Olen 26-vuotias kahden lapsen äiti, markkinointikonsultti ja vakavamman tason aktivisti. Se tarkoittaa, että aktivismi ei ole asia, josta otan lomaa, tai jota teen vapaa-ajalla harrastuksena, vaan se on jatkuvasti läsnä mun elämässä, kaikessa mitä teen. 

Teksti:  Heta Ojanperä Kuvat: Fatima Verwijnenin kotialbumi ja Inka Salminen

Minkä näistä ottaisit mukaan autiolle saarelle: megafonin, vessapaperirullan vai Corona-oluen?

Ottaisin Corona-oluen, koska uskon siihen, että pitää nauttia hetkestä. En tiedä mitä tapahtuisi, jos olisin autiolla saarella, mutta ainakin mulla olisi Corona-olut, josta nauttia.

Mikä maailmassa on erityisesti perseestä?

Tällä hetkellä ihmisten itsekkyys, mikä heijastuu riittämättöminä ilmasto- ja ihmisoikeustoimina. 

Silakkaliikkeen kuulumiset 

Miten silakat voivat?

Silakat voivat oikein hyvin, tosi rauhallisesti tällä hetkellä. Pahimman piikin ohi on päästy: silakat ovat löytäneet oman roolinsa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Olemme pystyneet selkeyttämään toisillemme ja muille ihmisille keitä olemme, mikä viestimme on ja mitä ajamme takaa.

 Mikä se selkeytynyt viesti on?

Haluamme parantaa yhteiskunnallista keskustelua niin, että se perustuu faktoihin, on helposti ymmärrettävää, eikä sitä ohjaa viha tai misinformaatio. 

Miten Silakkaliike konkreettisesti lähti liikkeelle? Mitä teitte?

Haluan alleviivata, että emme halua henkilöidä tätä kehenkään, koska tämä on sitoutumaton liike. Se lähti Johannes Kosken ideasta, että Suomeen tarvitaan jotain samanlaista kuin Italian Sardiinit-liike. Jos liike olisi Suomessa, niin mitä se olisi, mikä sen nimi olisi, mitä sillä haettaisiin? Pikkuhiljaa siihen liittyi lisää ihmisiä, ja viikon päästä meitä oli tuhansia. 

Mitä liikkeen ylläpitämiseen liittyviä haasteita olette kohdanneet? Missä olette onnistuneet?

Ihmiset olettivat, että olemme hirveän paljon suunnitelleet tätä, vaikka se viraali-ilmiö oli todella spontaani ja vahinko. Emme ole onnistuneet alusta asti viestimään ihmisille linjaamme, ja jossain kohtaa se viesti vesittyi kädenlämpöiseksi selkääntaputteluaktivismiksi. Nyt olemme onnistuneet viestimään arvojamme vastaavaa kontenttia antifasismista ja antirasismista. Olemme onnistuneet innostamaan sellaisia ihmisiä aktivismiin, joille ”aktivismi” on ollut kirosana, ja siten madaltaneet kansalaisaktivismin kynnystä. 

Olette Silakkaliikkeessä halunneet välttää johtajakeskeisyyttä ja hierarkiaa. Miten viestinne sitten on muodostunut?

Ihmisiltä on tullut vähän ristiriitaista viestiä: toisaalta haluttiin nostaa Johannes [Koski] liikkeen johtajahahmoksi, toisaalta, kun johtohahmoja nousi ehdottamaan toimintalinjauksia, koettiin, että ”ette te voi vaan sanella meille, keitä me ollaan”. Toisaalta haluttiin selkeää viestintää, mutta toisaalta mielestäni brändi/Slush-meininkiä on kuvottavaa liittää kansalaisaktivismiin. Joitain johtohahmoja on noussut niistä ihmisistä, jotka ovat olleet aktiivisesti rakentamassa liikettä. Mutta nämä asiat eivät ole yllättäviä, kun puhutaan tuhansien ihmisten kansalaisaktivistiliikkeestä.

