Kuka luulet olevasi?

Kun esittelen itseni, sanon usein olevani pitkän ajan vihreä kansanedustaja, joka on välillä tehnyt kansainvälisiä tehtäviä niin YK:n ympäristöohjelmassa kuin EU:n erityisedustajana Sudanin Darfurissa. Näistä kansainvälisistä tehtävistä on syntynyt paljon kontakteja ja yhä jatkuvia projekteja. Viime vuodet olen ollut Euroopan rauhaninstituutin puheenjohtaja ja sitäkin kautta liittynyt moniin konfliktikeskusteluihin ja rauhanvälityshankkeisiin, joita on ollut rauhaninstituutin – ja viime aikoina myös Kirkon Ulkomaanavun – kautta. Ne ovat pysyneet kaikki nämä vuodet kansanedustajatyöni rinnalla.

TEKSTI Akseli Rouvari KUVA Jennifer Ahlamaa

Entä kuka haluaisit olla?

Taidan olla aika lähellä sitä pistettä, vaikka tietysti elämä on sellainen, että sitä on hirveän vaikea suunnitella ennalta. Usein sen jälkeen, kun on tehnyt jonkun valinnan, tulee vastaan uusia, toisenlaisia mahdollisuuksia. Projektit voivat olla pätkäluontoisia, mutta kokonaisuus on aika lähellä sitä, mihin olen aina halunnut vaikuttaa: kansainväliset ympäristöasiat ja rauhankysymykset.

18-vuotiaana lukion päättäneenä tyyppinä en ajatellut, että näin paljon pystyisi vaikuttamaan. Nuorempana maailmantuska tuntui välillä toivottomalta. Planeetta on tuhoutumassa, eikä kukaan tuntunut välittävän asiasta pätkääkään. Vihreän liikkeen synty toi valoa tunnelin päähän: on mahdollista löytää keinoja, joilla kääntää yhteiskunnan kehitystä toiseen suuntaan.

Mikä on eniten arvostamasi kokemus urasi ajalta?

Yksi käännekohta elämässäni tapahtui keväällä 1999, kun olin ollut edellisellä kaudella ministerinä, enkä silti päässyt vaaleissa eduskuntaan. Silloin ajattelin palaavani siihen, mitä olin alun perin tehnyt ollessani ympäristötoimittaja. Palaamisen sijaan sainkin YK:lta pyynnön lähteä selvittämään Balkanin sodan ympäristövaikutuksia, ja minullahan ei silloin muuta ollut kuin aikaa. Pystyimme luomaan tyhjästä YK:lle ihan uuden välineen, sodan ympäristövaikutusten arvioinnin.

Kun olimme 60 tiedemiehen joukolla Serbiassa, Kosovossa ja Bosnia ja Hertsegovinassa pommitetuilla alueilla, niin silloin oli kyllä vauhti päällä. Silloin oli myös sellainen olo, että YK:ssa pystyy luomaan uusia toimintatapoja ja sektoreita – sotien ympäristövaikutusten arviointi on käytössä edelleen. Balkanin jälkeen tulivat Afganistan, Irak, Palestiinalaisalue, Liberia, Sudan… Kuuden vuoden kenttätyö maailman pahimmilla konfliktialueilla oli elämässäni käänteentekevä kokemus.

Uusi media ei ratkaise sitä kommunikaation ikuista ongelmaa: parhaan argumentin lisäksi tarvitaan vastapuolen lähtökohtien ymmärtämistä, tunneälyä ja empatiaa.

Mikä tuo sinulle toivoa ja optimismia kaiken nyky-yhteiskunnassa tapahtuvan pahan keskellä?

Vanhana pienlehtien tekijänä koen epätoivoa sähköisen median uusien trendien edessä. Niistä tulee mieleen vanha Bertolt Brechtin runo, jossa todetaan uusien antennien välittävän vanhoja typeryyksiä. Verrattuna siihen optimismiin, joka liittyi uusien tiedotusvälineiden ja uuden teknologian syntyyn, on ollut tuskaa nähdä mitä valeuutisten maailma, uusien välineiden manipulaatio ja populismi ovat tuoneet mukanaan. Se, mitä Facebookin ja Twitterin maailmassa on muutamien viime vuosien aikana tapahtunut, on ollut aikamoinen kokemus.

