Teksti: Pinja Perkkiö
Kuva: Pinja Perkkiö
talvi levittää teräksenharmaan viittansa kaupungin ylle
valjastaa merituulen ratsukseen
hiki kohoaa orin kyljille vaahtopäinä
ja pisaroi arpiseen maahan
ruoskii armotta meitä, jotka julkeamme
muistella elokuun suloista hohdetta
tai haaveilla toukokuun solinasta
etsiä lämpöä toisistamme kaamoksen valtakunnassa
routa tekee hyisen kodin kylkieni kaariin,
rakentaa kivisen majan rintalastani taa
kuurankukat versoavat käsivarsilleni,
syljen jäähileitä kasvoillesi
vaan talvi ei tiedä, että olet kehrännyt talteen
kesäauringon kultaiset säikeet
kätkenyt kyynelkanaviisi syyssateet
taskujesi pohjalle hiirenkorvien vehreyden
varastat maaliskuun aarteen, kalpean lupauksen
upotat sen martaan runtelemaan multaan
itket muutoksen murheet, punot valonkehrän harrasta toivetta suojaamaan
otat kiinni kädestäni, annat lehtivihreän levitä
puhumme todeksi sen, minkä jo kerran luultiin kadonneen
kohmeiset sormemme, sulavat huulemme,
suolaisten purojen hento lämpö
luovat jälleen kevään
