Kuka luulet olevasi, Petra Laiti?
Olen muuttanut paljon, joten kuka olen ja mistä tulen -kysymyksiin on vaikea vastata. Saameksi nimeni on Ásllat-Mihku Ilmára Mika Petra ja suomeksi Petra Laiti. Olen kotoisin Inarista ja äidinkieleni on pohjoissaame.
TEKSTI Helmi Partanen KUVAT Karoliina Redsven
Kävin Saamenmaalla päiväkotini, mutta sen jälkeen olen asunut ympäri Suomea ja Ruotsia. Opiskelen Hankenin kauppakorkeakoulussa, josta valmistun tänä keväänä kandiksi. Toimin Suomen Saamelaisnuoret ry:n puheenjohtajana ja Suomen Ylioppilaskuntien Liiton varapuheenjohtajana. Mitä aktiivisemmin olen toiminut Saamenmaalla järjestömaailmassa, sen korkeammalle olen päässyt myös yliopistojärjestöissä. Olen järjestöjäärä ja somehuutelija, mutta en täysin koe itseäni aktivistiksi. Työni on pääasiassa kannanottoja, ei nyrkki pystyssä heilumista. Siinä on kyse perusoikeuksien toteutumisesta: vaikka oikeudesta käydä hammaslääkärissä omalla äidinkielellä. Työni on edunvalvontaa.
Miltä tuntuu joutua vastaamaan kokonaisen kansan puolesta?
Se on uuvuttavaa, vaikka haluan puhua saamelaisasioista ja minulla on niistä paljon sanottavaa. Niin kauan, kun yhden saamelaisen mielipiteestä voidaan sanoa, että nyt saamelaiset ovat tätä mieltä, yksilölle jää valtava vastuu. Medialle puhuessa joutuu tasapainottelemaan kolmen tekijän välissä: ulkomaailmasta katsoen meitä pidetään niin pienenä kansana, että yhden mielipiteen kysyminen riittää kattamaan koko kansan mielipiteen. Toisaalta taas katsotaan, että ei ole tarpeeksi saamelainen, jos ei osaa vastata ja joka tapauksessa ulkomaailmalla on jo valmiiksi ajatus siitä, että olemme erimielisiä. Monesti suomalaisissa medioissa minut esitellään saamelaisnuorten puheenjohtajana, vaikka johdan vain sen nimistä järjestöä. Eivät kaikki saamelaisnuoret ole sen jäseniä, eikä minulla ole harhakuvia siitä, että edustaisin kaikkien saamelaisten mielipidettä. Mutta ei sitä koskaan kirjoiteta haastatteluissa.
A-studiossa saamelaisten kansallispäivän ”kunniaksi” puhuttiin siitä, kuka on aito saamelainen. Mikä tässä keskustelussa mättää?
Aloitin kirjoittamaan aiheesta tekstiä ja siitä tuli hetkessä seitsemän sivua pitkä. Suomalaistoimittajat eivät ymmärrä valtaansa julkiseen mielipiteeseen. Ajatellaan, että nyt tehdään rohkea ja uudenlainen juttu, mutta keskustelu ei sisällä mitään, mitä saamelaisyhteisössä ei olisi käsitelty jo vuosikymmeniä. Yle repi auki haavoja yhteisössä ja lisäsi epäluottamusta valtaväestöön. Ne ihmiset, jotka jutussa esitettiin pahiksina, tuntevat olonsa huijatuksi. Jutussa vääristeltiin sanoja, vedottiin virheellisesti poronhoitolakiin ja tuotiin esiin käytännössä jokainen saamelaisvastainen argumentti. Ylellä on saamelaisosasto, jolta olisi voitu kysyä näkemyksiä, siitä millaista identiteettikeskustelu oikeasti Saamenmaalla on. Keskustelussa näkyy konkreettisesti ja irvokkaasti valtasuhteet: saamelaiskeskustelun moderoi suomalainen toimittaja.
Työni on pääasiassa kannanottoja, ei nyrkki pystyssä heilumista. Siinä on kyse perusoikeuksien toteutumisesta: vaikka oikeudesta käydä hammaslääkärissä omalla äidinkielellä.
Ellos Deatnu! on aktivistiryhmä, joka kesällä 2017 valtasi Tenonjoelta saaren julistaen sen moratorioksi, jossa ei lainmukaiset kalastussäännökset päde. Olit liikkeessä mukana ja toimit myös Twitterin päivystävänä saamelaisena. Milloin koet olevasi vaikuttavimmillasi?
