TEKSTI Roosa Rahkonen & Rosa Kaimio KUVITUS Maija Harju

TV:ssä pyörii enemmän uusintoja kuin kenties koskaan, ja nyt kierrätetyt tarinat ovat vallanneet myös elokuvateatterit. Esimerkiksi Disneyltä ilmestyy tänä vuonna neljä live action animated -versiota sen vanhoista klassikkoelokuvista. Onko luovuus kuollut viihteestä lopullisesti?

Tuntuuko sinusta avatessasi television, että olet nähnyt saman asian ennenkin? Ei ihme, sillä uusinnat ja jatko-osat ovat vallitseva trendi tämän päivän viihdemaailmassa. Kahdeksan kymmenestä vuoden 2018 parhaiten tienanneista elokuvista oli jatko-osia tai uusintaversioita. 

Myöskään tv-formaattien kierrättäminen ei ole uusi ilmiö. Ensimmäinen formaatti Tenavatuokio tuotiin Yleisradiolle vuonna 1968 USA:sta. Yhdysvaltalaiset kävivät jopa seuraamassa Suomen version tuotantoa. Ennen ensimmäisen formaattinsa ostoa suomalaisilla oli myös tapana varastaa formaatteja esimerkiksi katsomalla hotellissa televisiota ulkomailla ja kopioimalla sitten näkemänsä Suomen televisioon parhaansa mukaan. 

Kierrättämisen perinne kehittyi ensin elokuvagenrejen ja sitten tv-formaattien kautta. Esimerkiksi scifiä ja westerniä ilmestyi maailmalla 1900-luvun puolivälissä kyllästymiseen asti, sillä niiden todettiin myyvän. Tämän jälkeen tuli pitkien sarjojen aikakausi. Simpsonien ja Frendien kaltaiset pitkät sarjat valtasivat tv-ruudut. 2000-luvun alussa kierrätysrumbaan hyppäsi tosi-tv, kuten Selviytyjät, Big Brother ja Idols. Kyseiset ohjelmat on kaikki tuotu Suomeen ulkomailta, kuten lähes kaikki nykypäivän ohjelmatkin. Esimerkiksi suomalaisen television klassikko Salatut elämät on alkujaan australialainen formaatti.

Siinä missä televisio loi uusia kausia yleisön suosikkeihin, ryhtyi elokuva-ala puolestaan tuottamaan jatko-osia. Disney teki jo 90-luvulla omansa klassikkoelokuvistaan. Ensin tulivat Pocahontasin ja Leijonakuninkaan jatko-osat, jotka eivät kuitenkaan menestyneet yhtä hyvin kuin edeltäjänsä. Tänä aikakautena alkoi myös elokuva- ja tv-formaattien yhteennivoutuminen. Esimerkiksi Pokémonista tehtiin heti sarjan ensimmäisen esitysvuoden jälkeen elokuvia, joita on sittemmin ilmestynyt yli 20 samaan aikaan, kun sarja pyörii televisioissa. 

Nykyään näemme jatko-osia vanhoihin klassikoihin niin paljon, että tarjonta alkaa monista tuntua jo ylisaturaatiolta. Muun muassa Ihmeperhe ja Toy Story -saaga ovat saaneet viime vuosina jatkoa. Lisäksi viime vuosien suosituimpia elokuvia ovat olleet Disneyn klassikoista tehdyt live action animated -versiot, kuten Viidakkokirja, Kaunotar ja Hirviö sekä Leijonakuningas, jotka kaikki ovat tuottaneet yhtiölle satoja miljoonia dollareita. 

Televisiossa nykyhetken ostetuimpia formaatteja ovat erilaiset kykykilpailut. Idols, Huippumalli haussa ja Selviytyjät ovat hyviä esimerkkejä moniin maihin levinneistä formaateista. Prosessi ei kuitenkaan ole aina ihan suora siirto ostomaasta, vaan formaattia on muokattava ja sen tulee huomioida muun muassa maakohtaisen tuotannon budjetti ja kulttuuri. Saudi-Arabiassa Haluatko miljonääriksi? -tietokilpailun nimi on Who Will Earn a Million, koska islaminusko paheksuu ilman työtä tai sijoitusta saatua voittoa.

Kahdeksan kymmenestä vuoden 2018 parhaiten tienanneista elokuvista oli jatko-osia tai uusintaversioita.

Elokuvista on nykyään tapana tuottaa myös tv-sarjoja ja toisinpäin. Tarinoista tutut hahmot seikkailevat elokuvissa tai sarjoissa, joita on mahdotonta ymmärtää ilman alkuteoksen näkemistä. Esimerkiksi Salatut elämät -elokuvia löytyy jo pari kappaletta ja kesäisin sarja tuottaa myös spin-offeja, kuten Kämppä tyhjänä ja Rantabaari. Brittiläisestä hittisarja Downton Abbeystä ilmestyi syksyllä elokuva. Lisäksi Disney on tuottanut esimerkiksi Frozenista ja Leijonakuninkaasta minisarjat.

Miksi asiat, jotka olemme jo nähneet, palaavat ruutuihimme yhä uudelleen?

Motiivina on tietenkin raha. Uusinnoissa, jatko-osissa ja spin-offeissa on  tuotantoyhtiöiden näkökulmasta erityisen hyvää se, että ne ovat tavallista riskittömämpiä sijoituksia. Kyse on ilmiöstä, jossa sisällön myyvyys on jo kertaalleen testattu ja todettu tuottavaksi, joten sitä venytetään parhaan kyvyn mukaan tuottamaan lisää. 

