Millaista on elää paikassa, jossa ratikkakiskojen sijaan kirskuvat jäät ja jossa ketut ja jänikset ovat jokapäiväisiä vieraita? “Tosi harvahan Helsingissä asuu näin keskellä korpea. Mulle ympäröivä luonto merkitsee ennen kaikkea rauhaa, jota ilman en osaisi olla”, luonnonsuojelualueen tuntumassa asuva Siiri Kiviluoto sanoo. Lähimpään kauppaan täytyy taivaltaa kolmen kilometrin mittainen matka, mutta se ei Kiviluotoa oikeastaan haittaa. “Mut on kasvatettu luonnon kiertokulkua kunnioittaen. Jos meidän pihatielle on satanut yön aikana niin paljon lunta, ettei matkan taittaminen onnistu, sitten mennään kouluun myöhässä”, Kiviluoto kuvailee.
TEKSTI Venla Valtanen KUVAT Jennifer Ahlamaa
KAUPUNGISSA LUONTO MERKITSEE usein jotakin muuta kuin lumisten havumetsien huminaa ja villieläinten kohtaamista. Urbaanissa ympäristössä arkea viheriöittävät esimerkiksi juoksulenkit meren äärellä, partioharrastus ja Meri-Lapin mättäiltä poimitut marjat.
Asfalttiviidakon railoistakin voi kasvaa monenlaisia ruusuja: luontodokumentaristi Petteri Saurio kertoi vuosi sitten Ylen haastattelussa, että kaupunkiluonto osoittautuu usein jopa rikkaammaksi kuin luonto kaupunkien ulkopuolella.
Luonto ei siis onneksi ole piiloutunut maakuntien uumeniin, vaan Stadin sykkeestäkin löytyy monenlaista – onneksi. Lähiluonto on urbaanissa ympäristössä asuvien ihmisten terveydelle, hyvinvoinnille ja viihtymiselle paljon tärkeämpää kuin olemme aiemmin ymmärtäneet.
FEDJA KAMARIN PEIKONLEHTIEN, enkelinsiipien ja muiden kasvien koristama koti kiteyttää oivallisesti sen, ettei luontoa välttämättä tarvitse lähteä metsästämään kaukaa sysimetsistä. Luontosuhdettaan voi lähteä rakentamaan yhtä lailla kuusen kuin ikkunalaudalla hengailevan kaktuksenkin luota. ”Frendit tuovat omia huonekasvejaan tänne hoitoon, koska ne tietävät, että mä osaan hoitaa niitä”, Kamari mainitsee.
Anteeksiantava, helposti innostuva ja herkkä. Näillä sanoilla Kamari kuvailee kasvejaan, joiden biologisten prosessien seuraaminen saa hänet syttymään. “Kun kasvin laittaa toiseen ruukkuun, se vaan jatkaa sen elämää. Se reagoi valoon kasvamalla säteitä kohti. On palkitsevaa huomata, että mun huolenpidolla on oikeasti vaikutusta”, Kamari kuvailee.
JOSKUS LUONTO SAAPUU kotiin suunnittelemattakin. Anni Mattinen riemastui, kun mummo lähetti hänelle taannoin ämpärillisen mustikoita ja lakkoja bussissa. “Syön mummon marjoja joka aamu puuron kera. Ne muistuttavat Lapin luonnon rauhasta ja kodista”, Mattinen toteaa. Kamarin tavoin hän koittaa tuoda luonnon lumoa arkeensa pienillä asioilla. Puolukanvarvuista tai havunoksista tehdyt asetelmat rauhoittavat, kun tentit painavat päälle ja keskustan melu tuntuu raskaalta.
Vaaroista ja hiljaisista aarniometsistä voi keskustassa vain haaveilla, mutta luomakunnan kanssa voi kokea yhteyttä vaikkapa tekemällä pieniä tekoja ympäristön parhaaksi: kierrätys, lehtien haravoiminen tai lähiruoan suosiminen auttavat muistamaan, että luonto on lähempänä meitä kuin luulemmekaan.
Usein luonnosta tulee mieleen satumetsä, jossa satakielet livertävät harmonista hymniä ja kaikki näyttäytyy koskemattomana ja puhtaana. Kiinnostavaa kaupunkimaisen ympäristön kannalta onkin se, mitä “oikealla” luonnolla edes tarkoitetaan. ”Ihmiset luulevat viljeltyjen metsien olevan sitä “aitoa ja oikeaa” luontoa. Rivissä kasvavat puut ja muiden kasvuston kerrosten puuttuminen ei kuitenkaan ole luonnollista eikä tue luonnon monimuotoisuutta”, Tyyni Kantonen tuumaa.
KIINNOSTAVAA HAVAINNOITAVAA LÖYTYY, kun vain huomaa katsoa. Sykähdyksen sydänalassa voi saada aikaan auringonsäteiden osuminen merenpintaan, persikkainen aamutaivas tai sisäpihan koivuihin puhkeavat silmut. Usein riittää pelkkä tieto luonnon läsnäolosta, vaikka mitään sanoinkuvaamattoman upeaa ei silmiin osuisikaan. “Lähden stressaantuneena monesti meren äärelle ihan vaan istumaan vähäksi aikaa. Se tyynnyttää mieltä”, Eiranrannassa lenkkeilevä Lotta Kallio sanoo.
Luonnon tyynnyttävää antia todella tarvitaan tässä kiihkeässä ja monimutkaisessa maailmassa. Ilmastoraportin sanoma on, että ilman sitä emme yksinkertaisesti voi elää maapallolla – emme urbaanissa, emmekä maaseutumaisessa ympäristössä.
Talvisin Kiviluoto kävelee koulumatkansa jään yli. Aamun pimeydessä lumen pinnasta kajastavat kaupungin valot, joita kohti on hyvä kulkea luonnon sylistä käsin.
