TEKSTI JA KUVAT Kira Keini, Saarlotta Virri, Jenni Jääskeläinen, Anki Sipilä & Elina Hyvölä
Median matkakokoonpano vuosimallia 2014 suuntasi toukokuussa demokraattisen äänestyksen perusteella Georgian pääkaupunkiin Tbilisiin. Mystinen ja monelle tuntematon matkakohde avasi vieraanvaraiset ovensa viidelle viestinnän opiskelijalle.
Kaukaasiassa Mustanmeren rannalla sijaitsevassa Georgiassa on 4,9 miljoonaa asukasta – se on siis väkiluvultaan noin Suomen kokoinen. Suomessa Georgiasta käytettiin nimitystä Gruusia vuoteen 1991 asti, jolloin Neuvostoliitto hajosi ja maa itsenäistyi. Tästä muistona on myös Unicafen kaalilaatikon nimi.
Yleisen määritelmän mukaan Georgia kuuluu maantieteellisesti lähes kokonaan Aasiaan, mutta sen kulttuuriset, historialliset ja uskonnolliset siteet Eurooppaan ovat vahvat. Suurin osa georgialaisista on ortodokseja.
Monien muiden neuvostomaiden tapaan Georgia on itsenäistymisensä jälkeen pyrkinyt lähentymään länttä, ja sen välit Venäjään ovat viileät. Se onkin ilmaissut halunsa liittyä sekä sotilasliitto Natoon että Euroopan Unioniin. Viileistä väleistä Venäjään kertoo myös vuonna 2008 käyty alle viikon mittainen Etelä-Ossetian sota Venäjän federaation joukkojen, Georgian sotavoimien ja Etelä-Ossetian armeijan välillä. Sodan taustalla oli pitkään jatkunut Etelä-Ossetian konflikti. Viime vuosina Georgia on pyrkinyt puhdistamaan ikävää mainettaan korruptiopesäkkeenä.
Kaalilaatikkonsa ohella Georgia tunnetaan muun muassa makeista punaviineistään sekä ainutlaatuisesta lähialueiden ruokaperinteitä yhdistelevästä ruokakulttuuristaan. Maan pääkaupungissa Tbilisissä yhdistyvät itä ja länsi, uusi ja vanha – se on kaupunki, jossa kaksi maailmaa kohtaavat.
Kaupungin läpi kulkeva Mtkvari-joki erottaa vanhan ja uuden kaupungin toisistaan. Kontrasti kaupunginosien välillä on raju: vanhan kaupungin tunnelma on uinuva lukemattomine kirkkoineen, vanhoine rakennuksineen sekä kapeine kujineen, joiden varsilla kaupitellaan makkaran muotoisia churckchela-makeisia. Uudessa kaupungissa puolestaan sijaitsevat kaikki miljoonakaupungin ketjuliikkeet, kerrostaloalueet ja kiireiset työläiset.
Makeaa elämää opiskelijabudjetilla
Heti matkan alussa huomasimme suomalaisen opiskelijabudjetin venyvän Tbilisissä varsin leveään elämäntyyliin. Koska emme tunteneet kaupunkia tai edes paikallisen kielen aakkosia, jouduimme usein turvautumaan taksiin päästäksemme haluttuun määränpäähän. Tämä ei kuitenkaan menoa haitannut, sillä taksilla matkustaminen kaupungin rajojen sisällä oli suomalaisittain lähestulkoon ilmaista.
Matkustamisen ylellisyys tosin koki pieniä kolhuja istuessamme sylikkäin auton takapenkillä kuskin kaahatessa kuuttakymppiä keskiaikaisilla mukulakivikaduilla.
Halpojen hintojen ja jännittävien makujen ansiosta ruoasta tuli vastoin odotuksiamme yksi matkan pääteemoista. Ensimmäisen kulinaristisen elämyksen koimme paikallisessa aamiaisravintolassa, johon hostellin omistaja meidät ystävällisesti ohjasi. Aamupala poikkesi totutusta jo pelkän kalorimääränsä perusteella.
Ravintolan erikoisuutena olivat khachapurit, paksut taikinaveneet, joihin sai valita haluamansa täytteet. Elina päätyi tilaamaan itse khachapurien kuninkaan, joka sisälsi raa’an kananmunan, pari sataa grammaa voita sekä juustoa. Aterian päätteeksi olo oli kaikkea muuta kuin kevyt.
