Bloggaaja ja A-lehtien tuottaja Natalia Tolmatsova, kuka luulet olevasi?
Olen monella alalla vaikuttanut 27-vuotias lifestyle-bloggaaja. Opiskelin Tampereen teknillisessä yliopistossa ensin sähkötekniikkaa ja sitten tuotantotaloutta. Opintojen edetessä kuitenkin tajusin, että markkinointi kiinnostaa enemmän kuin matematiikka. Olen tehnyt paljon erilaista myyntityötä elämäni aikana, niin baareissa kuin vaatekaupoissakin. Lisäksi työskentelin kolme vuotta B2B-myynnin parissa eräässä maahantuontiyrityksessä. Perustin White Trash Disease -nimisen muoti- ja lifestyleblogini vuonna 2011, ja blogialan asiantuntemuksestani on ollut paljon hyötyä myös työelämässä.
Olet viittä vaille valmis tuotantotalouden diplomi-insinööri. Miksi vaihdoit alaa myynti- ja markkinointityöhön?
Minulla oli koulussa kaikki aineet vahvoja: lukiossa yhdessä todistuksessa keskiarvo oli 10,0, josta se putosi 9,6:een. Yleensä ihminen on joko taiteellisesti tai matemaattisesti lahjakas, mutta minulla molemmat ovat aina kulkeneet käsi kädessä. Lukion jälkeen olikin vaikeaa päättää, mille alalle suuntautuisin. Hain ensin opiskelemaan sähkötekniikkaa, mutta se ei tuntunut omalta, joten vaihdoin tuotantotalouteen. Viimeisen pakollisen tuta-kurssin aikana tajusin, että tämä ei ole yhtään minun juttuni. Opinnoista puuttui kokonaan käytäntö, eikä käteen jäänyt mitään laajempaa tietoa. Kaikesta tiesi jotain, muttei mistään mitään kunnolla. Se oli minulle liian korkealentoista.
“Koen, että blogit ovat nimenomaan viihdesisältöä, eikä mikään viihde elä ilman draamaa.”
Markkinointi alkoi houkutella kaupallisen blogin pitämisen myötä. Kiinnostus lähti ajatuksesta, miten voin itse kirjoittaa hyvän kaupallisen postauksen, mutta lopulta koko skene vei mukanaan. Aloin miettiä, miten muut näitä asioita tekevät. Edellisessä työssäni kenkien maahantuonnin parissa olin myynnin puolella, mutta ajattelin sielläkin aina askeleen pidemmälle: miten kengät saadaan kaupan hyllyltä asiakkaiden jalkaan? Markkinoinnissa pääsee sekä olemaan luova, ideoimaan erilaisia ratkaisuja ja konsepteja että ajattelemaan teoreettisesti ja pyörittelemään numeroita.
Voiko markkinointia oppia koulussa vai tuleeko taito tekemällä?
Totta kai alan kuin alan koulutus on suositeltavaa, mutta markkinoinnissa on kyse myös persoonasta ja ihmisestä itsestään: on oltava luova ja samalla osattava pitää langat omissa käsissä. Ihmistuntemuksesta ja sosiaalisista taidoista on hyötyä, eikä vahvasta some-presenssistäkään ole nykymaailmassa haittaa. Jotkut alan termit ovat olleet vieraita, mutta toisaalta käytännön töiden kanssa ei ole mennyt yhtään sormi suuhun. Markkinointi on tällaisille visionääreille todella monipuolista työtä. Teoria on aina hyvästä, mutta pitää myös olla niitä briljantteja ideoita, joilla erottuu muista.
Markkinointi alana on aivan oma maailmansa, ja olen kieltämättä ollut välillä hukassa hypättyäni mukaan. Selvimmin alanvaihdos on toistaiseksi näkynyt digitaalisen markkinointiviestinnän Grand one –palkintogaalassa maaliskuussa. Aiemmin kun menin jonnekin vaatetusalan tapahtumaan, tunsin kaikki osallistujat. Nyt en tuntenut ketään.
