Palstalla Median alumnit valmistavat opiskelijoita työelämään

TEKSTI Pekka Torvinen

Valmistuin joulukuussa 2013. En tiennyt tulevaisuudestani mitään, ei minulla ollut suunnitelmia suuntaan eikä toiseen. Pro gradu -tutkielmastani olin saanut eximian ja arvostelijalta sekä ohjaajaltani kehotuksen jatkaa tutkijan uraa, mutta yliopistolle jääminen ei houkuttanut. Loputon apurahahelvetti ja uraputken lähes täydellinen puuttuminen – Suomessa tutkijanuran kehityksestä ei ole mitään takeita, oli väitöskirjasi käytännössä miten hyvä tahansa – saivat minut suuntaamaan uutisten puolelle, joita olin viimeksi tehnyt kesällä 2012 MTV3:lla – paikassa, josta en liiemmin pitänyt.

Suunnata johonkin antaa ymmärtää, että olisin aktiivisesti valinnut, mihin lähden. Tietenkään näin ei ollut. Minulla sattui vain käymään erittäin hyvä tuuri. Pääsin haastatteluun Helsingin Sanomiin, mutta minua ei valittu haastateltuun tehtävään. Viikon päästä sain kuitenkin puhelun, jossa minulle tarjottiin eri tehtävää. Sanoin kyllä, ja sen jälkeen töitä on riittänyt HS:n eri osastoilla joko täysipäiväisenä työntekijänä tai tarvittaessa töihin tulevana, jolloin työtunteja on usein ollut jopa 50 viikossa. Vain vuoden HS:ssä työskentelyn jälkeen tuurasin jopa uutispäällikköä parin vuoron ajan. Sen lisäksi olen tehnyt joutessani freetöitä sekä käsikirjoittanut HS:n Uutisraportti-uutissatiiria, johon ohjelman juontaja Tuomas Peltomäki minut kutsui.

Lisäksi kevääksi 2016 minua pyydettiin sijaiseksi Talentumin Mediuutisiin. Päätin ottaa tehtävän vastaan sekä hetkellisesti varman tulonlähteen että sivistyksen kannalta. Sosiaali- ja terveysasioiden merkitys tässä maassa ja maanosassa ei tulevaisuudessa ainakaan vähene. Kesällä palaan jälleen Helsingin Sanomien kaupunkitoimitukseen – paikkaan, joka tuntuu melkein kodilta, niin hauskaa siellä on ja niin luontevaksi tunnen siellä oloni.

Vaikka minulla ei ole vakituista työpaikkaa, en voi valittaa nykyisestä tilanteestani. Mikä tärkeintä, kaikki on Median ansiota. Olin jo menettänyt toivoni HS:n suhteen, kun opiskelupiireistä tuntemani Jussi Pullinen soitti ja tarjosi minulle eri pestiä organisaatiosta. Puhun mieluummin ystävien ja kaverien hankkimisesta kuin verkostoitumisesta, mutta sen merkitystä ei käytännössä voi liioitella. En olisi todennäköisesti koskaan päässyt näyttämään taitojani HS:llä ilman Mediasta saamaani kontaktia.

Niin tärkeitä kuin oman alan kaverit ovatkin, ovat muiden alojen kaverit itse uutistyössä tärkeämpiä. Niistä saan kiittää aikaani Karjalaisessa Osakunnassa. On juttuja, jotka eivät olisi koskaan valmistuneet ilman osakuntakaveriverkostoa. Viime vappuna kirjoitin kaupunkisivuille ylioppilaslakin 150-vuotisjuhlasta. Jutun haastateltavat löytyivät osakuntapiirien kautta, ja siitä tuli niin hyvä, että Suomalaisen Kirjallisuuden Seura soitti ja pyysi minua kirjoittamaan populaarin historian ylioppilasliikkeestä. En uskaltanut sanoa kyllä, koska apurahojen varaan jääminen pelotti liikaa.