Illallisella pääsimme tutustumaan ehkä kaikkein tunnetuimpaan georgialaiseen herkkuun – khinkaliin – paikallisten suosimassa kellariravintolassa. Sipulin muotoisiin taikinanyytteihin sai täytteeksi esimerkiksi lihaa, juustoa tai sieniä. Koska ravintolan henkilökunta ei osannut englantia, jouduimme turvautumaan venäjän alkeisiin.
Ensimmäisen epäonnistuneen ruokatilauksen jälkeen jätimme venäjän sikseen ja tyydyimme osoittelemaan ruokalistaa sen toivossa, että osuisimme oikeaan.
Kolme tuntia, kahdeksan annosta ja neljä viinipulloa myöhemmin tuli laskun aika. Vaikka tiesimme, ettei budjettimme romuttuisi syömättä jääneistä juusto- ja perunakhinkaleista, emme siltikään tahtoneet uskoa, että jokaisen maksettavaksi jäisi lopulta vain 13 laria eli kuutisen euroa. Olo oli kuin kroisoksella.
Illallinen paljasti meille myös paikallisen tapakulttuurin konservatiivisemman puolen. Keräsimme illan aikana useasti paheksuvia katseita, mistä päättelimme, että naisseurueiden ei ole sopivaa käydä ravintoloissa keskenään ilman miehiä. Pitämämme meteli ja nopeasti tyhjentyneet viinipullot eivät ainakaan auttaneet asiaa.
Täysin puskista maan konservatiivinen ilmapiiri ei kuitenkaan illallisella tullut, sillä aiemmin päivällä olimme jo ehtineet herättää huomiota vähäisellä pukeutumisellamme. Paikallisilla tuntui olevan hyvin poikkeava näkemys siitä, miten +30 asteen helteellä kuuluu pukeutua.
Idän ihmeellinen yöelämä
Georgialainen viini on maailmankuulua ja Tbilisissä viinikellareita on enemmän kuin Helsingissä kampaamoja. Tyypillinen paikallinen viini on hyvin makeaa ja mausteista punaviiniä, jota oli tietenkin ostettava myös kotiin vietäväksi.
Päädyimme tekemään tuliaishankintoja rustiikkiseen viinikellariin, jossa pääsimme myös maistelemaan erilaisia paikallisia herkkujuomia. Saimme kukin eteemme neljä annosta eri tavoin maustettua georgialaista tšatša-viinaa. Hyvään palveluun tottumattomina vaivaantuneet katseemme vaihtuivat nopeasti hiprakkaiseen hihitykseen.
Nousuhumalan siivittäminä siirryimme vielä tutustumaan paikallisiin viineihin. Viinikellarin työntekijöiden myyntitaktiikka toimi erinomaisesti: ostimme viiniä litroittain muovipulloihin pakattuna.
Tbilisin yöelämässä pisti silmään se, ettei naisia pahemmin ollut liikenteessä. Ensimmäisenä iltana saimme perusteluksi “kansainvälisen homojen päivän”, mutta iltojen kuluessa selitys alkoi tuntua yhä epäuskottavammalta. Ilmeisesti viiden turistinaisen porukkana – ja varsin harvinaisena näkynä – herätimme baarikadulla paljon enemmän huomiota, kuin olisimme ehkä halunneet. Tbilisin poikkeuksellinen yöelämä herätti matkaseurueessamme muun muassa seuraavanlaisia kysymyksiä:
”Onko hameeni liian lyhyt?”
“Olenko polttanut liikaa vesipiippua?”
“Mistä näitä ruusuja oikein tulee?”
”Eikö minun tarvitsekaan itse maksaa mistään?”
“Osaavatko georgialaiset slaavikyykyn?”
”Mitä vittua?”
Sukuloimista ja Suomi-musiikkia
Matkan aikana pääsimme myös tutustumaan paikallisiin, kun vietimme päivän Saarlotan georgialaisen sukulaisen kanssa. Paikallinen tuttavuutemme oli suunnitellut meille päiväohjelmaksi piknikin läheisen Lisi-järven rannalle tuulisesta ja epävakaasta säästä huolimatta. Paikan päällä kohtasimme kuitenkin yllättäviä vastoinkäymisiä kun selvisi, että nuotion sytyttäminen on puistoalueilla kielletty.