Vastaus riippuu paljon siitä, minkä kokee tärkeäksi asiaksi vaikuttaa. Moratoriokesä oli henkilökohtaisesti yksi elämäni tärkeimpiä tapahtumia. Valtauksen takana oleva Ellos Deatnu! -liike pyrkii vaikuttamaan alkuperäisväestön elinkeinoja rajoittavaan lainsäädäntöön, mutta tärkeintä moratoriokesässä oli voimaantumisen tunne. Tuli olo, että teemme historiaa. Ulkomaailmassa olen varmaan vaikutusvaltaisimmillani kun esiinnyn mediassa ja teen kannanottoja YK:n alkuperäiskansojen foorumin kautta, mutta moratoriokesä opetti minulle mitä on vaikuttaminen saamelaisessa yhteiskunnassa. Se on erilaista.
Twiittasit, että töihin meno Gáktissa pelotti. Minkälaista rasismia saamelainen kohtaa suomalaisessa yhteiskunnassa?
Ei työyhteisöni minua pelota, mutta oivallus siitä, että voin ja saan mennä Gáktissa töihin, oli minulle henkilökohtaisesti suuri harppaus. Rasistinen käytös on monenlaisia reaktioita, ja olen joutunut kohtaamaan koko skaalan. Joku voi humalassa heittää, että ”kiva mekko”, tai turisti voi kysyä valokuvaan. Koulussa minulta kyseltiin, tiedänkö mikä on kristinusko, asunko talossa ja onko siellä netti. Sitten on ihan avointa vihamielisyyttä, netissä ja kasvotusten. Koettua rasismia vähätellään. Kerran ryhdyin toimenpiteisiin nettihäirikön vihapuheen vuoksi. Asiasta vastaava virkamies sanoi minulle ”ihanaa, että sulle tämä asia on niin tärkeä”.
Yle esitti nunnukka-sketsit uudestaan varoitustekstien kanssa. Voiko rasistisia lausuntoja esittää niiden kritisointitarkoituksessa vahvistamatta stereotypioita?
Kysymykseen on eri vastaukset vähemmistöstä riippuen. Kyse on valtaväestön pohjatietämyksestä: jos stereotypiat ovat aina se asia, josta puhutaan, niin se on ainoa, josta ihmiset tietävät. Stereotypioista on silti tärkeää puhua. Erityisesti saamelaisten kohdalla, koska stereotypiat pohjautuvat virheellisyyteen ja valheellisuuteen, jotka tulee oikaista, mutta keskustelu ei voi jäädä siihen. Stereotypioita murtaessa täytyy pitää mielessä, ettei saamelaisilla ole velvollisuutta avata kulttuuriaan. Kysyjän täytyy muistaa vastuunsa henkilökohtaisista asioista kysyttäessä. Vähemmistön edustajan halu olla vastaamatta voidaan tulkita niin, että stereotypia vahvistuu: en halua avata omia ajatuksiani kenelle saamelaisidentiteetti kuuluu, mutta ei se tarkoita, että asia olisi minulle ongelmallinen.
Millaisia toimenpiteitä nyt kaivattaisiin saamelaisasioiden hoitoon?
Ihannetilanteen kuvailu on hankalaa, koska saamelaisena ei pääse vailla rasitteita kertomaan mitä haluaisi. Olemme tottuneita pyytämään minimistä murto-osaa. Saamelaiskäräjillä ei ole oikeutta pysäyttää haitallisia hankkeita, kuten Jäämerenradan rakennusta. Käräjiltä kysytään mielipide, mutta sitä ei tarvitse ottaa huomioon. Lisäksi Saamelaiskäräjien äänioikeuden myöntäminen korkeimmassa hallinto-oikeudessa vahingoittaa käräjien toimintaa. Saamelaisten aseman parantuminen ei kuitenkaan edellytä pelkästään tietoa saamelaiskysymyksistä, vaan ymmärrystä vähemmistöistä ja etnisyydestä globaalilla tasolla. Suomessa keskustelu valkoisten etuoikeuksista on vasta lapsenkengissä. Yhteiskunta on sokea niille kuiluille, joihin vähemmistöjen edustajat valtaväestön etujen mukaisissa rakenteissa putoavat. Eteenpäin mennään kuitenkin vauhdilla, ja vähemmistöjen välisellä yhteistyöllä on siinä iso rooli.
Suomessa keskustelu valkoisten etuoikeuksista on vasta lapsenkengissä. Yhteiskunta on sokea niille kuiluille, joihin vähemmistöjen edustajat valtaväestön etujen mukaisissa rakenteissa putoavat.
Alkuvuodesta käynnistyi Suomen valtion saamelaisiin kohdistamia toimenpiteitä tutkiva sovintokomissio. Uskotko komission onnistumiseen?
