Kun kehossa alkaa tapahtua tiettyjä fysiologisia muutoksia, kutsutaan sitä murrosiäksi. Siitä hetkestä lähtien mikään ei ole niin kuin ennen.
Epävarmuuden aika
Murrosikä on vaihe, jossa lapsi astuu aikuisuuteen. Se on eräänlainen siirtymäriitti, jossa ihminen kasvaa itsenäiseksi ja täysivaltaiseksi kuluttajaksi, olennoksi, jonka arvo määräytyy yhä enemmän tehokkuuden ja kauneuden sekä muiden ulkoa tulevien mittareiden mukaan. Asteittain kasvavalle ihmiselle annetaan sekä oikeuksia että velvollisuuksia. Samalla hän tulee tietoisemmaksi ympäröivästä yhteiskunnasta ja sen käytännöistä.
Jännittävää!
Kun etsii tietoa murrosiästä, on se erilaisten tietopankkien ja ohjesivustojen mukaan kauhean jännittävää aikaa. Samat tekstit kertovat myös, ettei murrosikää tarvitse pelätä, se on ihan luonnollinen juttu. Tämä on mielenkiintoinen yhtälö. Tekstit on tarkoitettu rauhoittaviksi, mutta samalla niissä on tietynlaista holhoavuutta. Niihin tuntuu liittyvän myös viestejä siitä, että nuoren tulisi suhtautua murrosikään huisina kokemuksena matkalla kohti aikuisuutta.
En voisi ikinä kuvitella, että esimerkiksi vanhenemisesta kirjoitettaisiin vastaavalla tavalla. Että nyt olet matkalla kohti hautaa, eikö olekin ihmeellistä?! Mutta ei tarvitse pelätä, se on ihan luonnollinen asia!! Entä jos haluaa pelätä? Tai suhtautua negatiivisesti? Tai epäröidä? Tuskin sitä kukaan eläkeläisiltä kieltäisi. Miksi murrosiästä sitten puhutaan näin? Miksi aikuiset ja nuorille suunnatut viestit ovat niin kalkkiksia?
Sama selittävä sävy ulottuu myös puheeseen henkisestä kehityksestä murrosiän aikana. Tiivistetysti kuva on tällainen: mainitaan suuria tunnekuohuja, joista selvitään tietysti aikanaan. It’s just a phase! Suurten tunnekuohujen ja vanhempiin kohdistetun aggression taakse kätkeytyy kuitenkin ihan oikeita ongelmia, kuten tulehtuneita perhesuhteita ja mielenterveyden ongelmia. Ongelmien tiivistäminen tunnekuohuiksi näyttää tässä mielessä melko vähättelevältä.
Minua suututti ja ärsytti pelkkä vanhempieni ja sisareni läsnäolo, koko heidän olemassaolonsa. Miksi on niin, että joku voi käskeä, mitä minun kuuluu tehdä tai millaista kotona kuuluu olla? Jos ilmaisin mielipiteeni johonkin asiaan, lakaistiin se maton alle, vähäteltiin: tuo on vain tuota murrosikään kuuluvaa kapinointia, kyllä se menee ohi. Minun kokemukseni ja tunteeni olivat vähemmän olemassa vain sen takia, että olin tietynikäinen, murrosiässä.
Ja kaikista rasittavimmalta tuntui se, että etukäteen ei tiennyt, kuinka pitkään minun ajatukseni nähtäisiin vain murrosikäisen ajatuksina. Milloin minusta tulisi tasavertainen, ajatteleva yksilö?
Niin noloa
Murrosikäkeskustelussa kovin hiljaa ovat kasvavat nuoret itse. Murrosiästä puhujina toimivat yleensä aina aikuiset, usein virastojen ja järjestöjen koostamien tietopakettien muodossa. Ne on tarkoitettu niille paniikissa googlettaville nuorille, jotka kysyvät onko normaalia, että navassani kasvaa karvaa+???? Tämä kertoo jo jotain siitä, että murrosikäiset saattavat tuntea häpeää omasta kehityksestään.