Osakunta on myös iskostanut minuun vahvan uskon humboldtilaiseen sivistysyliopistoon. Tutkimuksen, opetuksen ja opintojen tulee olla vapaita, ja niitä kuuluu saada kokeilla ja yhdistellä miten lystää. Lisäksi sivistyksen tulee aina olla ensisijainen ammatilliseen koulutukseen nähden. Yliopisto ei saa olla työelämätaitoja opettava koulu. Sen sijaan sen kuuluu synnyttää opiskelijoissa itsenäinen halu oppia uutta ja etsiä totuutta. Jatkuva tiedonhalu, argumentointitaito ja annettujen totuuksien kyseenalaistaminen ovat ehkä tärkeimmät työkalut, joita uutistyössä voi tarvita. Tein pitkän sivuaineen käytännöllisestä filosofiasta ja olen ollut niistä kursseista myöhemmin äärettömän iloinen. Viestinnän kursseista innostuin kunnolla vasta maisterivaiheessa, kun nekin muuttuivat filosofisemmiksi.

Uutisen kirjoittaminen on sinänsä helppoa: ainoa mitä tarvitsee muistaa, on laittaa tärkein asia alkuun! Itse asian kaivaminen tuntemattomuudesta sanoiksi ja sen ymmärtäminen on vaikeampaa. Muistan ikuisesti Radio Helsingin entisen päätoimittajan Paula Salovaaran sutkautuksen: apinakin oppii käyttämään lähetyslaitteita, mutta tuoreiden näkökulmien ja pintaa syvemmän analyysin tekemistä ei voi enää opettaa työpaikalla. Se täytyy oppia ensin, jos sen on oppiakseen.

En silti vähättele kirjoitustaitoa: adjektiiveja pitää osata välttää, juttua pitää osata kuljettaa, lempilapset pitää osata tappaa. Sanotaan, että ainoa tapa oppia kirjoittamaan on kirjoittaa. Väitän, että se ei ole totta. Ainoa tapa oppia kirjoittamaan on lukea niin paljon kuin mahdollista niin erilaisia tekstejä kuin mahdollista. Omat ikisuosikkini ovat Albert Camus ja Marcel Proust, joita suosittelen varauksetta tenttikirjojen ja uutistekstien lomaan. Suosikkiromaanien mainitseminen CV:ssä ei ole huonoin mahdollinen keino erottautua muista.

Kannattaa pysyä uskollisena itselleen. Olen pari kertaa päässyt puhumaan HS:n esimiesten kanssa kesätyöhakemuksista. Niin monessa hakija kertoo joka päivä lukevansa lehden pääkirjoitussivun ja seuraavansa tiukasti politiikkaa, että ainoa mahdollinen reaktio on: TYLSÄÄ. Kertokaa mieluummin, miten käytätte Snapchattia ja miten toisitte sen mukaan toimitustyöhön. Täytyy myöntää, että tämä on vinkki, jonka olisin mieluusti tiennyt jo vuonna 2008. Silloin ei tosin puhuttu Snapchatista vaan Facebookista, mutta sama neuvo olisi pätenyt: älä mainitse sanallakaan pääkirjoitussivua, vaan kerro, mitä uutta toisit mukanasi, kun kerran olet juuri saanut uusinta mahdolliseen tutkimukseen perustuvaa opetusta alalta. Muista myös kertoa, että olet teininä rakentanut nettisivut html-koodilla. Tai ehkä olet Minecraft-nero, kerro se. Ohjelmointiosaaminen on ehdoton plussa myös toimittajantyössä, mutta kertaluokkaa suuremman vaikutuksen teet, jos osaat käyttää Exceliä kunnolla ja ymmärrät todennäköisyyslaskentaa.

Uutiset ovat ala, jota ei voi suositella kenellekään. Vakituisia töitä ei juuri ole, eikä kukaan ole toimittaja rahan takia. Se on kutsumus, ainakin jos siinä haluaa olla todella hyvä. Pelkkä työpaikalle ilmestyminen ja hommien hoitaminen eivät riitä. Asioista täytyy olla kiinnostunut jatkuvasti, melkein 24/7. Mutta jos maailmanmenoa todella palaa halu seurata, ei uutistyötä parempaa tekemistä oikein ole.