Yliopistopolitiikka ja erityisesti HYY:n edari  on viime aikoina kerännyt lokaa monista eri asioista. Sitä on syytetty liiasta poliittisuudesta – mitä ikinä se demokraattisen päätöselimen kohdalla tarkoittaakaan – rahan ja huomion suoltamisesta turhiin kehityspoliittisiin pohdintoihin sekä opiskelijoiden oikeuksia rajoittavasta pakkojäsenyydestä. Edustaako HYY edes kaikkia opiskelijoita ja ketkä sen hallitukseen päätyvät? 

HYY:n edustajistovaaleissa ehdolle asettuvien sekä eniten äänestävien opiskelijoiden tiedekuntajakauma on ennalta-arvattava. Vaikka tilanne on takavuosilta tasoittunut, voi HYY:tä yhä pitää valtsikalaisten keskenäisenä temmellyskenttänä. Äänestysaktiivisuuden huidellessa 30 prosentissa muissa tiedekunnissa opiskelevien ja pienemmissä tai poliittisesti epäaktiivisemmissa piireissä liikkuvien voi olla hankalaa löytää äänestäjiä hyvin perusteltujen mielipiteiden ja karismaattisuuden avulla. Edarivaalit ovat pahimman luokan kaverivaalit. Ylioppilaskunta ei ole edustuksellisuuden puolesta demokratian esikuva, mutta poliittinen se silti on.

HYY on muihin ylioppilaskuntiin verrattuna poikkeuksellisen suuri, vauras ja puoluepoliittisesti jakautunut toimija. Maailman ehkä rikkaimpana ylioppilaskuntana ja 26 000 opiskelijasta vastaavana järjestönä HYY:n edustajistossa tehdyillä päätöksillä on oikeasti väliä. Jos asiaa vertaisi kuntapolitiikkaan, ylioppilaskunnassa olisi vain noin 2000 ihmistä vähemmän kuin Riihimäellä. HYY:n omistusten arvo ilman velkaa taas ylittää koko Riihimäen kaupungin vuositulot kymmenillä miljoonilla. Jos kaupunginvaltuustossa väännetään asioista kynsin hampain poliittisiin puolueisiin jakautuneina, miksi se olisi väärin edustajiston kohdalla? Jos kunnat ottavat kantaa tasa-arvon puolesta ja järjestävät tempauksia kestävän kehityksen tai ilmastonmuutoksen takia, miksei HYY voisi tehdä niin? 

Edarissa käsitellyt ja edarivaaleissa mainostetut teemat heijastavat väistämättä valtion politiikkaa, koska suuri osa edariin hakevista pyrkii edistämään omia yhteiskunnallisia – eli poliittisia – tavoitteitaan. Tämä näkyy niin arvokysymyksissä kuin talousnäkemyksissäkin. Esimerkiksi tänä syksynä HYY:n vaaleissa uutena listana kampanjoineen Murroksen suurimpana vaalilupauksena oli “woketuksen” poistaminen HYYn toiminnasta. Konservatiiviset ja varakkaammat ainejärjestöt haluavat leikata opiskelijoiden palveluista ja jopa poistaa jäsenmaksun, muut ainejärjestöt, osakunnat ja vasemmisto haluavat pitää toimintaedellytykset lähes ennallaan kasvattamalla jäsenmaksua. 

Varmaa on se, ettei HYY voi olla samaan aikaan sekä suuri ja entisensä että jäsenmaksuton. Opiskelijoiden kassan kerääminen “vapaaehtoisilla” jäsenmaksuilla on niin hankalaa, että sitä tuskin tullaan koskaan näkemään. Pakkojäsenyydestä ei voi lähivuosina päästää irti ilman uhrauksia. Syksyllä valittu edustajisto tulee määrittämään, saammeko nykyisenkaltaisen mutta kalliin HYY:n vai kirjekurssiyliopiston ilman suuria palveluita. Kumpikaan niistä ei välttämättä ole parempi kuin toinen. 

Tulevat edarikaudet näyttävät sen, millainen tuttu ja turvallinen HYY:mme tulee taloushuolien ja arvokohujen jälkeen olemaan. Siitä voimme kuitenkin olla varmoja, että se ei tule olemaan puolueeton. Konsensushakuisen politiikan kysyntä laskee yliopistolla siinä missä eduskunnassakin, joten äänestämisen, osallistumisen ja poliittisuuden rooli tulee tulevaisuudessa vain korostumaan. HYY:n syksyn somekampanja kannusti opiskelijoita Jodelissa jäppäämisen ja keskustakampuksella kiukuttelun sijaan äänestämään. Edustajiston suurin ongelma ei ole puoluepoliittisten mielipiteiden vaikutus arkipäivän päätöksenteossa, vaan se, että sitä ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua kovin edustavaksi. Poliittisuus ja ristiriidat edarissa ovatkin vain ominaispiirteitä, joiden ratkaisuksi voi keksiä muutakin kuin politiikan kieltolain.