Mutta mistä tämä häpeä on tullut? Kenties sillä on jotain tekemistä sen tavan kanssa, jolla murrosikää käsitellään koulujen, vanhempien, terveydenhoitajien tai muiden tahojen toimesta.
Kun biologian tuntia tulikin vetämään sijainen, joku keksi mainion vitsin: ”Joo me jäätiin open kanssa sivulle 57, jatketaanko siitä tänään?” Pahaa aavistamaton sijainen luuli saaneensa oikean vinkin ja pyysi meitä kääntämään mainitulle sivulle. Samalla takarivin pojat kurkistelivat kirjoihinsa ja nauroivat hihaansa.
Sivulta 57 avautui aukeama, jonka vasemmalla sivulla oli kuva alastomasta tytöstä, oikealla alastomasta pojasta. Molempiin oli piirretty nuolia osoittamaan häpykarvojen ilmaantumista, rintojen kasvua ja aknea. Alastomuus, tissit, karvat, pippelit. Se kaikki oli meidän alakoululaisten mielestä erityisen hauskaa, suorastaan huvittavaa.
Hauskanpito yltyi, kun sijainen aukeaman avatessaan tuhahti: ”Hei älkää pelleilkö, kertokaa se oikea sivu!” Tilanne oli kaikin puolin kiusallinen. Mutta ehkä meitä naurattivat vain sen aukeaman kaikki uudet, tuntemattomat asiat. Nauru on ihmisen keino käsitellä asioita, joihin ei oikein osaa suhtautua. Ehkä meidän olisikin pitänyt saada nauraa, tutkia ja tutustua. Ehkä jos alastomuus ja murrosikä eivät olisi tuntuneet jollain tavalla kielletyltä ja epäsovinnaiselta, ei niistä edes olisi tarvinnut vääntää vitsiä.
2020-luvulla vanha kunnon internet voi tarjota nuorille vastauksia ja vertaistukea lähestyttävämmässä muodossa. Esimerkiksi YouTubesta löytyy valtavasti videoita, joissa nuoret tubettajat kertovat omista noloista tai hankalista kokemuksistaan murrosikään liittyen. Tällainen sisältö voi olla hyvä keino purkaa murrosikään liittyvää epävarmuutta nuorille vähemmän kankealla tavalla.
Esimerkiksi YouTubesta löytyy valtavasti videoita, joissa nuoret tubettajat kertovat omista noloista tai hankalista kokemuksistaan murrosikään liittyen.
Esimerkiksi YouTubesta löytyy valtavasti videoita, joissa nuoret tubettajat kertovat omista noloista tai hankalista kokemuksistaan murrosikään liittyen.
Jako kahtia
Murrosikä liittyy tietenkin myös sukupuoleen, sillä biologisessa merkityksessään se tarkoittaa sukukypsyyden saavuttamista. Samalla tapahtuu selkeä biologiaan pohjattava kahtiajako, jonka kautta lapsista tulee yhteiskunnan silmissä joko miehiä tai naisia. Tämä ero kehittyvässä sukupuolessa näkyy hyvinkin konkreettisesti myös käyttäytymisnormeissa: pieni lapsi voi mennä vanhempansa kanssa muun kuin oletetun sukupuolensa WC- ja pukuhuonetiloihin, mutta murrosikäiselle se on ehdoton no no.
Se tuntui oudolta jo silloin. Opettaja käski tyttöjä poistumaan luokasta, sillä nyt puhuttaisiin poikien juttuja. Noh, me teimme työtä käskettyä, nousimme ylös ja siirryimme käytävään hengailemaan. Vähän ajan päästä vaihdettiin rooleja. Pojat lampsivat käytävään, ja me pääsimme takaisin luokkaan.
Meille opettaja puhui kuukautisista. Munasoluista ja kierron pituudesta. Muista kropassa tapahtuvista muutoksista, aristavista rinnoista ja lantion levenemisestä. Se kaikki oli hyödyllistä, todellakin oli. Ehkä tärkeämpää kuin viidentoista eri sammallajin ulkoa opettelu tai sijamuotojen pänttääminen.
