Aamut jakavat mielipiteitä. On aamuvirkkuja ja niitä, joille herätyskellon tärinä aiheuttaa välittömän mega-inho-ahdistuspelkoreaktion. Ja kaikkea näiden väliltä.

Teksti: Vilma Oksanen

Kuvat: Vilma Oksanen, Mia Oksanen (Kuvituksessa on hyödynnetty tekoälyä.)

Vihaan arkiaamuja. Kun herätyskello soi, mega-inho-ahdistuspelkoreaktion jälkeen ensimmäinen fiilis on vitutus. Torkku päälle ja sama tuska uudestaan. Kun jossain kohtaa on pakko kömpiä sängystä pois, suuni on poikkeuksetta mutrulla. Itsensä keräämiseen menee toiset viisi minuuttia. Kirkasvalolamppu päälle (ehdoton must!) ja sitten aamutoimiin. Alkaa todellinen taistelu aamua vastaan.


Tarvitsen paljon unta. Kuulun sellaiseen vieraslajiin, jossa sopiva heräämisaika ei ole kuudelta tai seitsemältä, ei mielellään kahdeksaltakaan. Tämä vieraslaji on varmasti yleinen Suomessa, vaikka yhteiskunta ei lajia suosikaan. Etätyöpäivinä olen on cloud nine. Se, että voi herätä klo 8.50 ja aloittaa työt klo 9, on luksusta. Ja tietty taloudellinen ulottuvuus pitää lisätä: firma hyötyy, että olen levännyt ja tehokas. Pidän officen pystyssä viiden jälkeenkin. En ole aina kuulunut tähän lajiin. Pari vuotta sitten elin grindset-eraa, ja nautin siitä, että nousin aikaisin ja olin produktiivinen. Käytin voittajien tunnit hyödyksi, olin tyytyväinen itseeni. Melko nopeasti huomasin rutiinin menevän pakonomaiseksi suorittamiseksi.


Entisenä, mutta myös ikuisena suorittajana, pakonomaisista tavoista on osattava päästää irti. Annoin kropan palata luonnolliseen rytmiin. Olen yleistyvä vieraslaji. Ja se on ihan okei. Kapitalistinen yhteiskunta, jotta saat meistä vieraslajiin kuuluvista kaiken ilon irti, tässä on sinulle pyyntö:

  1. Joustavat työajat (ettei meidän tarvitse olla officella klo 8.00)
  2. Hybridityö (jotta saatte meistä paremmin hyödyn niinä aamuina, kun palaverin on pakko alkaa klo 8.00)

Olen puhunut. Palaan takaisin heimoni luokse.


Kirjoittaja on joustavan työelämän puolestapuhuja, joka nauttii elämästään omassa luonnollisessa rytmissään.


Toisinaan kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tässä DALL·E.n tulkinta mielenmaisemastani arkiaamuina.