TEKSTI Lyydia Laukkanen KUVITUS Anna Enbuske

Vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä naisen vaikuttamismahdollisuudet ovat surullisen heikot. Naisten poissulkemista päätöksenteosta ei nähdä kuitenkaan tasa-arvokysymyksenä, vaan Jumalan tahtona. 

Muutin Oulusta Helsinkiin viime syksynä ja koin melkoisen kulttuurishokin. Sen lisäksi, että Helsingissä pääsee liikkumaan julkisilla lähes mihin kellonaikaan tahansa ja kauppoja on auki ympäri vuorokauden joka suunnalla, on yksi asia, joka yllätti minut: Helsingissä ei tiedetä vanhoillislestadiolaisuudesta lähes mitään. Jokainen Oulussa syntynyt voinee nimetä ainakin yhden vanhoillislestadiolaiseen liikkeeseen kuuluvan henkilön. Suurin osa tuntee monta, isolla osalla joku lähipiiristä kuuluu liikkeeseen.  

Viimeisen puolen vuoden aikana Kaleva on julkaissut useita artikkeleita vanhoillislestadiolaisuudesta. Artikkelit ovat käsitelleet monipuolisesti eri näkökulmia lestadiolaisuudesta. Naisten asemasta puhuttaessa on kritiikki kuitenkin kohdistunut lähinnä arvokysymyksiin. Esimerkiksi iso perhe tai meikkaamattomuus ovat suurimmalle osalle naisista valinta, jonka he itsenäisesti tekevät. Huomasin, että on yksi valtavan tärkeä näkökulma, joka on jäänyt vähemmälle huomiolle: naisten vaikuttamismahdollisuudet liikkeen sisällä. Asiaa tutkiessani kävi selväksi, että naisten vaikuttamismahdollisuudet ovat selkeästi heikommat kuin miehillä.  

Vanhoillislestadiolaisuus edustaa konservatiivista, lähes fundamentalistista kristillisyyden suuntausta. Esimerkiksi naispappeutta tai ehkäisyä ei perinteisesti ole hyväksytty. Liikkeen korkein päätäntäelin on Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) johtokunta, jossa on sen yli satavuotisen historian aikana istunut vain miehiä. Halusin selvittää, miksi näin on ja onko naisilla ylipäätään mahdollisuutta päästä johtokuntaan. 

Sukupuoli ei kuulemma kriteerinä johtokunnan jäsenyydelle – käytännössä näin kuitenkin on

Selvitystyön aloitin selvittämällä SRK:n johtokunnan jäsenten nimiä, sillä ne eivät ole julkista tietoa puheenjohtajaa ja sihteeriä lukuun ottamatta. Nimiä selvittäessäni törmäsin mielenkiintoiseen ilmiöön: 24:stä jäsenestä 14 on ollut johtokunnassa vähintään vuodesta 2012, osa vielä kauemmin. Esimerkiksi SRK:n johtokunnan entinen puheenjohtaja Olavi Voittonen, joka jäi johtokunnasta pois vuonna 2018, oli puheenjohtajana kahdeksan vuotta ja johtokunnan jäsenenä peräti 32 vuotta.  

Johtokuntaan valitaan jäsenet siten, että jokainen rauhanyhdistys voi ehdottaa 1–3 ehdokasta jäsenmäärästään riippuen. Naisia ei olla koskaan ehdotettu johtokuntaan, joten johtokunnan on helppo kiistää puheet sukupuolisyrjinnästä: kun ei ehdoteta naisia, ei voida valita naisia. On myös ilmeistä, että johtokunnan vaihtuvuuden ollessa hidasta, myös nuorten edustus on vähäistä. Johtokunnan nuorin jäsen on 36-vuotias, muuten johtokunnan keski-ikä on reilusti yli 60 vuotta. 

Johtokunnan on helppo kiistää puheet sukupuolisyrjinnästä: kun ei ehdoteta naisia, ei voida valita naisia.


Johtokunnan päätökset eivät ole julkisia ja niiden tiedottamisesta vastaa lähinnä SRK:n julkaisema kristillinen lehti Päivämies. Päivämiehen
päätoimittaja Harri Vähäjylkkä on myös johtokunnan viestintäpäällikkö. Koska muulle medialle annetaan harvoin kommentteja, pystyy johtokunta kontrolloimaan narratiiviaan kätevästi Päivämiehen kautta. Halusin kuitenkin saada SRK:n virallisen lausunnon naisten vaikuttamismahdollisuuksiin liittyen, joten lähetin Vähäjylkälle sähköpostin, jossa kysyin naisten vaikutusmahdollisuuksista SRK:n johtokunnassa. Vähäjylkkä vastasi sähköpostitse: 