Mitä mieltä olet Silakkaliikettä käsitelleestä uutisoinnista?

Se on ollut todella positiivista lähtökohtaisesti. Ihan aiheellista kritiikkiä on tullut antipopulismiin ja konkreettisuuteen liittyen.

Silakkaliike haluaa vähentää vihaista poliittista keskustelua. Miten vihaan tulisi reagoida? 

Se on todella kontekstiriippuvaista. Jos kohtaa vähemmistöihin kohdistuvaa vähättelevää puhetta ja poliittista toimintaa, niin ei vähemmistön rooli ole aina olla se ymmärtävä ja rauhallinen osapuoli, vaan silloin kuuluukin olla äänekäs ja näyttää oma turhautumisensa. Jos yhteiskunta ei kestä sitä, niin yhteiskunnassa pitää muuttaa jotain. Eli lähtökohtaisesti aina rakkaus edellä, mutta ei meidän tarvitse olla mitään ovimattoja siinä vihaisessa keskustelukulttuurissa.

Henkilökohtaisen politiikka

Mieleenpainuvin tekosi kansalaisaktivistina?

Mieleenpainuvimpia hetkiä on sellaiset, kun syvän päädyn äärioikeistolaiset ovat tulleet kertomaan mulle, että koska he ovat seuranneet mun aktivismia, he ovat ”tulleet pois sieltä”. Silloin olen todella iloinen: mun välillä aika vihaisestakin äärioikeistoa käsittelevästä retoriikasta huolimatta olen pyrkinyt alleviivaamaan, että kuka tahansa, joka sieltä tulee pois, otetaan avosylin vastaan. 

Ketä ihailet? Voit mainita useammankin henkilön.

Alexandria Ocasio-Cortezia, Michelle Obamaa, Zahra Karimya, Ujuni Ahmedia ja Suldaan Said Ahmedia. He ovat kaikki vähemmistöjen edustajia, jotka ovat tehneet todella merkittäviä tekoja politiikan ja aktivismin uralla tuoden mulle fiiliksiä siitä, että maailmassa on hyviä ihmisiä ja asioita, joita kannattaa puolustaa. 

Olet kannustanut monia ystäviäsi lähtemään politiikkaan. Kiinnostaako se sinua vaikuttamismahdollisuutena?

Koen, että olen vähän liian radikaali politiikkaan. Aktivismi on mulle paljon parempi vaikutuskanava, koska mun ei tarvitse filtteröidä itseäni ja miettiä, mikä on oikea tapa tuoda itseäni esille. Olen taustavaikuttaja.

Some-presenssisi on suhteellisen positiivista. Ahdistutko mistään?

Ahdistun vihaisuudesta ja epäreiluudesta, joita varsinkin äärioikeistolaiset käyttävät, osana semmoista hiljentämisen taktiikkaa. Vaikka mulla on tosi iso kokemus siitä trollaamisesta ja vihaisesta viestinnästä, niin kyllä se välillä tuntuu todella pahalta. Koen, että aktivismin kentällä emme tarvitse yhtään marttyyria, ja siksi pidän joskus pitkiäkin some-taukoja. Uskon, että nöyryys ja haavoittuvaisuuden myöntäminen ovat positiivisia asioita. Että uskaltaa sanoa, että kyllä se tuntuu pahalta.

Kuinka tärkeä osa identiteettiä sukupuoli on sinulle?

En ole tätä hirveästi joutunut miettimään, koska olen hyvin heteronormatiivinen ja syntynyt siihen sukupuoleen, jonka koen omakseni. Identiteetin kannalta en koe, että se olisi kovin tärkeä. En edusta itseäni sukupuolen edustajana, vaan itsenäni. 

Aktivismin ekologia

Twitterissä katsot maalittajia hymyillen suoraan silmiin. Tulisiko maalittaminen kriminalisoida?

