Teksti: Aarni Tiitinen
Taas on se aika vuodesta, kun jännitämme, pääsemmekö torille jo ennen MM-kisoja ja kuinka monta pistettä Kypros antaa Kreikalle. Euroviisut herättävät jokaisessa tunteita. Puhdasta intohimoa, myötähäpeää tai välinpitämättömyydeksi käärittyä syyllisyydentuntoista mielihyvää, guilty pleasurea. Suomihan on suomalaisten mielestä voittamassa euroviisut joka vuosi, mutta nyt Käärijä saattaa oikeasti tehdä sen, jos on kertoimiin uskominen.
Viherasuisen vantaalaisen levoton spektaakkeli on melkoinen lavashow, kirjaimellisesti. Käärijän esityksessä villisti liikehtivien tanssijoiden taustalle on pinottu puisia kuormalavoja. Niiden tarkoituksena lienee olla metafora rankan työviikon nollaavalle suomalaiselle kännikulttuurille. Somessa on tyrmistelty, kuinka naurettavia ja kämäisiä nämä lavat ovat ja kuinka suomalainen röiukkoläppä ei tule avautumaan eurooppalaiselle yleisölle. Karut kuormalavat ovat tosiaan varsin kaukana kliseisestä euroviisu-blingblingistä. Mielestäni se on mahtavaa.
Toisin kuin vakaumuksellisissa viisufaneissa, minussa lavat herättävät paljon lämpimiä tunteita. Olen saanut kunnian olla tekemisissä näiden 800 x 1200 millimetrin kokoisten puulavojen, tuttavallisemmin eurolavojen kanssa varsin paljon, sillä olen useampana kesänä ja opiskelujeni ohessa työskennellyt varastoilla. Minun ja eurolavan välillä vallitsee samankaltainen viha-rakkaussuhde, jollainen minulla on ehkä myös suhteessa euroviisuihin.
Eurolava on painava, rasittava siirrellä, siitä irtoilee jatkuvasti pieniä tikkuja kynsien alle. Lavojen pinoaminen on viheliäistä sekä käsipelillä että trukilla. Kulmapalat murtuvat usein, jolloin naulat törröttävät niistä raivostuttavasti. Olen useammankin kerran saattanut turhautuneena potkiskella turvakengillä jonkun hyllyn väliin jumittunutta lavanperkelettä.
Eurolava ansaitsisi kuitenkin ehkä enemmän kunnioitusta sekä minulta että nokkiinsa ottaneilta viisufanaatikoilta. Vuonna 1961 Suomi osallistui ensimmäistä kertaa Euroviisuihin. Samana vuonna tapahtui myös toinen merkkitapaus: eurooppalaiset rautatieyhtiöt sopivat yhdessä standardikokoisten kuormalavojen käyttämisestä rahtikustannusten säästämiseksi. Eurolavan hiljainen mutta merkittävä voittokulku alkoi.
Tänä päivänä mustalla EUR-leimalla merkityt tikkuiset lavat kantavat vaatimattomasti päällään globaaleja tavaravirtoja. Lavoja kiertää maailman teillä ja merillä arviolta jopa 500 miljoonaa, siis enemmän kuin Euroopan unionissa on asukkaita. Metrien korkuiset, tuskastuttavat lavapinot työpaikallani ovat vähäeleisyydessään ääripää Euroviisuille, mutta samaa tarinaa ne silti kertovat.
Euroviisujen tarkoituksena on tarjota eurooppalaisille rajat ylittäviä jaettuja kokemuksia. Eurolavat purkavat rajoja kaupankäynniltä. Jossakin tiranalaisella varastolla kollegani ehkä antaa tiellä olevalle eurolavalle napakan potkun turvakengästä. Illalla katsomme tahoillamme Euroviisuja ja ehkä hetken koemme olevamme yhdessä eurooppalaisia.
Euroopan unioniin huipentunut monikasvoinen integraatioprojekti ei todellakaan ole vain ilon ja onnen vaan enemmänkin riitojen ja pahan mielen historiaa. Myös Euroviisuja on syytetty poliittisten kiistojen ja ihmisoikeuksia loukkaavien valtioiden valkopesusta. Unioniin, euroviisulavoihin tai eurolavoihin voi suhtautua intohimoisesti tai inhoten. Oikeastaan tunteiden laatu ei edes ole olennaista, sillä tunteet itsessään luovat pohjan identiteetille. Nolla pistettä, tikkuja sormen alle, vihaan, rakastan, siedän.
