Kun ihminen joutuu raiskauksen uhriksi, tunteet vaihtelevat.

Uhri voi kokea tekohetkellä kuolemanpelkoa, paniikkia, lamaantumista, epätodellisuuden tunteita tai fyysisiä oireita, esimerkiksi pahoinvointia.

Ohjeet raiskauksen jälkeen toimimiseen ovat kolkot. Älä peseydy, älä vaihda vaatteita. Mene lääkäriin, vaikka näkyviä vammoja ei olisikaan.

Oikeusprosessi alkaa, kun rikoksen uhri tekee rikosilmoituksen.

Raiskaustapauksessa oikeuden toteutumisen kannalta on tärkeää, että uhrilla on todistusaineistoa. Todistusaineisto tarkoittaa käytännössä lääkärintarkastuksessa havaittuja solunäytteitä, joiden perusteella sukupuoliyhteys voidaan todistaa. Lääkäriin on siis mentävä pikaisesti, ennen peseytymistä tai vaatteiden vaihtoa. On likainen olo, eikä sitä saa pestä pois.

Lääkäri ei saa tehdä minkäänlaisia tutkimuksia kysymättä ensin potilaan lupaa. Potilaalle on palautettava määräysvalta omaan kehoon. Terveydenhuollon henkilökunnalla on omat ohjeensa siitä, miten uhria kohdellaan. Jos avun piiriin saapuu, apua pitäisi kyllä saada. Tutkimuksiin ei ole pakko suostua, mutta se kannattaa. Lääkäri selittää potilaalle toimenpiteet ja kertoo, miksi ne ovat tarpeellisia.

Ovatko potilaan vaatteet ehjät? Onko niitä revitty? Onko niissä tahroja?

Potilasta pyydetään riisuutumaan. Vaatteet kääritään paperin sisään ja toimitetaan poliisille. 

Onko potilas peseytynyt? Oliko sitomista? Vangitsemista? Läimäyttämistä?

Penetraatioväline: siitin/sormi/jokin esine, mikä?

Uhrin hoito- ja tutkimusprotokolla on kaksikymmensivuinen lomakekasa, jota seuraten lääkäri tekee rikostutkintaprosessia varten vaadittavat tutkimukset ja samalla huolehtii uhrin henkisestä jaksamisesta. Uhri ei välttämättä vielä tässä vaiheessa koe suurta tunnereaktiota tapahtuneesta. Hän voi olla peloissaan, ahdistunut ja itkuinen, mutta myös apaattinen tai rauhallinen.

Uhrilta otetaan näytteitä kliinisessä tutkimuksessa, gynekologisessa tai urologisessa tutkimuksessa ja verikokeissa. Näillä yritetään selvittää rikoksen tekijän DNA:ta, mahdollisia sukupuolitauteja sekä uhrin mahdollista päihtymystilaa.

Lääkäri voi myös suorittaa uhrille ensiapua sekä määrätä rauhoittavia ja kipu- tai unilääkkeitä, jos uhri niitä tarvitsee. Prosessin tarkoitus on auttaa uhria käsittelemään tapahtunutta, mutta myös mahdollistaa todistusaineiston saaminen tulevaa oikeusprosessia varten.

Erityisesti se, miten uhri kohdataan, kun hän ensimmäistä kertaa ilmoittaa viranomaiselle raiskauksesta, vaikuttaa siihen, jaksaako uhri viedä ilmoitusta eteenpäin.

Amnesty Internationalin Suomen osaston vuonna 2019 toteuttaman selvityksen mukaan raiskauksen uhrit kokivat viranomaisten toiminnan oikeusprosessin aikana ajoittain epäinhimilliseksi. Joskus uhria jopa syyllistettiin.

Selvityksessä myös ilmeni, että poliisi vaati uhreja toistamaan rikoksen tapahtumia kerta toisensa jälkeen, ja että raiskausmyytit vaikuttivat asianajajien sekä tuomareiden käyttäytymiseen oikeudenkäynnin aikana.

Pitkä oikeusprosessi

Rikosilmoitus tehdään poliisiasemalla, yksin tai läheisen kanssa. Jos mukaan ei halua läheistä, Rikosuhripäivystys voi tarjota tukihenkilön seuraksi poliisiasemalle.

