Hei ja kiitos ryhmään pääsystä. Muutama kysymys: Mikä on slurri ja miksi ryhmässä sensuroidaan sanoja? Miksi sana raiskaus täytyy sensuroida, mutta itseään voi kutsua suvakkihuoraksi tai muita ämpäreiksi? Miten voin etuoikeutettuna, cis-sukupuolisena valkoihoisena keskustella sortamatta ketään?

TEKSTI Pilvi Nikarmaa KUVA Roosa Kontiokari

Feminististen Facebook-ryhmien jäsenet sitoutuvat ryhmiin liittyessään noudattamaan sääntöjä, joista keskeisimmät koskevat kielenkäyttöä. Esimerkiksi yli 8000 jäsenen Rennossa feministiryhmässä ei sallita antifeminististä kieltä eikä halventavia ja sortavia sanoja, slurreja. Rasistinen nimitys korvataan termillä n-slurri ja transsukupuolisia halventava slurri ilmaisulla t-slurri. Kirosanoja ja mahdollisesti triggeröiviä eli traumaattisia muistoja mieleen palauttavia tai loukkaavia termejä sensuroidaan *-merkillä. Vittu on v*ttu ja raiskaus r*iskaus. Moderaattorit valvovat keskusteluja, ja sääntöjen rikkomisesta seuraa ryhmästä poistaminen.

Helsingin yliopiston nykykielten laitoksen johtaja Ulla Tuomarla arvelee sanojen sensuroinnin perustuvan ylläpitäjien haluun pitää keskustelu mielekkäänä osallistujille. “Valvomattomat keskustelut muuttuvat verkossa helposti niin epäsopiviksi, että ihmiset kääntävät niille selkänsä.” On itsestäänselvää, miksi rasistisia tai halventavia sanoja, kuten n-slurria, ei tulisi koskaan käyttää. Vähemmän yksiselitteistä on triggeröivien sanojen sensurointi. Osa feminististen ryhmien jäsenistä sensuroi esimerkiksi sanan raiskaus. Sana itsessään on neutraali ja sävyllään tuomitsee kuvaamansa teon. Eikö tällaista sanaa olisi sensuroinnin sijaan perusteltua nimenomaan käyttää, silläkin uhalla että joku voi siitä triggeröityä?

Sanojen sensurointi ei useinkaan jätä arvailujen varaan sitä, mihin termeihin viitataan. V*tun merkitys jää tuskin keneltäkään arvaamatta. Onko sanojen sensuroinnilla  lopulta mitään väliä, jos kaikki kuitenkin tietävät mistä puhutaan? Tuomarla myöntää, että käytäntö tuntuu keinotekoiselta, eikä ainakaan tehokkaasti estä keskustelua tietyistä aiheista.

Kieli on voimakas vallan väline, jolla voidaan vaikuttaa ihmisten käsityksiin ja asenteisiin. Halventavan nimityksen käyttäminen vähemmistön edustajasta on etuoikeutetulle keino sortaa ja alistaa. Slurreja sensuroidaan koska siten halutaan tuoda esille kyseisen sanan ongelmallisuus. Näin käytetyllä kielellä voidaan muuttaa keskustelukulttuuria, joka ei ole ikuinen ja kiveen hakattu vaan elää ja kehittyy. Tuomarlan mukaan kieliyhteisö onkin paikka, jossa neuvotellaan siitä, mikä on sallittua ja mitä sanoja voi käyttää. Feministiryhmissä kielestä keskustellaan paljon. Muilta ryhmän jäseniltä pyydetään mielipidettä vaikkapa sanan eskimo tai intiaani korrektiudesta ja parempia termejä etsitään yhdessä.

 

Kuten kaikki säännöt, myös kielen sensurointi herättää vastustusta. Joillekin slurrien ja sanojen sensuroiminen on feministien järjetöntä vouhotusta ja alentavasta kielenkäytöstä loukkaantuvat huumorintajuttomia hiekkapilluja. Säännöistä keskustellaan myös rakentavasti feministiryhmien sisällä. Useissa kommenttiketjuissa kyseenalaistetaan sensuroinnin tärkeys ja kysytään, eikö feministien tulisi taistella suurempia tuulimyllyjä vastaan. Tuomarlan mukaan onkin luonnollista, että säännöistä ja rajoituksista herää kriittistä keskustelua. “Toiminnalle asetetut rajoitukset herättävät aina tunteita. Ihmisiä varmasti myös ärsyttää tämä keinotekoisuus, joka slurrien ja muiden sanojen sensuroimiseen liittyy.”

Aina säännöt eivät takaa korrektia keskustelua feministiryhmissäkään. Siinä missä ableistiset ja henkilön älykkyyteen viittaavat haukkumasanat ovat ryhmissä kiellettyjä, on toisen nimittäminen ämpäriksi sallittua. Sortavaa kieltä käyttävän henkilön nimitykseksi tarkoitettu ämpäri-termi on laajentunut kiertoilmaukseksi ableistisille haukkumasanoille. Feministien mielestä väärin ajatteleva tai joku, joka ei ole perillä oikeasta termistöstä, on ämpäri, ehkä jopa cispaska. Cis-sukupuolista, etenkin cis-miehiä, on kutsuttu Facebookin Feministiryhmässä syyttävästi cissuksi tai cispaskaksi näiden etuoikeutetun valta-aseman vuoksi. Keskustelukumppanin haukkumista näillä nimityksillä perustellaan sillä, ettei siinä käytetä sortavia sanoja ja että loukkaavat nimitykset kohdistuvat etuoikeutettuun vallanpitäjään.

Itseään moni feministi kutsuu puolestaan suvakkihuoraksi. Tämä nähdään termin haltuunottamisena ja sen alkuperäisen tarkoituksen mitätöimisenä. Suvakkihuoraksi ilmoittautuminen on vastaisku niille, joiden mielestä suvaitsevaisuus on saatanasta ja naisten halventaminen ihan okei. Oikeus ottaa termi haltuun on lähtökohtaisesti sillä, jonka sortamiseen se on tarkoitettu, mutta riittääkö suvakkihuoran tapauksessa se, että on suvaitsevainen feministi? Ilmaisu suvakki nimittäin juontuu ableistisesta “vajakista” ja sana huora halventaa seksityöntekijää. Onko siis henkilöllä, joka ei ole seksityöntekijä tai vammainen oikeutta haltuunottaa termiä? Kieli on kaukana yksinkertaisesta ja tämä on vain yksi esimerkki siitä, millaista problematiikkaa sen käyttöön voi liittyä.

Kielenkäyttö on tärkeä osa feminismiä ja sortava kieli epäilemättä aina väärin. Jollakin tavalla näin tärkeistä asioista on kuitenkin puhuttava. Kaikessa keinotekoisuudessaankin sanojen sensurointi on siihen yksi tapa. Toisena keinona Tuomarla ehdottaa asian ääneenlausuttua problematisointia. Jos sanalle ei löydy neutraalia korviketta, voi siitä puhua metakielellä: “en pidä sanasta x, mutta en löydä parempaa”. Kaikkia maailman ämpäreitä tuskin saadaan kääntymään feministeiksi, mutta sanojen voimalla sortoa voidaan murentaa. Yksi slurri kerrallaan.