Georgian lainsäädäntö ei siis tässä suhteessa poikkea Suomen vastaavasta.
Saadaksemme ostamamme makkarat grillattua päädyimme toimimaan lainvastaisesti – huonoin seurauksin. Puistonvartija löysi nuotiomme myös puiston kaukaisimmasta nurkasta, keskeltä pusikkoa. Jatkoimme iltaa kaatosateelta ja puistonvartijoilta paossa ystävämme kotona.
Lopulta usean tunnin kokkailujen tuloksena pöytä notkui ruokaa, ja väsyneet matkalaiset saivat suunsa kostukkeeksi georgialaista hunajatšatšaa (paikallinen rypäleviina). Seurueemme lukumäärä myös kasvoi, kun illallisseuraksemme saapui kymmenen vuotta sitten Vantaalle eksynyt tbilisiläinen herrasmies.
Georgialaisen tavan mukaan maljaa nostettiin tiuhaan, ja illan mittaan maljapuheet kävivät yhä sentimentaalisimmiksi. Illan ehdoton kohokohta oli georgialaisten ystäviemme esittämä versio Leevi and the Leavingsin ikivihreästä Pohjois-Karjala-kappaleesta.
Sopivasti paikallisesta ruokakulttuurista ja hunajatšatšasta päihtyneinä hyvästelimme illallisseurueemme keskiyön tienoilla.
Paikalliseen julkisen palvelun mediaan tutustumassa
Jotta saatoimme hyvällä omallatunnolla kutsua pientä retkeämme opintomatkaksi, olimme mahduttaneet aikatauluumme ekskursion Georgian Public Broadcasterille (GPB) eli paikalliseen yleisradioon.
Vaikka korkealla vuoren huipulla kohoava GPB:n televisiotorni on yksi Tbilisin selkeimmin erottuvista maamerkeistä, itse mediatalo sijaitsee varsin huomaamattomasti keskellä kaupungin sykettä, suuressa harmaassa neuvostoaikaisessa rakennuksessa.
Mediatalon turvatarkastuksen läpi selviydyttyämme meidät otettiin avosylin vastaan tutustumaan georgialaiseen julkisen palvelun mediaan ja sen tuotantoon. Paikka oli valtava: yhden katon alle oli mahdutettu kaikki GPB:n mediat televisio- ja radiokanavista verkkotoimitukseen.
Oppaamme kierrättivät meitä paikallisen aamuohjelman kulisseista ajankohtaisasioita käsittelevän radio-ohjelman tuotantoon samalla GPB:n historiasta ja kehityksestä vuolaasti kertoen. Ylpeinä he mainitsivat muun muassa georgialaisen julkisen palvelun median olevan Kaukaasiassa vanhin laatuaan.
Verkkotoimituksessa pääsimme seuraamaan läheltä uutisten siirtymistä GPB:n nettisivuille ja sieltä yhtiön sosiaalisiin medioihin. Paikallinen nopean tiedonsiirron käsitys oli kuitenkin hieman suomalaisesta poikkeava: siinä missä Suomessa juttujen tulee internetin aikakaudella olla ihmisten luettavissa minuuteissa, Georgiassa viive on nopeimmillaan muutaman tunnin luokkaa.
Excun päätteeksi ja oppaidemme vieraanvaraisuudesta otettuina lähetimme GPB:n nettisivuille vielä videoterveiset suomalaisten viestinnän opiskelijoiden puolesta.
Idän hemmottelulomamme sai ansaitsemansa päätöksen, kun suuntasimme Ankin syntymäpäivän kunniaksi vielä viimeisenä iltana tuttuun kellariravintolaan. Makunystyrät äärimmilleen viritettyinä ja keuhkot vesihöyrystä pinkeinä hyvästelimme Tbilisin vanhan kaupungin hurmaavat puuparvekkeet sekä houkuttelevat viinitynnyrit.
Minilomaamme seuraavan viikon keskityimme puhdistamaan kehoamme ylimääräisistä kemikaaleista.
Kuvat: Saarlotta Virri, Kira Keini, Anki Sipilä