Minusta on tullut tupailtojen ja kahvipöytäkeskustelujen suuri kannattaja. Ihmiset ovat kaiken mediamyräkän keskellä edelleen valmiita tapaamaan toisiaan ja käymään perusteellista ja hyvin argumentoivaa keskustelua. Tällaista tapahtuu yhä enemmän. Ei ehkä olla käännetty selkää uusille tiedotusvälineille, mutta nähdään, ettei uusi media ratkaise sitä kommunikaation ikuista ongelmaa: parhaan argumentin lisäksi tarvitaan vastapuolen lähtökohtien ymmärtämistä, tunneälyä ja empatiaa. Vastakkainasettelun sijaan on vastavirta, joka perustuu ihmisten kohtaamiselle ja yritykselle ymmärtää erilaisia argumentteja.

Jos voisit muuttaa yhden asian maailmassa, mikä se olisi?

Jos ajattelen kokemuksiani rauhanvälityksestä ja muutenkin mielipiteiden kärjistymisestä, niin ehkä se asia liittyy tähän aitoon kommunikaatioon. Olen nähnyt rauhanprosesseissa, millaista on keskustella esimerkiksi Al-Shabaabin, Talebanin tai Boko Haramin kanssa. Ne kohtaamiset ovat vain vahvistaneet sitä ajatusta, että pääsemme eteenpäin vain kohtaamalla rohkeasti sen, mitä pidämme pahana, alhaisena tai järjettömänä.

Se vaatii pientä ponnistusta, koska joudumme siinä ylittämään omat ennakkoluulomme ja omakuvamme, mutta vain sellaisten kohtaamisten ja omien ennakkoluulojen ylittämisen kautta aito dialogi voi olla mahdollista. Meillä on paljon sellaisia muka-rauhanprosesseja ja muka-neuvotteluita, joissa ei ole pienintäkään yritystä tosiasiassa kohdata kaikkia eri osapuolia, vaan niissä on vahvoja tendenssimäisiä tai ideologisia lähtökohtia. Valitettavasti joskus länsi ja Eurooppa ovat osa tätä ongelmaa, eivät osa ratkaisua.

Olet tunnettu ja arvostettu rauhanvälittäjä, miten aiot hyödyntää tätä kokemusta ja osaamista Suomen päivänpolitiikan ytimessä vihreiden puheenjohtajana?

Jos ajattelen Suomen tulevaisuutta ja mahdollisuuksia, niin voin helposti nähdä jakolinjoja ja jännitteitä esimerkiksi maaseudun ja kaupunkien tai vaikka ympäristökysymysten ja metsätalouden välillä. Oma kokemukseni kahdesta ministerikaudesta on, että dialogin kautta on mahdollista päästä ratkaisuihin, jotka eivät ole vain kompromisseja, vaan win-win -tilanteita.

Kun puhutaan vaikka siitä, että torjutaanko ilmastonmuutosta parhaiten kaupungeissa vai maaseudulla, niin oikeastaan kaikki voisivat tehdä enemmän. Ilmastonmuutoksen pysäyttämisessä tarvitaan liikenteen ja rakentamisen mullistusta, joka on pääasiassa kaupunkien rooli, mutta tarvitaan myös kestävää metsätaloutta ja hiilen sitomista maaperään, jotka puolestaan ovat laajan maatalouden hankkeita. Minua kiinnostaa politiikassa sellainen ihmisten yhdistäminen ja keskustelun synnyttäminen, jossa saataisiin kaikki tällaisiin talkoisiin mukaan.

Pyrkisitkö tekemään Suomesta rauhanvälityksen edelläkävijän? Miksei Suomi ole sitä jo?

Haluaisin Suomen ylipäätään olevan ulkopolitiikassaan aktiivisempi. Ruotsissa sosiaalidemokraattien ja vihreiden hallitus lanseerasi feministisen ulkopolitiikan, mikä oli todella raikas esitys. Suomi, jolla on vahva historia naisten aseman tukemisessa, voisi olla paljon näyttävämmin näiden asioiden puolestapuhuja. Myös Itämeren suojeleminen ja rauhan säilyminen lähialueillamme ovat asioita, joissa voisimme olla paljon aloitteellisempia.

Olen kaivannut aktiivista ulkopolitiikkaa, jossa maailman suuret ongelmat, kuten ilmastokysymykset, näkyisivät agendallamme. Suomen pitäisi olla tunnettu maana, joka puuttuu rohkeasti ja aktiivisesti epäkohtiin. Hyvä esimerkki ovat vammaisten oikeudet maailmalla. Kalle Könkkölän poismennessä havahduin itsekin siihen, miten pitkä taistelu Suomessa on ollut, että vammaisten oikeudet ovat tulleet hyväksytyiksi. Voisimme näkyä paljon enemmän maailmalla myös tällaisten ihmisoikeuskysymysten kautta.