White Trash Disease -blogisi on ollut pystyssä nyt neljä vuotta. Voiko pelkällä bloggaamisella elää?
Minulla oli alusta saakka ajatuksena, että haluan kirjoittaa blogia ammattimaisesti, ja jossain vaiheessa bloggaaminen olikin päätyöni. Monet kirjoittavat blogia harrastuspohjalta vuosia ennen kuin siitä vahingossa tulee ammatti, mutta omalla kohdallani tilanne oli toinen. Bloggaaminen ei missään vaiheessa ollut minulle harrastus, vaan tarkoituksena oli heti alusta saakka kirjoittaa blogia työkseni.
Blogin pitäminen on maailman yksinäisintä työtä: sitä istuu pyjama päällä yksin himassa koneen äärellä aamuvarhaisesta yöhön asti. Minulla meni päivärytmit ihan sekaisin. Valvoin öisin viiteen saakka kirjoittamassa blogitekstejä, ja muu elämä meni siinä ohessa.
“Markkinointi on tällaisille visionääreille todella monipuolista työtä. Teoria on aina hyvästä, mutta pitää myös olla niitä briljantteja ideoita, joilla erottuu muista.”
Mitä blogin pitäminen on opettanut?
On se opettanut ainakin sitkeyttä. Blogin pitäminen on luova prosessi, jossa kaikki liittyy kaikkeen. Internet ei unohda, eivätkä lukijat unohda. Aina on pidettävä mielessä oma menneisyys ja imago. Toisaalta myös tulevaisuutta on pakko miettiä, koska bloggaaja ei voi elää päivä kerrallaan. Aina pitää suunnitella vähintään pari päivää etukäteen, mitä aikoo seuraavaksi postata.
Kadutko mitään, mitä olet paljastanut itsestäsi tai elämästäsi?
Kirjoitan blogiini aina sellaisia asioita, jotka voisin sanoa kadulla ihan kenelle tahansa tuntemattomalle. Olen aika avoin tyyppi ja pystyn puhumaan asiasta kuin asiasta. Juttua riittää loputtomiin. Ei siis ole mitään, mikä kaduttaisi – ajattelen, että kaikella on jokin tarkoitus.
Julkaisit pari kuukautta sitten blogissasi listan syistä, miksi et aio äänestää eduskuntavaaleissa. Kirjoitukseen tarttuivat muun muassa Nyt-liite ja monet netin keskustelupalstat. Osasitko aavistaa, että postauksesta syttyy näin iso kohu?
Totta helvetissä aavistin! En minä mikään idiootti ole, eikä tämä ole ensimmäinen myrsky blogini elinkaaren aikana. White Trash Disease on tullut alun perin tunnetuksi siitä, että esitän siellä jyrkähköjä mielipiteitä provokatiiviseen tyyliin. Koen, että blogit ovat nimenomaan viihdesisältöä, eikä mikään viihde elä ilman draamaa. Jos äänestämättömyys on ihmisille niin tärkeä ja ajatuksia herättävä asia, olkoon sitten niin.
Kyllä vähän huvitti, miten henkilökohtaisesti tämä asia otettiin. Nykyään verkosta löytyy mistä tahansa aiheesta mitä tahansa mielipiteitä, mutta Suomessa äänestämättä jättäminen näyttää yhä olevan ainakin jonkinlainen tabu. Jos mietitään numeroiden kautta – olenhan edelleen insinööri – niin fakta on, että kolmasosa suomalaisista ei äänestä. Jos tsekkaat kaveripiiriäsi, niin kymmenestä frendistä kolme ei todennäköisesti äänestänyt tälläkään kertaa. En käsitä, mitä outoa siinä on, että joku sanoo kaikkien tietämän totuuden ääneen. Mutta siis, osasin kyllä varautua kohuun. Blogi on kovettanut minua, eivät negatiiviset kommentit kauhean syvälle mene. En itke itseäni uneen illalla!
Kuva: Juhani Kotila
