Kuka luulet olevasi?
Olen Koistinen. Tämmönen läppä muija.
Mikä naurattaa?
Nauran aina sille, että oma vitsi on paras vitsi.
Mikä tylsistyttää?
Kaikenlainen valittaminen.
Kerro jotain urasi alkuvaiheilta. Kuka silloin luulit olevasi?
Luulin tosi pitkään olevani pelkästään graafikko. Mulla oli ollut mindset jo yläasteella päästä silloiseen Taideteolliseen korkeakouluun opiskelemaan graafikoksi. Kun sitten pääsin sisään, ajattelin koko ajan, että nyt mä olen graafikko, nyt pitää olla graafikko, nyt pitää olla näin. Aloin kuitenkin kriiseilemään sen ajatuksen kanssa ja tajusin, että välillä se on aika perseestä. Onneksi Tuplakääk-podcastin co-host Kirsikka kysyi vuosia sitten, että pitäiskö sun tehdä jotain muutakin kuin olla vain graafikko. Tajusin, että ei helvetti, voin olla muutakin. Oli ihanaa, kun annoin itselleni luvan olla jotain muutakin kuin graafinen suunnittelija. Palaset alkoivat sen jälkeen loksahtamaan paikalleen.
Jos vertaat opiskeluaikoja nykyisyyteen, niin miksi teet nyt sitä mitä teet?
Siihen pisteeseen on vain ajauduttu. Monet nykyiset duunit, kuten Tuplakääk-podi ja somejutut, alkoivat vähän turhanpäiväisinä harrastuksina. En ikinä ole työskennellyt tiedostaen, että haluan tehdä somevaikuttamista. I didn’t choose the influencer life, the influencer life chose me.
Sitä on vain ajautunut tekemään kaikkea muutakin kuin graafikon hommia. On kutkuttavaa aina nähdä, miten eri projektit johtavat toiseen. Meidän podcast edesauttoi alkuvaiheessa sitä, että saatiin oma ohjelma Radio Helsingille. Nyt kun tietää, miten turhatkin asiat saattaa vaikuttaa siihen mitä seuraavaksi tapahtuu, on helpompi sanoa kyllä uusille mahdollisuuksille. Yksi monesta syystä suostua Olet mitä syöt -ohjelmaan oli, että näin mahdollisuudet, joita ohjelma voi tuoda. Jotain mitä en vielä edes tiedä.
Miltä kalenterisi näyttää, kun teet graafikon, somevaikuttajan ja podcastaajan töitä samanaikaisesti?
Se on kaoottinen. Laskin juuri, että mulla on seitsemän projektia menossa samaan aikaan. Kun tulee koko ajan kysymyksiä ja pyyntöjä, ja Slack sekä WhatsApp laulaa, niin ajattelen, että apua, tarvitsen jotain hallintaa elämääni. Paljon on kaikenlaisia tapahtumia, mutta tähän asti on mennyt ihan hyvin.
Vaikka itse duuni oli kivaa, aloin hajoilla siihen, että joka päivä pitää tanssia jonkun muun pillin mukaan.
Koska freelancerin työpäivä loppuu?
Olen tosi hyvä lopettamaan viiteen. Silti tykkään kyllä tehdä töitä ysiin asti illalla tai myöhempäänkin, jos olen päässyt hyvään työmoodiin. Jos teen tosi pitkän työpäivän, niin seuraava voi olla lungi. Kuvailin ehkä vähän hassusti kalenteriani kaoottiseksi, koska mähän rakastan tätä tilannetta! Päivätyöt eivät sopineet mulle ollenkaan. Kun piti mennä saman pöydän eteen joka päivä jonkun muun käskemään aikaan, musta tuntui, että olin kellokortin vanki. Kellosta tuli mulle sellainen vihan symboli. Vaikka itse duuni oli kivaa, aloin hajoilla siihen, että joka päivä piti tanssia jonkun muun pillin mukaan.
Koetko, että sinulla on eri työidentiteettejä? Tuleeko graafikko-Enni podcast-Ennin kanssa hyvin toimeen?
