Euroviisut ovat ihmisen parasta aikaa. Sesonki alkaa Suomessa jo tammi-helmikuun vaihteessa, kun Uuden Musiikin Kilpailun edustajat julkaistaan. Huippunsa se saavuttaa huhti-toukokuussa, kun osallistujamaiden viisuedustajat ovat suuremmaksi osaksi selvillä, ja voi alkaa jännittää itse tapahtumaa.
Euroviisut katsoin ensimmäisen kerran kokonaisuudessaan vuonna 2013. Sitä ennen olin nähnyt muutamia pätkiä, mieleen on jäänyt ainakin Lordin Hard Rock Hallelujah sekä Lenan Satellite. Kotona meillä ei Euroviisuja katsottu, koska meillä ei ollut televisiota. Tapahtuma ei muutenkaan ole vanhoillislestadiolaisissa piireissä kovin hyväksytty asia – tai ainakaan minun nuoruudessani ei ollut. Olin aina kiinnostunut Euroviisuista, vaikken oikein tiennytkään, mikä niiden idea oli.
Kun ensimmäisen kerran katsoin Euroviisut vuonna 2013, olin muutamaa kuukautta aiemmin kertonut vanhemmilleni, etten enää kokenut olevani lestadiolainen. Euroviisut olivat itselleni sinä keväänä erityisen merkitykselliset, sillä niiden katsominen oli ensimmäinen konkreettinen asia, missä päätökseni näkyi. Niiden äärellä tunsin kliseisesti olevani ensimmäistä kertaa vapaa.
Vaikka vuoden 2013 Euroviisut eivät olleet esityksiltään erityisen mieleenpainuvat (Cezarin It’s My Life -kappaletta lukuunottamatta), kulttuurisena elämyksenä nuorelle Lyydialle ne olivat jotain ainutlaatuista. Nämä Euroviisut herättivät minussa aivan kyltymättömän viisufanin – joka yhä edelleen tänä päivänä olen. Viisut ovat tuosta vuodesta lähtien olleet osa jokaista kevättäni. Vuonna 2016 viisufaniuteni vahvistui entisestään, sillä katsoin silloin ensimmäistä kertaa Uuden Musiikin Kilpailun sekä molemmat Euroviisujen semifinaalit.
Voisin hyvin kuvitella, että rakkauteni viisuja kohtaan sekä syyt sen taustalla, eivät ole ainutlaatuiset. Euroviisut ovat olleet jo vuosikymmenien ajan tapahtuma, johon jokainen on yksilönä tervetullut. Tapahtuma on seksuaalivähemmistöjen rakastama, eikä suotta: jo 1990-luvulla vähemmistöt hyväksyvä ilmapiiri näkyi selkeästi, kun Dana International voitti viisut kappaleellaan Diva. Sen jälkeen monimuotoisuus viisuissa ja myös viisujen ulkopuolella on lisääntynyt – ja hyvä niin.
Euroviisut eivät varmasti ole kaikille yhtä merkityksellinen tapahtuma kuin itselleni. Harva luultavasti varaa kalenteriaan tyhjäksi viisujen ajaksi tai perehtyy muiden maiden viisuedustajiin etukäteen. Harva myöskään käy humanistisen tiedekunnan puolelta euroviisukurssia (iso suositus kurssille, parhaimmat 5 opintopistettä koko yliopistourallani.) Melko monet eivät jopa, jostain käsittämättömästä syystä, pidä Euroviisuista tai viisumusikiista.
Euroviisuihin liittyy monia ongelmia ja iso kasa kaksinaismoraalisuutta muun muassa siinä, että EBU (European Broadcasting Union) yrittää väittää sen olevan politiikasta vapaa tapahtuma. Silti suosittelen kaikkia tutustumaan Euroviisuihin tänä vuonna, sillä Euroviisujen tunnelma on mukaansatempaava ja ainoa laatuaan.
Groteskin päätoimittaja, omistautunut Euroviisufani