Kaksipiippuinen juttu. Toisaalta totta kai, koska se on toimintaa, joka hiljentää ihmisiä ja esimerkiksi estää heitä lähtemästä politiikkaan. Toisaalta on todella vaikea tie lähteä siihen, että mitä saa sanoa ja mitä ei. Toivoisin, että some-platformit ottaisivat isompaa vastuuta sen sijaan, että sitä pitäisi kriminalisoida. 

Mitä ajatuksia hallituksen epidemia-ajan toimet herättävät kansalaisaktivismin näkökulmasta?

Tämä on todella historiallista aikaa. Tietysti nämä ihmisiä rajoittavat toimet tuntuvat tämmöisen semi-anarkistisen ihmisen näkökulmasta aika villeiltä. Mutta totta kai ymmärrän ne, mun mielestä hallitus on osoittanut ihan esimerkillistä johtajuutta. Aktivismi, edes vallankumouksellinen sellainen, ei tarkoita mitään typerää kansalaistottelemattomuutta. 

Miten aktivisti hyödyntää poikkeusoloja?

Tuo omaa itseään ja omia ajatuksiaan yhä enemmän esille nyt, kun ihmiset ovat kotona näiden asioiden äärellä. Poikkeusolot ovat mahdollisuus ihmisille tutkailla sitä, mikä on tärkeää. Me olemme kaikki samassa tilanteessa yhteiskunnallisesta luokasta, sosiologisesta asemasta ja etnisyydestä riippumatta: se ehkä luo ihmisille erilaista näkökulmaa. 

Mikä on keskeisin pullonkaula ilmastonmuutokseen ja taloudelliseen epätasa-arvoon liittyvien ongelmien ratkaisemisessa?

Isoimpina esteinä ovat asenteet ja kasvava individualismi. Ollaan kummallisessa tilanteessa, jossa kaikki tiedostavat, että asialle pitää tehdä jotain, mutta kukaan ei konkreettisesti tee mitään, ainakaan tarpeeksi. Koska elämme kapitalistisessa maailmassa, kukaan ei halua ottaa vastuuta. Ja meillä on kapitalistisen yhteiskunnan luoma valheellinen ajatus tarpeesta onnellisen elämän saavuttamiseksi. Se on yhteiskunnallinen ongelma: kuluttamiselle rakennettu yhteiskunta. Länsimaissa ihmisille on luotu ajatus siitä, että he ovat niin tärkeitä, että he ansaitsevat tämän kaiken. 

Toimitko ensisijaisesti paikallisesti, kansallisesti vai globaalisti?

Globalismi tulee esille yhteyksissä muiden maiden antirasistisiin toimijoihin. Olen myös ollut eri maissa kouluttamassa etnisten vähemmistöjen ja seksuaalivähemmistöjen tilasta. Enemmän kuitenkin toimin paikallisesti, koska mun aktivismi keskittyy rasismiin ja ihmisoikeuksiin, ja Suomi on yksi maailman rasistisimpia maita ja esimerkiksi rasistisin Pohjoismaa. 

Onko kansallisvaltio historiallinen jäänne? Entä kansalliset kulttuurit?

Uskon, että meillä tulee aina olemaan kansallisvaltioita, ja kansallisidentiteetillä tulee aina olemaan jokin rooli, mutta olemme menossa globaalimpaan suuntaan. Ihmisillä tulee aina olemaan tarve omaan ryhmään ja oman tarinan alleviivaamiseen kulttuurin kautta. Ulkonäön rooli tulee laskemaan: sen sijaan yhdistävä tekijä voi olla esimerkiksi joku urheiluun liittyvä asia tai kieli. Tämäkin liittyy individualismiin: varsinkin meillä länsimaissa on alleviivattu todella paljon yksilöllisyyden ja oman taustan merkitystä: ”mä oon mä, mä oon suomalainen, ja tässä on mun jengi”. 

Lopuksi: 

Toivo, tieto vai toiminta?

Tässä post-truth-ajassa: tieto. Todella moni kriisi jäisi tapahtumatta, jos ihmisillä olisi oikeaa informaatiota.