Teksti: Viivi Kuuspalo

Kuva: Johnny Kniga

Jennette McCurdy, jonka monet tuntevat iCarly -sarjan räväkkänä Samina, istuu vuonna 2013 äitinsä vuoteen laidalla ja valmistautuu kertomaan tälle suurta uutista. Uutisen hän uskoo herättävän äidin jopa koomasta, johon tämä on loppuvaiheen syövän vuoksi vaipunut: ”Äiti. Minä olen tosi laiha…”

Kirjassaan Onneksi äitini kuoli (2023) Jennette McCurdy valottaa lukijoille, kuinka hänestä tehtiin tähti vastoin hänen tahtoaan, kuinka hänen äitinsä opetti hänet sairastamaan syömishäiriötä ja kuinka läheisen kuolema voi joskus olla helpotus. Kirjan raflaavasta nimestä huolimatta on rakkaus äitiä kohtaan keskeinen osa tarinaa: tukahduttava, vaativa ja ristiriitainen rakkaus.

McCurdy elää äidilleen, ja hänen äitinsä elää hänen kauttaan. Äiti rakastaa McCurdya enemmän kuin elämää, sillä tytär todella on hänen elämänsä, tapa toteuttaa äidin oma toteutumaton unelma näyttelijän urasta. Kirja tekee repivän selväksi, kuinka lapsitähden tahto, elämä ja jopa keho tuntuvat kuuluvan kaikille muille paitsi hänelle itselleen. McCurdyn äiti opettaa hänet pelon avulla näyttelemään ja jopa itkemään pakosta, mutta toisaalta vielä 17-vuotiaanakaan hän ei saa peseytyä itse, ilman äidin apua. Se rakkaus, joka tekee lapsen riippuvaiseksi äidistään, sitoo McCurdyn tiukasti kiinni suhteeseen, joka on täynnä pahoinpitelyä ja pakkoa.

Näyttelemisen lisäksi McCurdyn äiti opettaa tälle jo ala-asteiässä toisenkin taidon: laihduttamisen. Kaloreita rajoitetaan nälkiintymiseen asti, jotta tytär voisi mahdollisimman pitkään esittää itseään nuorempia lapsia televisiossa, ja lääkäreiden sekä tuttujen esittämä huoli mahdollisesta anoreksiasta sivuutetaan. Tarinan edetessä lukijalle esitellään koko syömishäiriöiden kirjo aina anoreksiasta bulimiaan ja ahmimishäiriöön. McCurdyn syömishäiriöt myös lomittuvat eri elämänvaiheiden myötä toisiinsa ja niitä kuvataan todenmukaisesti, riipaisevasti ja syömishäiriökuvauksille tyypillinen romantisointi välttäen.

Jos lukija toivoo lapsitähden elämäkerralta Hollywoodin hohtoa, hän joutuu pettymään. Kulissien takaa löytyy ahdistelevia ohjaajia, karmeita työoloja ja jopa hyväksikäyttöä. McCurdy kertoo muun muassa, kuinka hänet painostettiin kokemaan ensisuudelmansa televisiossa, miljoonien katsojien silmien alla. Tämä trauma on myös yhä kaikkien nähtävillä videoklippeinä verkossa ja suoratoistopalveluissa. Kirjan synkeät aiheet eivät myöskään rajoitu pahoinpitelyyn, hyväksikäyttöön, vaikeaan äitisuhteeseen, kuolemaan ja syömishäiriöihin, vaan kuvassa ovat myös muun muassa hamstraaminen, kateus, alkoholiongelma ja moni muu. Sinänsä koukuttava kirja tuntuukin toisinaan vaipuvan sellaisiin synkkyyden syövereihin, että niistä irti pyristeleminen tuntuu kirjan käsistä jättämisenkin jälkeen hieman vaikealta.

Synkeistä aiheista, paljon käsitellyistä lapsitähteyden ongelmista ja kuuluisien henkilöiden omaelämäkertojen suuresta määrästä huolimatta McCurdyn kirja yllättää olemalla kaikkiaan raikas ja omaleimainen. Juoni on tarinallinen ja toisaalta kyllin tiivis, ja kerrankin uransa ehtoopuolella kirjailijaksi ryhtyneellä julkisuuden henkilöllä on todella intoa, halua ja erityisesti taitoa tekstintuottamisen saralla. Vaikeista aiheista kerrotaan todenmukaisesti ja raa’asti, ja jos kohta pieni keveys ei olisi ollut kirjalle pahitteeksi, korvaa kenties hippusen siitä se lempeys, jolla ihmisen elämän kipukohtiin tartutaan. Kirjan keskiössä olevaa äidin ja lapsen suhdetta, jossa rakkaus usein taipuu aseeksi, kuvataan tabuja rikkoen, sydäntäsärkevästi ja lähes kaikkeen pahaankin sisältyvää hyvää unohtamatta. McCurdy tuntuukin kertomuksellaan toteavan, että vaikka rakasti äitiään, on kuoleman jälkeen joskus helpompi hengittää. Kertomalla tarinansa hän on todella ottanut hengenvedon irrallaan äidistään, omaa elämäänsä rakentaen.

Jennette McCurdy: Onneksi äitini kuoli.

Johnny Kniga 2023. 221 sivua