”— SRK:n säännöissä ei myöskään ole mainintaa johtokunnan jäsenten sukupuolesta. Yleensä jäseneksi valitut ovat olleet herätysliikkeemme puhujia, maallikoita [puhuja ilman teologista koulutusta] tai pappeja. — Yksi syy puhujien valintaan lienee se, että johtokunnan työssä tulee eteen asioita, jotka liittyvät aika läheisesti puhujan tehtävään. — Itselläni ei ole tiedossa, että SRK:n johtokunnan jäseneksi olisi esitetty naista. [Paikallisten] Rauhanyhdistysten johtokunnissa heitä puolestaan on paljonkin. Useassa yhdistyksessä luulen vallitsevan tilanteen, että sukupuolijakauma on aika lailla puolet ja puolet. — Joten monenlaisissa kristillisyytemme tehtävissä työskentelee naisia sekä luottamus- että palkkatöissä. Raamattuun perustuen ymmärrämme, että saarnatehtävä on annettu kuitenkin miehelle. Tätä ei nähdä tasa-arvokysymyksenä, vaan Jumalan sanan ilmoitukseen liittyvänä kysymyksenä. Aika näyttää, onko tulevaisuudessa naisia SRK:n johtokunnassa. ” 

Eli siis: johtokunnan jäsenet ovat yleensä (nykyisestä johtokunnasta jopa kaikki) puhujia tai pappeja. Lestadiolaisuuteen liittyy uskomus, että saarnatehtävä on annettu miehelle. Koska naiset eivät voi toimia puhujina tai pappeina, on SRK:n virallisesta lausunnosta pääteltävissä, että naisten ei ole mahdollista toimia johtokunnassa. On ristiriitaista pitää naisten pääsyä johtokuntaan tällä hetkellä mahdollisena, sillä mikäli SRK:n linjauksiin ei ole tulossa perustavanlaatuista muutosta (eli joko naispuhujat ja -papit hyväksytään tai johtokuntaan pääsyssä ei priorisoida enää puhujan tai papin asemaa), on mahdotonta nähdä väylää, jonka kautta naiset voisivat päästä johtokuntaan.  

Lisäksi Vähäjylkkä kirjoittaa, että paikallisten rauhanyhdistysten johtokunnissa on naisia jopa puolet. Esimerkiksi Oulun, eli Suomen suurimman rauhanyhdistyksen johtokunnan 12:sta jäsenestä kolme on naisia. Puolesta puolet siis. Toki on johtokuntia, joissa naisia on puolet (esimerkiksi Helsingin rauhanyhdistys), mutta se ei vielä nosta yleistä keskiarvoa puoleen. Esimerkiksi kolmen suurimman rauhanyhdistyksen keskimääräinen naisedustus on 4,7/12. Laajempi otanta olisi suotava, mutta lähes kaikkien paikallisten rauhanyhdistysten johtokuntien jäsenten henkilöllisyys on pitkälti salattua tietoa. 

On myös harhaanjohtavaa puhua paikallisten rauhanyhdistysten johtokuntien sukupuolijakaumasta jos kysymys koskee SRK:n johtokuntaa. Paikallisten rauhanyhdistysten johtokunnilla ei ole yhtä paljoa vaikutusvaltaa kuin SRK:n johtokunnalla.  Tätä voi esimerkiksi verrata siihen, että muutama nainen päästettäisiin kuntapolitiikkaan, mutta eduskuntaan pääsisi vain miehiä. Kyllähän myös kuntatasolla voi vaikuttaa, mutta aika lailla vain eduskunnan asettamien rajojen mukaisesti.  

Vähäjylkkä kirjoitti viestissään myös pitkästi siitä, miten SRK:lla on palkkatöissä ja erinäisissä luottamustehtävissä naisia. Kysymys vaan ei ole siitä, palkkaako SRK naisia, vaan siitä, pääsevätkö naiset vaikuttamaan liikkeen tärkeimmässä päätäntäelimessä. Naisten palkkaaminen on vähintään ehdoton minimi, ei meriitti, jolla kehuskella.  

Kritisoinnista voi seurata liikkeestä erottaminen 

Vanhoillislestadiolainen liike ei kuitenkaan ole pelkästään sen johtokunta. Rivijäsenistä löytyy ihmisiä, joiden näkemykset eroavat johtokunnan omista radikaalisti. Kritiikkiä voi kuitenkin olla hankalaa antaa, sillä siihen on vastattu usein hyökkäävästi, ja kritisoijan motiiveja tai jopa uskoa on epäilty. 