Meille on ollut tyypillistä, että maksamme kyllä kansainvälisille järjestöille rahamme, mutta emme kerro mitä haluamme niillä tehtävän. Olen kuullut monelta kansainväliseltä vaikuttajalta, että Suomi on kiltti maksaja, mutta käy vähän sisältökeskustelua. Se on huono asia.

Olet pitkän urasi aikana nähnyt valtavan yhteiskunnallisen kehityskaaren. Mihin yhteiskunnallinen kehitys johtaa tulevaisuudessa, ja millaista suuntaa toivoisit?

Fukuyama-keskustelujen aikaan 2000-luvun vaihteessa ajateltiin, että ollaan tultu länsimaisen demokratian lopulliseen voittoon, joka on selättänyt kaikki muut mallit. Tämä ennustus ei olisi voinut olla enempää pielessä. Samaan aikaan nähtiin Kiinan keskusjohtoisen mallin nousu ja Venäjän kehitys. Nyt puolestaan Yhdysvalloissa on tilanne, joka alkaa poiketa arvoiltaan länsimaisesta demokratiasta, samoin kuin Puolassa, Unkarissa ja Italian populistisissa liikkeissä. Monet tuntevat, ettei olla menossa eteenpäin, vaan otetaan taka-askelia demokratian, sananvapauden sekä ihmisten vaikutusmahdollisuuksien ja yhtäläisen arvon osalta.

Minulla ei ole olemassa mitään optimistista lääkettä tai ratkaisua. Olemme tulossa aikaan, jossa pitää taistella entistä enemmän sellaisten asioiden kuin ihmisoikeuksien ja sananvapauden puolesta. Tulevaisuudessa nähdään enemmän ideologioiden ja kehityssuuntien kilpailua. Tästä voi tulla kallis jakso ihmiskunnan historiassa, kun asevarusteluun käytetään yhä enemmän rahaa. Ilmassa on uuden kylmän sodan elementtejä – rintamat eivät ole entiset, mutta tunnelma on kehittymässä hyvin samankaltaiseksi.

Olemme tulossa aikaan, jossa pitää taistella entistä enemmän sellaisten asioiden kuin ihmisoikeuksien ja sananvapauden puolesta.

Sinulla on laaja tausta toimittajana työskentelemisestä. Miten huolestunut olet vapaan tiedonvälityksen ja lehdistönvapauden toteutumisesta nyt ja tulevaisuudessa?

On monta kielteistä trendiä. Poliittinen journalismi on muuttunut enemmänkin urheiluselostukseksi. Pinnallistuminen ja viihteellistyminen nostavat poliittisen keskustelun keskiöön onelinerit ja sutkautukset, mutta toimintaa ohjaavat arvot ja ideologiat jäävät analysoimatta. Klikkijournalismi valtaa alaa.

Toisena on aidosti valheellisen tai muokatun uutisoinnin tietoinen käyttäminen, ja uudet mediat sekä valeuutistoimitukset sen tukena. Onhan se tavattoman raskas ja epätoivottu trendi. Jos miettii vihapuhetta, niin Balkanin hajoamissodat olivat osittain median luomia. Samoja elementtejä näkyi myös Ruandan kriisissä monistetussa vihapuheessa.

Media on osasyyllinen moniin konflikteihin. Samat elementit, joita on pitkään näkynyt joillain sota- ja konfliktialueilla, näkyvät nyt Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Vihapuhe lisää konflikteja ja tuottaa syrjintää. Onneksi on olemassa myös median vastavirta, kuten LongPlayn kaltaiset pitkää, analyyttista journalismia tekevät mediat. Toivon tietysti, että se vastavirta voimistuisi.

Kun tulevaisuudessa vanhoilla päivilläsi katsot maailmaa, mitä haluaisit nähdä?

Kun olin 18-vuotias, ajattelin että tämä planeetta tuhoutuu väistämättä joko ydinsodan tai ekokatastrofin kautta. Ajattelin – ja niin ajattelivat monet muutkin – että peliaika lasketaan enää vuosissa tai vuosikymmenissä, ei vuosisadoissa. Ekokatastrofi vaanii edelleen kulman takana, ja lajien kuolema etenee nopeasti. Mutta maailmanloppu on hieman lykkääntynyt. Toivoisin, että se lykkääntyisi ihmisten tehokkaiden toimien ansiosta edelleen. Voimme aloittaa ilmastonmuutoksen torjumisesta.