Tulee toimeen kyllä. Välillä graafikkohommissa on sellainen design-Enni, joka laittaa Ristomatti Ratia -lasit päähän paltsuun. Mutta koen, että kaikissa mun duuneissa on läsnä hauskuus ja ilo, myös niissä graafikkojutuissa. Se on kantava voima kaikessa mitä teen.
Minkälaisena näet roolisi esikuvana?
Ihmiset on sanoneet, että he ihailevat mussa itsevarmuutta. Ja kyllähän se tuntuu kivalta, mutta sitten samalla mietin, eivätkö muut ihmiset sitten ole itsevarmoja? Sain esimerkiksi Olet mitä syöt -ohjelman jälkeen satoja viestejä. Mulle sanottiin, että sä olet niin hyvä esikuva sen vuoksi, mitä ajattelet vartalostasi ja itsestäsi. Mietin, että mitä helvettiä, vihaavatko kaikki muut ihmiset niin paljon vartaloaan? Eivät tietenkään kaikki, mutta tosi monet ilmeisesti. Se harmittaa.
Vaikuttajien vaikutus on tutkitusti vaikuttavaa. Millaisena näet vaikuttajien vastuun?
Ehdottomasti vaikuttajien vastuu on iso. Mutta siitä en ole samaa mieltä, että vaikuttajien pitäisi ottaa kaikkeen kantaa ja jakaa kaikki adressit ja linkit. Aina on ihmisiä kysymässä, että miksi et ota kantaa tähän. Mä en ole ikinä tehnyt sitä somessa kauheasti. Jaan just sitä matskua, mitä itse haluan jakaa. Jos joku haluaa olla poliittisesti aktiivinen vaikuttaja, niin sitten on. Mutta kaikkien ei tarvitse olla.
#kaupallinenyhteistyö. Mitä tunteita se herättää?
Yhteistöiden tekeminen on luontevaa ja hauskaa, vähän kuin muiden matskujen jatke. Tykkään muutenkin aidosti tehdä somea ja jakaa kaikkea hupsua tai mielenkiintoista. Kun someen joka tapauksessa menee ihan helvetisti aikaa, niin miksi kaupallisia yhteistöitä ei sitten voisi olla? En ota turhia paineita, vaan mietin, miten nekin voisi tehdä mahdollisimman mielenkiintoisesti.
Suurimmaksi osaksi saan vapaat kädet julkaisujen toteutukseen, mutta se riippuu asiakkaasta. En myöskään suostu mihinkään sellaiseen projektiin, johon en itse usko. Sanon ei tosi monelle asiakkaalle.
Minkälaisia moraalisia punnitsemisia teet kaupallisten yhteistöiden suhteen?
Jos on jokin eettisesti epäilyttävä juttu, niin en siihen suostu. On niitä tapauksia useampikin. Nämäkään jutut eivät ole aina niin mustavalkoisia. Aika vähän on tullut mitään tosi sheidejä keissejä. Jos vähänkin haiskahtaa mädältä, niin en osallistu. Luotan omaan vaistoon.
Mulle sanottiin, että sä olet niin hyvä esikuva sen vuoksi mitä esittelet vartalostasi ja itsestäsi. Mietin, että mitä helvettiä, vihaavatko kaikki muut ihmiset niin paljon omaa vartaloaan?
Missä menee yksityisen ja julkisen raja?
Jaan someen aika paljon itsestäni. Kaikkea en silti halua jakaa. Negatiivista mussuttamista en jaksa somen ulkopuolellakaan, niin en tee sitä mun kanavissakaan. Mä olen kyllä todellakin sitä mieltä, että ongelmista ja vaikeista asioita saa ja pitääkin puhua, mutta jatkuvaa vinettämistä ja valittamista somessa en jaksa yhtään. Helposti unfollaan ihmisiä, jotka harrastaa sitä tosi paljon.
Mitä voisi mielestäsi olla julkisuudessa vähemmän?