Yksi kenties eniten julkisuutta saaneista tapauksista on Turun nykyisen arkkihiippakunnan piispa Mari Leppäsen erottaminen vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä. Leppänen oli tiettävästi ensimmäinen vanhoillislestadiolaisena vihitty naispappi, jota kiellettiin osallistumasta yhdistyksen tehtäviin pappisvihkimyksen vuoksi ja joka myöhemmin erotettiin liikkeestä, sillä hän ei suostunut perumaan pappeuttaan. Myös Leppäsen puoliso Risto Leppänen erotettiin rauhanyhdistyksen puhujan roolista hänen myönteisen naispappikantansa vuoksi. Tämä tapahtui vuonna 2012. Koska SRK:n johtokunnassa yli puolet jäsenistä on samoja nykyään, ei voi argumentoida, että asiasta on kauan ja tänä päivänä tilanne olisi eri. 

Kysymys vaan ei ole siitä, palkkaako SRK naisia, vaan siitä, pääsevätkö naiset vaikuttamaan liikkeen tärkeimmässä päätäntäelimessä.


On mahdollista, että Vähäjylkän kommentit siitä, että SRK:n johtokuntaan ei koskaan olla esitetty naisia, on totta. On kuitenkin tärkeää pohtia tälle syitä. Voisiko syy löytyä siitä, että pelko ottaa ensimmäinen askel muutosta kohti estää naisia hakeutumasta johtokuntaan? Mari Leppäsen tapaus ei ole ainoa laatuaan, jossa henkilö on erotettu liikkeestä liian liberaalien näkemysten vuoksi. Tätä pitäisi mielestäni kritisoida laajemmin, sillä jos liikkeen jäsenet pysyvät pelon avulla hiljennettyinä selkeistä epäkohdista, on liikkeen toimintatavoissa jotain vialla. 

Halusin haastatella henkilöä, joka on vielä liikkeessä mukana. Mielestäni on tärkeää kuunnella myös tavallisen rivijäsenen, etenkin nuoren naispuolisen sellaisen, mielipiteitä. Löysin haastateltavaksi Pohjois-Pohjanmaalla asuvan hieman yli 20-vuotiaan naisen, joka haluaa pysyä anonyyminä, jotta näistä asioista voitaisiin keskustella mahdollisimman avoimesti. Kysyin haastateltavalta, millaiset vaikutusmahdollisuudet hän kokee itsellään olevan ja uskooko hän, että esimerkiksi viiden tai kymmenen vuoden kuluttua johtokunnassa nähtäisiin nainen tai naisia? 

”En itse ole halunnut SRK:n johtokuntaan, mutta pidän kyllä tärkeänä sitä, että nainen, joka sinne haluaa, sinne myös pääsisi. Tähän tulisi tarjota mahdollisuus kaikille. Uskon, että tulevaisuudessa tulemme näkemään johtokunnassa myös naisia.”  

Haastateltava mainitsee myös, miten nuorempi sukupolvi on liberaalimpi kuin edeltävät sukupolvet: ”Esimerkiksi ehkäisy, mikä ennen on ollut täysin kiellettyä, on nykyään yhä enemmän pariskuntien oma, yksityinen asia. Aika harva nuorista kokee enää oikeudekseen puuttua muiden asioihin.” 

Juttelimme paljon johtokunnasta ja sen merkityksestä. ”Mielestäni on tärkeää, että maallisella organisaatiolla on johtokunta, joka hoitaa hallinnollisia asioita. Johtokunnan pitäisi kuitenkin olla olemassa nimenomaan niitä maallisia asioita varten. En tykkää siitä, että johtokunta ottaa hengellisen tuomarin aseman. Siihen ei ole kenelläkään oikeutta.” 

Haastateltavan mielestä on tärkeää voida olla myös eri mieltä johtokunnan kanssa ilman, että eri mieltä oleva tuomitaan tai erotetaan liikkeestä. ”Toivon avoimempaa keskusteluympäristöä ja haluaisin enemmän myös ihan tavallisten rivijäsenten, etenkin naisten, ääntä kuuluviin. Usein uutisissa näkyy vain johtokunnan ääni, joka on konservatiivisempi eikä vastaa niin hyvin rivijäsenten mielipiteitä.” 

Voi olla, että tulevaisuudessa naisia tullaan näkemään johtokunnassa. Muutoksen edellytyksenä on kuitenkin aiemmin mainittu tarve SRK:n sisäisiin, suuriin linjanmuutoksiin. Mahdollisuus muutokseen on olemassa: se, onko halua muutoksen toteutukselle, on erillinen asia. Kuitenkin niin kauan, kun muutosta ei ole tapahtunut, ei saisi jäädä vain odottelemaan sitä. Avoimuus, halu keskustella ja valmius myöntää epäkohdat oman liikkeen sisällä ovat äärimmäisen tärkeitä sen kehitykselle.