Kansalaiset, medborgare! Viikatemies kolkuttelee jo ovella ja haikara on käynyt matkaan: loppu on käsillä, ja kohta myös Uusi Alku. Kuten kaikki paras, paha tai paska, myös rakas 2010-lukumme on tulossa päätökseensä. Kymmeneen vuoteen ehtii mahtua paljon. 

Teksti: Akseli Rouvari Kuvat: Heidi Puomisto

Ei kuitenkaan yhtään kesäolympialaisissa saavutettua suomalaista kultamitalia. Ei hallitusta, jota ei olisi tituleerattu jatkuvasti Suomen kaikkien aikojen huonoimmaksi. Ja vielä vähemmän Ivan Puopolon esittämiä hyviä argumentteja. Vittu mikä vuosikymmen. Näin lopun hetkellä kysymys kuuluukin, mistä Ylvan naudanlihagaten vauhkoonnuttaman kepulaisen kansanedustajan nopeudella kuluneet viimeiset kymmenen vuotta tullaan tulevaisuudessa muistamaan?

Vuosikymmenen merkittävimpien tilastojen tarkasteleminen osoittaa kiistattomalla tavalla miten maailmamme muuttuu, ja ennen kaikkea kuinka nopeasti. Maailman väkiluku on kasvanut vuoden 2010 6,93 miljardista nykyiseen noin 7,74 miljardiin. Samalla yhä useammalla on pääsy kaiken tiedon ääreen internetin kasvun näkyessä käyttäjämäärien räjähdysmäisessä nousussa. Nykyään joko läppäriään tai älypuhelintaan addiktion rajapintoja hipoen näppäilee 57 prosenttia maailman väestöstä – yli tuplat vuoteen 2010 verraten. Valtava määrä siis, vaikka prosenttiosuus voi kieltämättä tästä urbaaniliberaalista länsimaisen pääkaupungin soijalattesoturin kuplasta katsottuna tuntua alhaiselta, kun elämää ilman internetiä ei tässä yhteiskunnassa käytännössä ole olemassa.

Kyseisestä 57 prosentista peräti neljä viidestä käyttää aktiivisesti eri sosiaalisen median kanavia. Internetin käyttö kytkeytyy siis yhä enenevissä määrin nimenomaan someen ja sen luomaan virtuaaliyhteisöllisyyteen. Sosiaalisen median nousu ja sen alakulttuurien kirjon räjähdysmäinen, edelleen jatkuva kasvu onkin kiistatta tämän vuosikymmenen suurimpia tarinoita. On siis ainoastaan paikallaan tutkia aihetta somekulttuurin luvatusta Shangri-Lasta, eli itseään ”internetin etusivuksi” tituleeraavasta Redditistä käsin.

Globaalin finanssikriisin keskellä alkanut vuosikymmen on päättymässä globaalin ympäristökriisin todellisen laajuuden tiedostamiseen.

Erilaisia aiheeseen liittyviä lankoja lukiessa esiin nousee alinomaa asioita kuten sosiaalisen median nousu, meemit, älypuhelimet, popularisaatio ja internetin korporatisaatio, mainstream-kulttuuri, populismi, sekä Donald Trump. Kaikki kieltämättä merkittäviä ilmiöitä. Kiinnostaviksi huomioiksi osoittautuvat tässä kontekstissa hieman aliarvostettujen trendien puolelle menevät nostot, kuten somen kollektivisoiman sosiaalisen apatian synty, hävytön self-promootio ja sen kautta narsismin evolvoituminen käytännössä välteltävästä tavoitelluksi ominaisuudeksi. Myös meemihorisontti muodostaa merkittävän kategorian käyttäjien vastauksista: rip Harambe, mumisevat räppärit, sekä pikkuorava-remixit.

Muistetaanko 2010-luvun länsimaalainen etuoikeutettu ihminen siis internetiin ja sosiaaliseen mediaan addiktoituneena kapitalistis-korporatististen monopolien orjana, joka pyrkii maailmantuskaisessa sosiaalisessa apatiassaan löytämään edes jotain merkitystä alati kompleksisesta ja epäoikeudenmukaisesta maailmasta räpsimällä selfieitä, juomalla kaljaa ja samalla täyttäen päivänsä paskoilla meemeillä ja muka-taiteellisella uniikilla indie-musalla, jota todellisuudessa kuuntelevat kaikki?