Rikosilmoitusta seuraava oikeusprosessi on todennäköisesti pitkä ja turhauttava. Raiskausrikoksen tuomio annetaan yleensä vasta yli vuosi rikosilmoituksen tekemisen jälkeen: keskimääräinen oikeusprosessi raiskaustapauksissa kestää 18 kuukautta. Siis puolitoista vuotta rikoksen tekohetkestä käräjäoikeuden ratkaisuun. Joissakin tapauksissa pitkäksi venyneestä oikeusprosessista voidaan myöntää korvauksia rikoksen tekijälle – ei uhrille.

Pelkästään oikeusprosessilla on psyykkisiä vaikutuksia osallisiin ihmisiin, sillä se on luonteeltaan stressaava ja ahdistava, erityisesti vakavan väkivaltarikoksen uhrille. Asianomistajan kokemukset oikeusprosessista ovat usein kielteiset.

Erityisen pitkä oikeusprosessi voi olla uhrin toipumisen kannalta hankala, kun uhri joutuu aktiivisesti käsittelemään tapahtunutta uudelleen ja uudelleen. Toisaalta epävarmana tulevaisuudessa häämöttävää oikeudenkäyntiä varten olisi tärkeää pitää traumaattinen tapahtuma mielessä mahdollisimman tarkasti, jotta sitä voisi kuvailla oikeudessa yksityiskohtaisesti. Jos raiskaajan tuomio on vain muutama kuukausi ehdollista, onko uhrin järkevää lähteä prosessiin mukaan? Onko lyhyt vankeustuomio riittävä rangaistus raiskaajalle?

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2018 poliisille ilmoitettiin 1465 raiskausta, joista 349 vietiin oikeuteen. Näistä tapauksista 221 päätyi tuomioon.

Raiskauksesta tuomitaan yhdestä kuuteen vuoteen vankeutta, tosin ”vakavuudeltaan vähäisestä” raiskauksesta vankeutta voidaan tuomita neljästä kuukaudesta neljään vuoteen. Törkeästä raiskauksesta rangaistus on kahdesta kymmeneen vuotta vankeutta. Vuonna 2015 keskimääräinen ehdoton vankeusrangaistus raiskauksesta oli kaksi vuotta, törkeästä raiskauksesta neljä ja puoli vuotta. Samana vuonna hieman alle 40% raiskaukseen syyllistyneiden vankeusrangaistuksista oli ehdottomia. Törkeistä raiskauksista puolestaan reilu 80% tuomittiin ehdottomina vankeusrangaistuksina.

Toisin sanoen alle puolet raiskaukseen syyllistyneistä ja vankeuteen tuomituista päätyy ehdottomaan vankeuteen. Vain 15% poliisille ilmoitetuista raiskauksista päätyy tuomioon.

Suostumus lainsäädännön pohjana

Yksilön kehollisen itsemääräämisoikeuden huomioon ottavan määrittelyn mukaan raiskaus on seksiä, joka tapahtuu vasten ihmisen tahtoa. Suomen laki ei kuitenkaan tunnista tätä määrittelyä, sillä raiskauslainsäädäntö ei ole suostumuspohjainen, ainakaan vielä. Rikoslain mukaan kyse on raiskauksesta silloin, kun raiskaaja käyttää väkivaltaa tai sen uhkaa, tai jos uhri on sairauden, tajuttomuuden, vammaisuuden, pelkotilan tai muun avuttoman tilan takia kykenemätön puolustamaan itseään tai ilmaisemaan tahtoaan.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2019 raiskauksia ilmoitettiin 1455 kappaletta, 62 tapausta enemmän kuin vuonna 2018. Lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä tuli ilmi 1796 kappaletta. Lisäksi ilmoitettiin 1105 muuta seksuaalirikosta, joista 519 oli seksuaalista ahdistelua. 

Muihin seksuaalisiin tekoihin kuuluu muun muassa pakottaminen seksuaaliseen tekoon. Se tarkoittaa pakottamista johonkin muuhun seksuaaliseen toimintaan kuin sukupuoliyhteyteen. Siitä ei saa yhtä suurta tuomiota kuin raiskauksesta. 

Aikaisemmin rikoslaissa oli kohta ”lievemmästä raiskauksesta”, jota kutsuttiin sukupuoliyhteyteen pakottamiseksi. Se kuitenkin poistettiin, sillä lievemmän raiskauksen määrittelyä ei nähty tarpeelliseksi: teko täytti raiskauksen piirteet. Oli myös uhrille kohtuutonta määritellä teko lievemmäksi.