Mun mielestä kaikki voi tehdä just sitä juttua, mitä haluaa. Kaikelle on yleisönsä, varmaan myös niille mussuttajille. Jotkut woke tyypit aina valittaa Instagramin inboxissa, että miks teet tämmöstä, miks sä oot tommonen, vitsi teillä on ihan paska podcast. Ei ole pakko kuunnella! Haluan antaa kaikille tilaa tehdä mitä haluaa, mutta kaikkien ei tarvitse tykätä kaikesta eikä kaikkien tarvitse seurata kaikkia.
Mitä pitäisi tuoda enemmän julkisuuteen?
Söpöjä eläimiä, kissanpentuja. Tässäkään mä en halua kenellekään sanoa, mitä niiden pitää jakaa. Voin kuratoida mun Instagramin feedin itse sen mukaiseksi, mitä haluan nähdä.
Kun sometat, ajatteletko jakavasi asioita nimenomaan julkisuuteen?
Julkisuus ei ole tietoisesti mielessä koko ajan. Jollain tasolla tiedostamatta tiedän sen rajan, mikä on hyvä asia ja mikä ei. Esimerkiksi mun puoliso on tarkempi näissä asioissa. Hän oli vähän kauhuissaankin aluksi siitä, että menin Olet mitä syöt -ohjelmaan koko kansan eteen. Mutta hän onkin ihan erilainen ihminen kuin minä.
Julkisuuden kääntöpuoli on ehdottomasti Jodelin tapaiset internetin ulkohuussit. Mikä hiton tarve ihmisillä on puhua niin ilkeästi julkisesti? Kun ensimmäiset jutut itsestäni alkoivat ilmestyä sinne, niin ajattelin, että okei nyt poistan tän, kiitos hei.
Tee paljon kaikkea tosi tyhmää. Ja sitten ne tosi tyhmät asiat saattaa johtaa hyviin asioihin.
Mitä haluaisit sanoa nuorelle itsellesi?
Tee paljon kaikkea tosi tyhmää. Ja sitten ne tosi tyhmät asiat saattaa johtaa hyviin asioihin. Ja mä olen tehnytkin!
Mikä on sellainen tyhmä asia, joka on johtanut hyviin asioihin?
Tää on kyllä aika lähimenneisyydestä, mutta mun mielestä klassikkoesimerkki siitä, miten joku täysin tyhmä ja turha asia voi johtaa johonkin ihanaan ja hauskaan.
Kukaan ei suostunut katsomaan mun kanssa prinssi Harryn ja Meghan Marklen häitä. Halusin kuitenkin hirveästi jakaa kaikkia mielipiteitäni, niin tuuttasin 50 instastooria aiheesta: kommentoin asuja, henkilöitä ja sitä, mitä siellä tapahtui. Häiden aikaan mulla oli 2000 seuraajaa Instagramissa. Meni reilusti yli vuosi, kun sitten yksi Hesarin toimittaja otti yhteyttä ja pyysi mua Hesarin viralliseksi Linnan juhlien kommentaattoriksi.
Olin hämmentynyt toimittajan soitosta ja mietin, että miksi minä, en ole mikään muodin ammattilainen. Nauroin koko puhelun ajan ja lopuksi oli pakko kysyä, että miksi juuri minä. ”No kun sulla oli se Harry ja Meghan.” Hän oli sattunut näkemään ne stoorit silloin.
Ei siis kantsi miettiä turhaan onko joku duuni valmis julkaistavaksi. Opiskeluaikoina sitä mietti, onko tämä tarpeeksi hyvä, eikä oikein uskaltanut julkaista mitään. Nyt on huomannut, että jos uskaltaa tuutata kaikki raakileetkin internetiin, voi sillä olla tosi iso voima niihin duuneihin, joita joku pyytää myöhemmin tekemään. Ihan turhaan jengi hilloaa pöytälaatikossa duunejaan. Olisinpa voinut sanoa silloin itselleni, että laita saman tien keskeneräisetkin työt nettiin.
Mikä järkyttää?
Asuntojen hinnat.
Mikä kiihottaa?
Harry Styles.
Mikä inspiroi?
Harry Styles. Voisin vaihtaa joka vastaukseen.
TEKSTI: Lotta Kivelä ja Ainomaija Mikola
KUVAT: Ainomaija Mikola