Formaatin ostossa puolestaan turvan tuo ohjekirja, jota kutsutaan raamatuksi. Raamatulla tarkoitetaan alkuperäisen tuotantoyhtiön sarjalleen luomaa ohjekirjaa, jossa on lueteltu sen vaatimat ominaisuudet, kuten sen juonellinen rakenne, riskinhallinta, tuotantotapa ja lavasteet. Lisäksi uusintojen näyttäminen on kustannustehokkaampaa kuin kokonaan uuden formaatin etsiminen ja tuottaminen. Jatko-osissa taas viehättää hahmojen tuttuus, etenkin, kun kyse on lasten suosikkihahmoista. 

Myös katsojien näkökulmasta uusinnat ja jatko-osat ovat hyviä sijoituksia, sillä moni ei halua tuhlata aikaansa huonoon elokuvaan. Kun saman formaatin edellinen osa on ollut mieluisa, on uusikin sarja tai elokuva luultavasti omaan makuun. Samalla uudet versiot herättelevät katsojissa nostalgiaa, kun tutut lempihahmot näkee jälleen seikkailemassa. Lisäksi nostalgian saattaa haluta jakaa myös muille. Vanhemmat voivat viedä oman lapsen katsomaan vanhaa suosikkielokuvaansa toivoen antavansa tälle yhtä mieluisan kokemuksen, mikä itsellä lapsena oli alkuperäisversion parissa. 

Turvallisella ja tulospohjaisella viihdetuotannolla on seurauksensa. Elokuva taiteenalana ja uusien ideoiden esilletuojana on kuihtunut. Ongelmaa ovat kritisoineet muiden muassa ohjaajat Martin Scorsese ja Ridley Scott. Scorsese on sanonut elokuvan “kuolleen” ja Scott pitää suurinta osaa nykyään tuotetuista elokuvista suorastaan huonoina. 

Uudet visiot ja taiteellinen ilmaisu ovat kummankin mukaan poistuneet elokuvamaailmasta “teemapuistoelokuvien”, kuten supersankarifilmien, tieltä. Hyvällä tarinalla ei ole väliä, kun suuri ketju myy. Parempien voittojen tavoittelun myötä isot elokuvayhtiöt eivät myöskään harjoita yhtä tiukkaa laadunvalvontaa, vaan Scorsesen mukaan päästävät kaikki rahakkailta tuntuvat elokuvat jakeluun. Sen sijaan pieniä alkuperäiselokuvia on vaikea saada tuotettua, vaikka olisi isokin nimi elokuva-alalla. 

Monet elokuva-alan hahmot sanoivat esimerkiksi Inceptionin tullessa, ettei kyseinen elokuva tule menestymään, tai että elokuva ratsastaa vain ohjaaja Christopher Nolanin nimellä huolimatta sen huippukuuluisasta näyttelijäkaartista. Epäilyistä huolimatta elokuvasta tuli yksi 2010-luvun suurimmista onnistumisista.

Seuraavaan lausahdukseen puolestaan tiivistyy tuottaja Dan Jinksin mukaan Hollywoodin tämän päivän mentaliteetti: “On karsittu paitsi ‘Oscarin arvoisista elokuvista’, myös draamasta ylipäätään. Varovaisuus on saanut kaikki perääntymään. Ja se vaikuttaa koko bisnekseen”. Jokainen taiteellinen riski, oli kyseessä sitten Oscareihin tähtäävä elokuva tai tavallinen draama, on Hollywoodin silmissä liian suuri otettavaksi.

Ilman uusia ja rohkeita ideoita, viihdealalta loppuvat ennen pitkää tarinat, joita kierrättää.

Television kohdalla puolestaan fokus on siirtynyt informatiivisuudesta mainostettavuuteen ja feel good -genreen. Riskittömät sarjat, joissa on onnellinen loppu ja kevyttä huumoria, vetävät puoleensa katsojia ja sitä kautta mainostajia. Kukaan ei kuitenkaan jaksa katsoa samoja Frendien jaksoja loputtomiin. TV-sarjoilla on elokuvien tavoin mahdollisuus kertoa nykyajasta ja sen monesti synkistäkin hetkistä. Esimerkiksi hittisarja House of Cards käsitteli Yhdysvaltojen Valkoisen talon häikäilemättömiä valtapelejä, joissa ei pelätä edes murhaa.

Juuri uudet, rohkeat tai ronskit sarjat kuten Game of Thrones, Orange Is the New Black tai The Handmaid’s Tale ovat saaneet ihmiset keskustelemaan näkemästään ja jakamaan katselukokemuksiaan keskenään. Jälkimmäinen on ollut relevantti Yhdysvalloissa käytävässä aborttikeskustelussa ja naisten seksuaalisesta vapaudesta puhuttaessa. Orange Is the New Black taas käsittelee muun muassa transsukupuolisuutta, homoseksuaalisuutta ja seksuaalista hyväksikäyttöä, joihin kaikkiin kohdistuu yhteiskunnallista debattia nykyhetkessä.

Ilman uusia ja rohkeita ideoita, viihdealalta loppuvat ennen pitkää tarinat, joita kierrättää. Monet pitkään jatkuneet sarjat päätyvät jäämään tauolle yleisön kiinnostuksen hiipuessa ja näiden siirtyessä eteenpäin. Ja loppujen lopuksi yleisöjä koskettavat usein eniten uudet, ennennäkemättömät tarinat. Yksikään remake, jatko-osa tai uusi kausi ei olisi mitään ilman alkuperäistä.