G testaa: Urbaaniretkeily

Voiko retkikeittimellä tehdä ruokaa keskellä Senaatintorin portaita? Groteski testasi, miten retkeily onnistuu Helsingin ydinkeskustassa. 

Pilvisen päivän harmaus levittäytyy Senaatintorin ylle. Kivisten portaiden ja engeliläisten pylväiden ympäröimällä torilla luonto tuntuu kaukaiselta. Pysähdymme hetkeksi miettimään toimintasuunnitelmaa – sijoittuisiko retkemme suoraan Aleksanteri II:n valvovan silmän alle vai mahdollisimman piiloon torin nurkkaan? Lopulta suuntaamme keskelle Tuomiokirkon portaikkoa ja alamme kasaamaan tasanteelle retkikeitintä. 

Keskellä toria iso joukko turisteja kuuntelee englanninkielistä opastusta. Ympärillä lojuvat röökitumpit ja hiekoitushiekat eivät häikäise hygieenisyydellään, mutta tavallisestikin retkiruuan seasta löytyy vähintään kuusenneulasia. Metsän huminan sijaan kuuntelemme torilla ratikoiden säännöllistä narinaa. Voiko Helsingin ydinkeskustassa päästä retkifiilikseen?

Alkuperäinen idea oli etsiä Helsingin alueelta jokin laavu tai nuotiopaikka, jossa laittaa ruokaa. Turhauduin kuitenkin nopeasti retkipaikkojen niukkuuteen. Miten voi olla mahdollista, että kaikki Helsingin nuotiopaikat sijaitsevat vaikeasti saavutettavissa saarissa tai Itä-Helsingin perukoilla? Eikö Helsingissä todella voi retkeillä kantakaupungin lähistöllä? 

“Toki jos trangialla tekee ruokaa, niin paikalla ei ole niin väliä. Se ei ole avotuli, joten teoriassahan sillä voisi tehdä ruokaa vaikka Senaatintorilla”, vastaan viestiin, kun kuvaaja eli Groteskin päätoimittaja Vilma Tyrylahti kysyy retkikohdetta. Hetkessä syntynyt hölmö idea alkaa tuntua yllättävän toteuttamiskelpoiselta. 

Siispä muutaman päivän päästä suuntaamme suoraan luennolta Kaisaniemen metroaseman kaupan kasviproteiinihyllylle. Mukana repussa ovat jääkaapin vihanneslokerossa pari viikkoa pyörineet perunat ja porkkanat, sekä mansikkapurkki pakkasesta. Ruokalista päätetään vasta kaupassa. Lopulta retkimenyyllä on kasvisnakkikeittoa, mansikkarahkaa ja kaakaota. Kuvaajan luottamus retkiruuan onnistumiseen on sen verran matala, että hän nappaa varmuuden vuoksi kaupasta banaanin evääksi. 

Retken alkua siivittää pohdinta siitä, kuinka sallittua tällainen urbaaniretkeily oikeastaan on. Mielessä kummittelee kaverin epäilevä kommentti siitä, että reissumme päättyy putkaan. Toisaalta miksei kaupunkikuvaan mahtuisi mainiosti pari retkeilijää? Onneksi maaliskuisena perjantaina puolenpäivän jälkeen Senaatintori on hyvin hiljainen ja suurimmalta uhalta vaikuttaa meitä piirittävä lokki.  

Retkellä huomaamme selvästi suomalaisten rajoittuneen sosiaalisuuden. Yksikään ympärillä pyörivä ihminen ei tule puhumaan, mutta kohtaamme huvittuneita ja hämmentyneitä katseita. Päädymme myös selvästi useamman ei-kovin-salamyhkäisen kuvaajan kohteeksi. Vahvimman reaktion saamme häävalokuvaajalta, joka tuijottaa meitä viiltävän tuomitsevasti etsiessään sopivaa kuvauspaikkaa hääparin kanssa.

Pahinta retkessä on ehdottomasti hyytävä tuuli. Keskellä portaikkoa mikään ei suojaa viimalta, joten tanssahtelemme retkikeittimen ympärillä pysyäksemme lämpiminä. Kuvaaja on unohtanut hanskansa kotiin, joten vuorottelemme lapasteni käyttöä, kun toinen pitää taukoa ruoanlaitosta. Ilman hanskoja sormet jäätyvät hyvin nopeasti. 

Veden alkaessa kiehua ympärillemme leviää miellyttävä kasvisliemen tuoksu. “Kyllä täällä mielummin ois kuin kotona masistelemassa”, kuvaaja toteaa, kun ruuan onnistuminen alkaa näyttää todennäköisemmältä. Noin minuuttia myöhemmin hän lainaa hanskojani ja kertoo katuvansa kaikkia valintojaan. Onneksi keitto valmistuu yllättävän nopeasti, kiitos kaasulla toimivan retkikeittimen. 

Valmiista keitosta riittää kahdelle hengelle juuri sopiva annos. Kuvaaja arvioi keiton onnistumisen tässä kontekstissa arvosanalla 5/5, koska on kylmä ja nälkä. Liemen maku on hyvä, vihannekset kypsiä ja aiemmin limaiset vegenakit eivät enää niin ällöttäviä. Omasta mielestäni liemi kaipaisi hiukan lisää pippuria, mutta muuten maku on mainio. Partioruokana annos olisi erinomainen ja suuri plussa on, että keitto on kuumaa! Arvosana vahva 4,5/5. Toteamme, että reseptiä voisi hyvin hyödyntää kotonakin. 

Loppuhuipennuksena sekoitan vielä jotenkuten huuhdeltuihin kaakaomukeihin jälkiruuan. Kovinkaan suuri huipennus se ei ole, sillä maustamattoman maitorahkan ja melkein sulaneiden mansikoiden yhdistelmä maistuu juuri siltä, kuin sen olettaisikin maistuvan. Ei kovin makeaa, mutta toimii, arvosana kylmää/5. 

Senaatintorin portailla saavutettu retkenomainen immersio on yllättävän suuri. Keskittyminen ruoanlaittoon saa aikaan kunnon retkifiiliksen, kunnes katsoo ylös ja näkee toria ympäröivät postikorttimaisen komeat rakennukset ja valokuvaavat turistit. Toisaalta urbaanissa ympäristössä oikeaan tunnelmaan pääsyä saattaa auttaa se, että olemme molemmat pitkän linjan partiolaisia. Ensikosketuksena retkeilyyn ruoanlaitto turistien valtaamalla kivisellä torilla tuskin toimisi. 

“Urbaaniretkeily on kokemus, joka kannattaa kokea ihan kokemuksena”, kuvaaja tiivistää. Toteamme, että retki on mielentila, johon ei sinänsä tarvita luontoa. Kuitenkin urbaaniretkeilyssä tavoittaa parhaimmillaankin vain murto-osan aidosta retkitunnelmasta. Retkennälkäisille kaupunkilaisille siis suosittelisin, että ahtautukaa vain suosiolla Nuuksioon. Luontoympäristön puuttuessa retkemme on oikeastaan vain astetta hankalampi tapa valmistaa nakkikeittoa. 

Nakkikeitto retkikeittimellä (kahdelle) 

Kuori ja pilko porkkanat ja perunat pieniksi palasiksi. Mitä pienempi, sitä vähemmän aikaa joutuu odottamaan. Viipaloi sipuli. Lämmitä vettä kattilassa ja kaada vihannekset keittymään. Mausta liemi. Kun peruna alkaa olla pehmeää, lisää kasvisnakit. Anna keiton kiehahtaa ja keitä muutama minuutti. Nauti lämpimästä keitosta.