Lapsuudessa parasta viihdettä tarjosivat pilat, jäynät, jekut ja pränkit – timanttisimpina tietysti pilapuhelut. Mikään ei aiheuttanut hyysteerisempää naurua kuin hassunhauska pilapuhelu yrityksen päivystävään puhelimeen tai kiusallinen soitto kaverin ala-asteihastukselle. Miten on nyt?

#veksikolainenvuunimakkara #brassvax #halootoimiikopilarit #kiusallista

TEKSTI Ainomaija Mikola ja Lotta Kivelä KUVITUS Lumi Hartikainen

ON AIKA TESTATA, elääkö pilapuheluiden huumori edelleen, vai jääkö käteen vain nolojen kysymysten kaikuja ja laimeita keskusteluja. Somen aikakaudella on matalampi kynnys raivota kommenttikentissä tai jakaa belfieitä kuin soittaa vanhalla kunnon puhelimella. Päätämme silti uhkarohkeasti hylätä sähköpostit, tekstiviestit ja deeämmät. On aika pirautella ja päivittää lapsuuden klassikot.

Pilapuheluiden konsepti on hyvin yksinkertainen: valitse numero, soita, pilaile vastaajan kustannuksella, naura tai häpeä.

LÄHDEMME LIIKKEELLE KLASSISELLA en-pääse-huomenna-töihin-vaikka-oikeasti-en-ole-teillä-töissä -puhelulla. Soitto kohdistuu suuren pikaruokaketjun pisteeseen Helsingin keskustassa. Haluamme testata, hämmentyykö vastaaja soittomme kiusallisesta syystä, ja tunteeko pikaruokaketju kaikki työntekijänsä.

Moi! Tässä on Janna. Mä alotin teillä viime viikolla harjottelijana, mutta nyt on pakko ilmottaa, että en pääse huomenna töihin. Sain nimittäin just tosi hyvään paikkaan peruutusajan brassivahaukseen ja siis mun on pakko ottaa se kun oon lähössä ens viikolla rantalomalle niin pakko saada paikat kuntoon.

Joo joo, on oikee numero, alotin just tossa viime viikolla. Voin toki kattoo jos ehin sen jälkeen, mutta voi olla että on myös paikat aika herkkänä niin ei oo ehkä ihan hirveen mukava tulla töihin… tiiätkö.

Emme onnistu pilailemaan vastaajan kustannuksella. Brassivahauksen mainitseminen ei saa miesoletetun ääntä värähtämäänkään. Toisesta päästä vakuutetaan, että numero on varmasti väärä – Janna-nimistä harjoittelijaa ei heiltä löydy. Työntekijät tunnetaan hyvin suuressakin yrityksessä, eikä mikään hetkauta järkähtämätöntä organisatorisen ketjun jäsentä, koska “oon vaan töissä täällä”.

Blääh.

SEURAAVA HUONON HUUMORIN uhri on kantakaupungin klassikkopizzeria. Facebookin kierrätysryhmistä inspiroituneina päätämme heittäytyä mahdollisimman vaikeiksi asiakkaiksi ja udella kaikkia mahdollisia lisäkysymyksiä.

Moi! Haluisin tilata yhden tollasen Green River -pizzan. Mulla ois vaan ihan pari kyssäriä.

Löytyykö gluteeniton pohja? Totta kai.  Onhan paprikat keltasia? Valitettavasti vihreitä, mutta tosi hyviä.  Oliivit kalamatoja? Hahah, nyt en kyllä voi sanoa varmaksi.  Entä sienet, onko mistä kerätty nyt sesongin aikana? Pahoittelut, ei ole tuoreita mutta hyviä purkkisieniä.  Siis ei kai tässä Green Riverissä vaan oo tomaattia?? Kato siis mä en voi todellakaan syödä sitä. Voidaan laittaa ilman, ei ole ongelma.

Kiitos paljon, mutta en taidakaan haluta tänään pizzaa. Selvä, ei mitään. Ensi kertaan!

Puhelusta jää lähinnä omituinen ja huono fiilis. Oli epäreilua käyttää toisen työaikaa turhaan. Miten kaikki toiveet onnistuivat? Tämän oli tarkoitus olla pilaa, ei ystävällisyydellä pelaamista.

 

PORTHANIAN LISTALLA KOMEILEE testipäivänä klassikkoannos meksikolainen uunimakkara, josta tahtoisimme päivitetyn, vegaanisen version eli vuunimakkaran vönerin, vuuston ja vihiksen rinnalle. Soitamme Porthanian Unicafeseen, josta vastataan heti pahimman lounaruuhkankin aikana.

Unicafe Porthania, Päivi puhelimessa.