Tapahtumarikkaassa kymmenvuotisessa olemme päässeet myös kokemaan paljon. Globaalin finanssikriisin keskellä alkanut vuosikymmen on päättymässä globaalin ympäristökriisin todellisen laajuuden tiedostamiseen. Konflikteista päällimmäisinä mieleen muistuvat arabikevät, ISIS ja Syyria, Ukraina ja Venäjä, ja niin edelleen. Frederikin ura on tulossa päätepisteeseensä. Matti Nykänen kuoli. Uusi epävarmuuden aika on kohottanut katsettaan 2010-luvulla.

Epävarmuuden lisäksi 2010-luku on toisaalta tuonut meille myös aivan uutta väriä elämiimme: globaalin, laaja-alaisen ja monitahoisen huumorikulttuurin – eli meemit. Toki meemien historia juontaa juurensa jo vuosikymmenten taakse, mutta 2010-luvulla sen kehitys todelliseksi buumiksi, ja osaksi oikeastaan lähes kaikkea kulttuuria, on ollut häkellyttävää. Ikivihreistä mainstream-kuvista kuten Me Gustasta, Trollfacesta ja Bad Luck Brianista lähtien meemit ovat tulleet pitkän matkan nykyiseen lukemattomiin alakategorioihin pirstaloituneeseen huumorikulttuuriin.

Redditissä laajalti kannatusta saava mielipide on, että 2010-luvun meemien huippukohta asettuu vuoteen 2016 ja Harambe-gorillaan. 28. toukokuuta 2016 kolmevuotias poika kiipesi Cincinnatin eläintarhassa gorilla-aitaukseen, ja joutui tällöin paikallisen asukin, 17-vuotiaan Haramben retuuttamaksi. Pojan hengen puolesta pelännyt työntekijä päätyi ampumaan Haramben tapauksen aikana. Rip Harambe.

Kyseinen selkkaus on malliesimerkki 2010-luvun internetkulttuurista. Tapaus sai huomiota mediassa kansainvälisestikin, ja video sekä kuvat tapahtuneesta lähtivät trendaamaan somessa kulovalkean lailla. Sympatiat olivat lähtökohtaisesti Haramben puolella. Tästä saivat alkunsa erilaiset ”rip Harambe” -meemit, jotka eskaloituivat globaaliksi internet-ilmiöksi ottaen mitä erikoisempia muotoja, ja jonka seurauksena syntyneitä tuotoksia toistellaan edelleen. Instagramissa haulla #harambe löytyy edelleen aivan hiljattain julkaistuja kuvia.

Lohtua haetaan nykyään pullon sijasta Facebookista, särkynyttä sydäntä paikkaillaan nettitikuilla.

Toinen kiinnostava globaali sometapaus oli 4. tammikuuta 2019 Instagramiin ilmestynyt ”World Record Egg”, joka onnistui myöhemmin tavoitteessaan rikkoa sovelluksen tykkäysennätys. Alkuperäisellä kuvalla on tällä hetkellä kuvapalvelussa lähes 54 miljoonaa tykkäystä. Munan nähtiin reflektoivan jotain aitoa, poikkeuksellista ja kiinnostavaa nykyisessä sosiaalisen median kulttuurissa, jossa pyrkimyksenä on lähinnä pyrkimys suosioon, ja jossa yritykset sekä poliitikot koittavat pysyä relevantteina ja cooleina hassunhauskoilla meemeillä ja kiusallisuuteen asti jatketuilla ”ananas kuuluu pizzaan” -väittelyillä, joiden herättämässä myötähäpeässä verkkokalvoille piirtyvät lähinnä Steve Buscemin kasvot ja sanat ”How do you do fellow kids?”.

Konsumerismin, julkkiskultin ja tykkäyskulttuurin vastalauseeksi tulkittu muna osoittautui kuitenkin lopulta tekijöidensä antikristukseksi heidän sorruttuaan solmimaan kaupallisia sopimuksia munan brändäämiseksi. Koska juuri sitähän maailma tarvitsi, lisää brändejä ja aikamme uskonnon konsumerismin alttareita postmoderniin todellisuuteen, jossa juuri mikään ei ole enää aitoa tai pyyteetöntä. Kaiken ruoskinnan keskellä on toki ainoastaan kohtuullista muistaa, että munan takana olleet henkilöt tekivät jo alkuvaiheessa arvostettavan teon nostaessaan ilmiönsä avulla tietoisuutta mielenterveydestä. Munan brändi keskittyy osittain tähän teemaan edelleen.

Voiko 2010-luvun yhteiskunnassa mikään enää toisaalta ollakaan aitoa tai pysyvää, kun aikakautemme ihmistä sävyttää merkityksettömyyden tunteen luoman ahdistavan paineen tuottama halu ja pyrkimys olla jotain uniikkia, joka paradoksaalisesti tekee meistä nimenomaan sitä, mitä kaikki muutkin ovat?

