Teksti ja kuva: Janni Ohlis

”Mua jännittää”, kuiskaan keikkaseuralaiselleni – eli äidilleni – muutama minuutti ennen bändin lavalle saapumista ja keikan alkamista. Saan vain huvittuneita tuhahduksia vastaukseksi: mitä jännittävää tässä nyt on? Istumme eturivissä, siis kyllä, rivillä 1, teatteri Provinssin punaisilla pehmeillä penkeillä odottaen Arpan konserttisalikiertueen Salon osuuden alkamista. Nuorelle, jonka keikkakokemukset ovat lähinnä festareilta ja jäähallien permannoilta, miljöö tuntuu oikeasti jopa jännittävän intiimiltä. Tänään ei ole luvassa humalaisten seassa rytmikästä heilumista ja kurkun pohjalta kirkumista, vaan minulle jotain aivan uutta. 

Arppa on palannut konserttisalikiertueellaan johonkin hyvin perinteiseen, vanhemmalle ja sivistyneemmälle väestölle tuttuun. Keikan asetelma muistuttaa etäisesti jotain klassisen musiikin konsertin, teatteriesityksen ja jazz-klubin väliltä. Bändi saapuu teatterin lavalle tunnelmallisen lavastuksen keskelle ja esittää kunnioittavalle yleisölle nimenomaan musiikkiaan, riisuttuna kaikesta turhasta show’sta. 

Keikka kuljettaa yleisön ikään kuin kaukaiseen muistoon, iltahämärässä tutulta ja turvalliselta tuntuvaan, isovanhempien toiselle vuosisadalle jääneeseen olohuoneeseen, jossa nautitaan juotavaa ja pullaa samalla kun instrumenteilla leikittelevä musiikki soi taustalla. Lavastus on simppeli, mutta luo täydellisen olohuonetunnelman kotoisilla vintage-lattialampuillaan, sumullaan sekä maltillisilla spottivaloillaan. 

Mainittakoon, että yleisön ikäjakauma tällä keikalla on huomattavasti vanhempi kuin olisin ikinä osannut arvata. Johtuuko tämä siitä, että melko vaatimattoman kokoisessa Salossa asuu vain mummoja ja pappoja, vai siitä, että Arpalla on uskollinen fanikunta myös vanhemmassa väestössä? Myönnän kuitenkin yllättyneeni, että viisikymppinen äitini sulautuu joukkoon paremmin kuin nuori opiskelija. Katsomon pehmeät penkit, tunnelmallinen miljöö tarjoiluineen, rauhallinen yleisö sekä Arpan ja bändin tapa esiintyä musiikki etusijalla luovat täydellisen keikkakokemuksen vanhemmallekin kansalle.

Arppa on heti sisääntulostaan asti selkeästi jalkansa maassa pitävä ja rauhallinen esiintyjä. Pikaisen esittelyn jälkeen bändi aloittaa saman tien soittamisen, eikä juurikaan lopeta ennen väliaikaa. Musiikista en teknisesti liiemmin itse tiedä mitään, joten en lähde tätä aspektia sen suuremmin arvioimaan. Mutta maallikon korvaan musiikki kuulostaa loistavalta, Arpan ääni sointuvalta ja bändin instrumentit hyvin käsitellyiltä (tästä kiitos kitaristi Ville-Veikko Airaniemelle, basisti Eero Sepälle ja rumpali Okko Saastamoiselle). Ainoana miinuksena sanoisin äänen miksauksesta ehkä sen verran, että välillä Arpan lauluääni tuntuu hukkuvan instrumenttien alle. Siitä en toki tiedä onko tämä tahallista vai ei, sillä joissain kohdissa kuiskaamalla laulaminen toimii selkeästi tyylivalintana. 

Konsertin ensimmäisellä puoliskolla bändi soittaa biisejä uudelta Muovipussi kummittelee -albumilta. Kohokohtana haluan nostaa esiin etenkin Arpan erityisen hellyyttävän tavan laulattaa katsomoa Hannu-biisin mukana. Ujon alun jälkeen yleisö tuntuu rentoutuvan ja heittäytyvän, ja pääsemme kuulemaan raikuvia mummojen sulosointuja yleisön seasta. Keikalla pääsemme lisäksi nauttimaan matalan kynnyksen standup-komiikastakin; Arpaltahan lentää laulujen seassa myös nokkelaa juttua. Mummot kikattavat ja niin myös minäkin. 

Koko konsertti tuntuu enemmänkin rennolta illanvietolta hyvän seuran ja musiikin parissa kuin suositun artistin keikalta. Ylimääräisestä egon pönkittämisestä ei ole jälkeäkään Arpan kanssa vietetyn illan aikana. Väliajalla bändi on itse myymässä fanituotteitaan käytävällä, ja sympaattisesti keikan jatkuminen hieman myöhästyykin, kun heidän pitää purkaa loputtomaksi kasvanutta jonoa. 

Toisessa osiossa saadaan kuulla vanhempaa tuotantoa, joiden esityksestä kyllä toki huomaa sen, että näitä biisejä on koluttu kauemmin kuin tuoreen Muovipussi kummittelee -albumin sisältöä. Soittaminen tuntuu toisessa osiossa olevan hieman varmempaa ja rennompaa, ja samalla myös uskaliaamman kokeilevaa. Bändin tapa jammailla ja improvisoida päästää yleisön ihanan lähelle esiintyjiä sen sijaan, että seuraisimme täydellisyyteen hiottua tähtiesiintyjän show’ta. Vaikka Arppa onkin jo Suomen tasolla kovan luokan nimi, ei se tunnu näkyvän keikoilla. Etenkin yhtyeen omalla konserttisalikiertueella paistaa läpi sydämellisyys ja aito rakkaus musiikkia, sen tekemistä ja esittämistä kohtaan, eikä keskiössä ole maineen ja kunnian jahtaaminen. 

Jos keikalla nauttimisen kriteerinä on holtiton hytkyminen, moshpitit ja musiikin päälle kurkun pohjalta kiljuminen, ei tämä ehkä vastaa odotuksia. Mutta voin lämmöllä suositella konserttisalikiertuetta jokaiselle Arpan musiikista nauttivalle, jos siihen mahdollisuus joskus tulee. Vaikka ei niinkään artistia itsessään fanittaisi, vähintään bändin sympaattinen tapa esiintyä voittaa kyynisimmänkin katsojan puolelleen. Voin luvata, että konsertissa ei ollut yhtään vanhempaa rouvaa tai herraa (tai sen enempää yhtään nuorempaakaan kuuntelijaa), joka ei olisi lähtenyt salista hymy huulillaan keikan jälkeen. Arppa ihastuttaa ja ilahduttaa iästä huolimatta. Eturivin penkillä istuvan nuoren festarikävijänkään ei tarvinnut lopulta jännittää. Viimeisetkin ahdistuksen rippeet sulavat, kun musiikista saa nauttia omana itsenään.  

Arppa 14.11.2024 Teatteri Provinssi, Salo