Nyt on käynnissä oikeastaan vasta komission pohjustaminen: keskustelu siitä mitä komissiolta halutaan ja mikä on kenenkin rooli. Olin mukana paneelissa, jossa eri-ikäiset ja -taustaiset saamelaiset kertoivat kokemuksistaan esimerkiksi pakkoassimilaatiosta. Tarve päästä puhumaan omista ja yhteisön traumoista on suuri. Kun joku kertoo kokemuksistaan, koko yhteisö pääsee purkamaan suruaan. Prosessia kuitenkin painaa luottamuksen puute valtioon ja valtaväestöön: esimerkiksi A-studion kaltaiset esimerkit rapauttavat tätä luottamusta. Suomalaisessa yhteiskunnassa kaivataan ymmärrystä siitä, että komission esiintuomat asiat tulevat olemaan raadollisia. Se on epämukavuutta, joka yhteiskunnan on koettava päästäkseen eteenpäin. Trauman uudelleen eläminen on saamelaiselle rankkaa, ja siksi se täytyy toteuttaa hyvin. Komissio ei kuitenkaan saa olla vain valtion tarjoamaa terapiaa. Valtion tulee oppia opikseen ja ryhtyä konkreettisiin toimenpiteisiin. Onnistuessaan komissio on dialogia kolmikannassa: valtion, saamelaisten ja valtaväestön kesken.
Millainen on hyvä suomalainen liittolainen saamelaisille?
Tunnista tilanne, jossa olet tietämätön. On hetkiä, joissa saamelainen on parempi puhumaan. Ei se tarkoita, että kaikkea tarvitsee vastaanottaa kyseenalaistamatta, vaan että kyseenalaistaa omat luullut tietonsa. Se, että on tavannut saamelaisen pari kertaa ei ole verrattavissa saamelaisen todellisuuden tuntemiseen.
Millainen on Petra Laitin osuus tulevaisuudessa saamelaisasioiden edistämisessä?
En osaa ajatella pitkälle tulevaisuuteen, sillä minulle on tapahtunut lyhyessä ajassa paljon. Liityin vasta kaksi vuotta sitten Saamelaisnuoriin ja perustin blogini neljä vuotta sitten. Twitterissä olen ollut aktiivinen puoli vuotta. Minulla on ollut valtava nousukiito päällä jo pitkään, mutta en koskaan ajatellut, että tämä olisi osani. On olemassa vain yleinen toive siitä, että jollain tavalla voin olla avuksi.
Luultavasti jokainen ihmisolento tuntee olevansa ja jopa tiedostaa olevansa joku toimiva subjekti, Eri asia on se tunteeko kuuluvansa johonkin subjektien joukkoon ja tiedostaako kuuluvansa johonkin joukkoon. Jälkimmäinen edellyttää syvällistä oivaltamista joukkoon kuulumisesta. Oman sukutaustan selvittäminen ei välttämättä tuota kumpaakaan itseidentifioitumisen tapaa. Tieto siitä, että mummo on äidinkielenään puhunut saamen kieltä, ei synnytä välttämättä sen enempää tunnesidettä kuin merkityssidettäkään. Valtaväestön harjoittamassa eliminointipaineessa identifioitumista koskevan ristiriidan sovittaminen on avainasemassa. Ristiriidan sovittamisen ääripäät ovat alistaminen ja vapautuminen. Molempia ristiriidan sovittamisen tapoja maailmalla esiintyy, mutta onko edes olemassa sellaista ristiriidan sovittamisen tapaa, joka ei ole alistumista eikä alistamista vaan sekä vapautumista että vapauttamista. Neuvottelua pidetään ristiriitojen sovittamisen menetelmänä, mutta neuvottelua, jossa neuvottelu käytäisiin ilman asetettuja ennakkoehtoja, ei taida olla olemassakaan.
Saamelaisten asema Suomessa on pulmallinen. Saamelaisten alistamisen ja eliminoimisen historia ulottuu aikaan, jolloin Suomen valtiota ei ollut olemassakaan. Historiallinen saamelaisten olemassaolon huomioon ottamatta jättämisen kulttuuri paljastuu Suomen ensimmäisessä valtiosäännössä ja tuo kulttuuri jatkuu, jatkuu ja jatkuu. Se seikka, että saamelaisia ei tunnusteta kansalliseksi kieliryhmäksi suomenkielisten ja ruotsinkielisten tapaan, on ollut perustavaa laatua oleva lainsäädännöllinen syrjimisen ja kansalaisten eriarvoiseen asemaan asettamisen menettely kansallisvaltiota perustettaessa. Puhdas rasistinen menettely, joka paljastuu saamelaisten eliminointina kaikessa lainsäädännössä, joka koskee ns. saamelaisten kotiseutualueen maankäytön sääntelyä, koulutuksen järjestämistä jne.
Totuus- ja sovintokomission asettaminen niin, ettei siitä ole säädöstä, jolla määrätään saamelaisten lainsäädännöllinen alistaminen ja eliminoiminen täydellisesti poistettavaksi, on suoraan sanottuna valheellinen rasisminpesu.