Muun muassa tästä syystä noussut hipsterikulttuuri yhdistettynä someen kulminoituu alakulttuurien syntymiseen ja sosiaaliseen ryhmäytymiseen tuntemattomien kanssa – itsensä ja oman juttunsa etsimiseen. Facebookin ryhmät kuten FB-kokit, Suomen Parrakkaat-Yhteisö, Sipsikaljavegaanit – tai vaikka Aito My Little Pony kirppis – saattavat olla tänä päivänä vahvempi osa jäsentensä identiteettiä kuin kasvokkainen vuorovaikutus ihmisten kanssa. Lohtua haetaan nykyään pullon sijasta Facebookista, särkynyttä sydäntä paikkaillaan nettitikuilla. 2010-luku on todella vienyt yhteisöllisyyden käsitettä aivan uuteen suuntaan.

Mitä 2010-luku sitten jättääkään historiankirjoihin? Moninainen meditaatioleikki mahdollisen tulevaisuuden kansalaisen kenkiin asettumisesta, ja sieltä käsin muinaisen 2010-luvun tarkastelemisesta, on aina kinkkistä. Se, näyttäytyykö tämä vuosikymmen tulevaisuuden valossa negatiivisena vai positiivisena riippuu luonnollisesti siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja mitkä kehityskulut sekä trendit voimistuvat jatkossa.

Vuosikymmenemme negatiivisina nähtävät ilmiöt, kuten äärioikeiston nousun sekä kasvaneen poliittisen epävarmuuden ja demokratian kriisin tuomat haasteet, voivat hyvinkin määrittää suuntaa tulevalle kehitykselle ja olla 2010-luvun merkittävintä antia historialliseen jatkumoon. Tässä vaiheessa voi ainakin sanoa jo kiistattomasti, että aikamme, ja ehkä koko ihmiskunnan historian, merkittävin eksistentialistinen kriisi ilmastonmuutos tulee varmasti mullistamaan tapamme elää, sen torjunnan vaatiessa valtavia globaaleja ponnistuksia ja reformeja aivan kaikilta. Markkinat korjaavat, voisi joku sanoa. Ok boomer, sanon minä.

Toisaalta aikalaisina ja valveutuneina valtiotieteilijöinä voimme vain toivoa käsi Das Kapitalilla, että kulunut vuosikymmen on tuonut jotakin pysyvää ja positiivista osaksi maailmamme yhteiskunnallis-historiallista jatkumoa. Nähdäänkö 2010-luku jälkeenpäin vuosikymmenenä, jolloin edistys kaikesta huolimatta voitti, ja asiat kuten ihmisoikeudet, vähemmistöjen asema, sekä sukupuolten välinen tasa-arvo ottivat ratkaisevia harppauksia oikeaan suuntaan? Onko vuosikymmenemme teknologinen kehitys ja sosiaalisen median nousu omiaan luomaan aivan uudenlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta ja välittömyyttä, joka kaikista kiistattomista ongelmistaan selvinneenä siivittää homo sapiensin kollektiivisemmin kohti todellista ihanneyhteiskuntaa? Entä aloittiko 2010-luku sitten kuitenkin ratkaisevan positiivisen käänteen ilmastonmuutoksen torjunnassa Greta Thunbergin esimerkin käynnistämän globaalin ilmastoliikkeen kautta, via dolorosaan ja infernum pleneen askendoitumisen sijaan?

Markkinat korjaa, voisi joku sanoa. Ok boomer, sanon minä.

Tulevaisuuden arvuutteleminen on aina arvaamatonta puuhaa, ja vaatii aimo annoksen ainaista avarakatseisuutta. Mutta jos joku siinä on varmaa, niin se, että ennustamaan alkava näyttää aivan takuuvarmasti vuosien päästä täydelliseltä idiootilta kaikkien arvausten mennessä kaikessa varovaisuudessaankin aivan päin helvettiä.

Hoi siis sinä tulevaisuuden kansalainen! Olkoon tämä itseään niin valaistuneena, intellektuellina ja kaikin puolin erinomaisena ihmisenä pitävän allekirjoittaneen pyyntö nauraa tämänkin jutun tulevaisuudessa paljastuvalle kapeakatseiselle naiiviudelle, koska sen kirjottaja on kaikesta huolimatta vain pimeässä laaksossa sokkona taivaltava kirjoitustaidoton egoistinen kusipää. Ja aivan tavallinen kuolevainen, vaikkei sitä itselleen haluakaan myöntää.

Siis au revoir, 2010-luku ja tervetuloa 2020! Olen valmis.