Moi! Huomasin, että tänään on taas uunimakkaraa tarjolla. Se on aina ollu mun lemppari, mutta mietin saisko sitä mistään vegaanisena? Ai muusia vai sitä makkaraa? Ihan sitä makkaraa siis! Ei kyllä… Se olis hyvä lisäys ruokalistalle, se olis niinkun veksikolainen vuunimakkara.

Saamme Päivistä ulos naurahduksen. Joo ei kyllä löydy meksikolaista uunimakkaraa vegaanisena. Yritämme vielä kulttuuriargumenttia.

Kun sehän on olennainen osa tätä meksikolaista kulttuuria, tällanen perinneruoka, niin sehän olis ihan mahtavaa jos sitä olis vegaanisena myös, ja kun eihän siinä sitä sikaa nyt niin paljon ole…

Tässä vaiheessa yltiöystävälliseltä Päiviltäkin alkaa hermo loppua.

Joo kuule nyt kannattaa laittaa tuonne meidän sivustoille toive, me ei kato näitä täällä päätetä.

Klassinen verhoutuminen byrokratiaan ja vastuun siirtäminen auttavaisella asenteella. Vaikka puhelun ilmapiiri oli mukava, on tunnelma nyt kumman pettynyt ja tyhjän häpeilevä. Ihan tyhmä pila.

 

VIIMEISEKSI TUKEUDUMME VIELÄ perinteiseen pilaan eli sukunimillä leikittelyyn. Kuten ala-asteellakin, toimittaja tekeytyy Kertuksi, jonka unelmana on tulla Kerttu Lepäksi. Kuka muka ei haluaisi kirjettä, jossa lukee “Leppä, Kerttu”?

Kaikista maailman Lepistä valitsemme Karit ja alamme käydä numeroita läpi.

Tuut tuut. Numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä. Tuut tuut. Puhelu ohjautui vastaajaan, jätä viesti äänimerkin jälkeen. Karit eivät uskalla vastata.

Monen vastaamattoman puhelun ja muutaman ikämiesoletetun naimisissa olevan Karin jälkeen olo on melko lohduton. Puhelut ovat kyllä aiheuttaneet erilaisia reaktioita, kuten varautuneisuutta ja hilpeyttä. Tulemme siihen tulokseen, että kaikki olemassa olevat Karit ovat naimisissa, joten vaihdamme Joonaksiin.

Toisella kerralla nappaa. Ja nuorelta ja ystävälliseltä kuulostaa. Olisipa hän vapaa Kertulle!

Moikka, täs on Kerttu. Onko paha hetki, ootko kiireinen? Ai okei no hyvä. Soitan vähän sellasta hassua juttua kuin että ootkohan sä varattu? Kato kun mun suurin unelma on tällä hetkellä elämässä löytää sellanen mies, jonka sukunimi on Leppä. Tahtoisin olla Kerttu Leppä, Leppä Kerttu.

Tiedän että voisin vaihtaa sukunimeä niinku vaan muutenkin, mut mieluummin tekisin sen tälleen perinteisempää kautta, ymmärrätkös?  Niin kiinnostaisko tutustua? Käydä treffeillä ehkä?

Joonas ei ensin ole varma parisuhdestatuksestaan, mutta kuultuaan Kertun toiveen toteaa hän valitettavasti olevansa ”varattujen markkinoilla”. Ota siitä sitten selvää.

Kerttu jää tälläkin kertaa ilman Leppäänsä, mutta ainakin puhelu onnistui huvittamaan molempia osapuolia.

SEURAA PALJASTUS: Pilarit eivät ole yhtä hauskoja kuin lapsena.

Jep, kokeilu ei ole menestys. Odotimme voimakkaampia reaktiota, jotain someraivon kaltaista tunnekuohua. Saamme muutamat hyvät naurut, mutta hauskinta on lähinnä pilapuheluiden soittamisen aiheuttama jännitys.

Kyllä ennen oli kaikki paremmin.

Mutta missä vika, miksei enää naurata? Ongelmana ei varmasti voi olla soittajien huumori. Olisiko median murros tämänkin takana? Uudet viestinnän muodot uhkaavat maailmanjärjestystä ja puhelin on kadottanut todellisen merkityksensä! Anonyymi päänaukominen nettikeskusteluissa ei kehitä ketään, pilarit sentään vaativat aitoa esiintymistaitoa ja pokkaa.

Traaginen pilapuhelukokeilu on osoitus siitä, että vanha kunnon huumori kuolee ja apatia valtaa diginuorison. Pilailuhuumorin tukipilarit ovat murtumassa, kun sometus on syrjäyttänyt soittelunkin – saatanan S0m3666, aina syypää.