsottuna tuntuu oleelliselta äänestäjäryhmältä tavoittaa. Demarit jäävät vaaleissa vaille nuorten äänestäjien tukea, vaikka puolueen ohjelmasta todennäköisesti löytyisi myös meille kiinnostavia ja läheisiä tavoitteita, kuten oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja demokratiaa. Demarit ajavat paitsi jokaisen ihmisen ihmisarvoa, myös mahdollisuuksien tasa-arvoa. Nämä kuulostavat omaan korvaani varsin hyviltä asioilta ajaa. Silti ääni sosiaalidemokraateille jää antamatta.
SDP:n imago-ongelmat eivät rajoitu vain siihen, ettei puolue tunnu nuorista houkuttelevalta. Puoluetta on kuvattu mediassa varsin ristiriitaisena ja hajanaisena. Rinne on otsikoissa harva se päivä – viimeksi kampanjoidessaan sinänsä hyväntahtoisesta perhepolitiikasta irvokkaalla synnytystalkoot -termillä. Erikoinen sanavalinta sai ymmärrettävästi aikaan negatiivisen palautevyöryn Twitterissä. Jopa puolueen omat jäsenet kritisoivat sanavalintaa, ja vertasipa SDP:n europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari Rinnettä natseihinkin. Kieltämättä sanavalinnassa on erikoinen kaiku, kun muistaa, että elämme vuotta 2017.
Rinne itse totesi sanavalintansa olleen tietoisesti räväkkä. Hän pyrki saamaan huomiota ohjelmalle, joka oli hänen mukaansa aiemmin sivuutettu. Hyvä ajatus sinänsä – mediassa esiin nousevat mielenkiintoiset persoonat ja raflaavat heitot saavat palstatilaa, mikä ei ole kovin tyypillistä SDP:n jäsenten monotoniselle, provokaatiota välttävälle viestinnälle. Provosoivat sanavalinnat ainoastaan provosoimisen vuoksi eivät kuitenkaan aina kannata. Rinteen sanavalinta aiheutti kyllä keskustelua, mutta jätti varjoonsa ajamansa asian: SDP:n perhepolitiikan.
SDP syntyi aikana, jolloin tiettyä puoluetta kannatettiin koko elämä. Demari oli demari vaipoista keinutuoliin. Nyt, kun äänestäjät saattavat vaihtaa puoluetta jokaisissa vaaleissa, on SDP:llä vaikeuksia sopeutua uuteen tilanteeseen ja saada puolelleen liikkuvia äänestäjiä. Sitä yritettiin räväkällä sanavalinnalla, joka kuitenkin sai vanhanaikaisella kaiullaan SDP:n näyttämään kankealta joukolta, jolla on vielä unihiekkaa silmissä.
Moitteiden sijaan Rinne on toivonut konkreettisia kehitysehdotuksia puolueelle. Konkreettisena toimenpiteenä Rinne voisikin harkita unesta heräämistä. SDP:ssä on painettu nyt riittävän monta kertaa torkkunappia. On korkea aika hyvästellä Nukkumatti ja herätä viimein tähän päivään.