Sen sijaan törkeän raiskauksen rikos on olemassa. Se täyttyy, mikäli teko on tehty erityisen julmalla, nöyryyttävällä tai vaarallisella tavalla aiheuttaen uhrille erityisen paljon kärsimystä esimerkiksi pysyvän vamman muodossa.

Vuonna 2018 aloitettu Suostumus2018-kampanja kritisoi nykyistä raiskauslainsäädäntöä siitä, että se vaatii uhria puolustautumaan raiskaajaa vastaan. Vaikka kykenemättömyys itsensä puolustamiseen tai tahdon ilmaisemiseen voikin johtua pelkotilasta, lain pitäisi selkeästi linjata, että sukupuoliyhteys ilman suostumusta on aina raiskaus. Raiskaustilanteessa tunteet voivat olla yllättäviä, ja shokkitila voi olla niin suuri, ettei uhri saa sanaa suustaan. Joillekin on opetettu, että voi olla vaarallisempaa vastustella.

Suostumus2018-kampanjan mukainen lainsäädäntö määrittäisi seksin ilman suostumusta aina raiskaukseksi. Se tunnustaisi raiskaukseksi esimerkiksi tilanteet, joissa suostumus muuttuu tai poistuu kesken seksin. Myös kykenemättömyys suostumuksen ilmaisemiseen päihtymystilan johdosta – huolimatta siitä, onko se itseaiheutettua vai ei – luettaisiin raiskaukseksi.

Oikeusministeriö aloitti vuonna 2019 hankkeen raiskauslainsäädännön kokonaisuudistuksesta. Hanketta valmistelevan työryhmän toimikausi päättyi toukokuun lopulla.

Ruotsissa otettiin vuonna 2018 käyttöön Suostumus2018-kampanjaa vastaava lainsäädäntö, jossa seksiin vaaditaan molempien osapuolten suostumusta. Käyttöön otettiin myös uusi rikosnimike, ”tuottamuksellinen raiskaus”, sellaisia tilanteita varten, joissa tekijä ei ole tiennyt syyllistyvänsä raiskaukseen. Vuoden 2019 alussa uuden lain käyttöönotosta tehtiin selvitys, jossa ilmeni erityisesti väkivaltaisista raiskausrikoksista langetettujen tuomioiden koventuneen sen jälkeen, kun uusi laki astui voimaan.

Samassa selvityksessä kävi ilmi, että naisilla ja miehillä oli Ruotsissa erilaiset käsitykset suostumuksesta. Miehistä 17% piti baarista toisen mukaan lähtemistä suostumuksena. Naisista vain 7% näki toisen mukana kotiin lähtemisen suostumuksena. Kolmasosa miehistä näki alasti riisuuntumisen toisen seurassa suostumuksena, mutta naisista vain 16% ymmärsi tämän suostumukseksi.

Koska käsitykset suostumuksesta eroavat merkittävästi, on olennaista painottaa selkeän suostumuksen tärkeyttä lainsäädännössä. Jos seksiin ei ole selvästi suostuttu, tulisi teko tuomita raiskauksena. Baarista toisen matkaan lähteminen ei tarkoita suostumusta seksiin.

Joskus traumaattiseen tilanteeseen joutunut on mieluummin ajattelematta asiaa, vaikka tilanne voisikin olla hyödyllistä käsitellä ja, lopulta, hyväksyä. Tapahtunutta ei voi muuttaa, eikä myöskään raiskaajan tuomio vie tapahtunutta pois, vaikka oikeus toteutuisikin.

Raiskausoikeusprosessin aikana ihmisestä tulee ensin potilas, sitten uhri ja lopulta asianomistaja. Tärkeä osa uhrin toipumista on se, että ihminen ymmärtää olevansa muutakin kuin uhri, että uhrius ei määritä identiteettiä. Pelkän uhriuden sijaan ihminen on kaikkea sitä, mitä hän oli myös ennen rikosta. Vaikka häneltä on tilanteessa viety toimijuus, hän saa sen vielä takaisin. Hänen ei tarvitse olla uhri, eikä häntä pidä kohdella eri tavalla kuin ennen tapahtunutta. Lopulta elämän jatkaminen onnistuu kyllä.

Vaikka elämä jatkuisi ja uhriksi joutunut hyväksyisi tapahtuneen, on syyllinen saatava vastuuseen.

Teksti: Anni Takanen ja Emilia Tiainen Kuvat: Sanna Antila