Mutta miksi siitä oli tärkeää kertoa vain niille, jotka biologisten ominaisuuksien perusteella määriteltiin tytöiksi?
Miksei kaikille kerrottu ovulaatiosta ja kuukautissiteen asettamisesta? Mikseivät kaikki saaneet oppia lisää kivesten laskeutumisesta ja karvoituksen lisääntymisestä?
Kehojemme ominaisuuksien erilaisuudesta huolimatta elämme samassa maailmassa, olemme tekemisissä toistemme kanssa, tarvitsemme toistemme apua. Eikö kaikkien meidän, sukupuolesta riippumatta, olisi siis hyvä olla tietoisia kaikesta murrosiässä tapahtuvasta?
Muuten voi käydä niin, että nuorille miehille selviää vasta täysi-ikäisyyden kynnyksellä, ettei nainen virtsaakaan vaginastaan tai että kuukautisside kiinnitetäänkin alushousuihin (uskokaa pois, tätä tapahtuu jo nyt).
Murrosiän myötä heräävät myös ajatukset seksuaalisuudesta. Samalla muut ihmiset alkavat nähdä kasvavan nuoren seksuaalisena olentona. Karkeasti sanottuna: vielä äsken leikit kavereidesi kanssa ja rakensit hiekkakakkuja hiekkalaatikolla; nyt sinua arvostellaan sen perusteella, miten pantava olet. Viimeistään murrosiässä sukupuoleen liittyvät rajoittavat rooliodotukset tulevat raadollisen selviksi, ja ihmisen arvo määritellään yhä useammin vain seksuaalisen vetovoiman tai ahtaiden kauneusstandardien perusteella.
Murrosiän kynnyksellä myös kulttuuriset sukupuolistereotypiat puskevat pintaan. On tyttöjen juttuja, kuten meikkaaminen, karvojen poisto, poikabändien fanitus ja kasvava muotitietoisuus. On poikien juttuja, kuten videopelit, mopot ja lihasten kasvattaminen salilla. Monesti tässä vaiheessa tehdään myös jako tyttöjen ja poikien liikuntatunteihin.
Karkeasti sanottuna: vielä äsken leikit kavereidesi kanssa ja rakensit hiekkakakkuja hiekkalaatikolla; nyt sinua arvostellaan sen perusteella, miten pantava olet.
Velvollisuus kutsuu
Yhteiskunnalliset velvollisuudet alkavat asteittain koskemaan kaikkia, ja ensimmäiset vastuut ihminen saa kontolleen murrosiän kynnyksellä. Yli 12-vuotiaat eivät saa ajaa polkupyörällä jalkakäytävällä ja joutuvat (ainakin teoriassa) opettelemaan enemmän liikennesääntöjä. Myöhemmin tulevat rikosoikeudellinen vastuu ja ensimmäiset ajokortit. Yläasteella käynnistyvät yhteiskuntaopin opinnot, joiden kautta teineille pyritään antamaan perustavan tason ymmärrystä ympäröivästä yhteiskunnasta.
Vastuu omasta opintopolusta on viime aikoina korostunut keskustelussa nuorten velvollisuuksista. Yhteiskunnallisissa diskursseissa korostetaan itseohjautuvaa oppimista, jossa opettajan tehtävä on lähinnä tukea lasten oma-aloitteista pohdiskelua. Lisäksi keskustelua on käyty siitä, miten pelkällä ylioppilastodistuksella sisäänpääsyn mahdollistavat korkeakoulu-uudistukset pakottavat aloittelevia lukiolaisia arvioimaan tarkasti niitä aineita, joita he aikovat opiskella. Paineet opintomenestyksestä alkavat jo ennen lukiota, sillä lukioihin haetaan peruskoulun päättötodistuksen perusteella.
Yhteiskunnan suorituspaineet heijastuvat yhä nuorempiin lapsiin. Hyvinvointi polarisoituu. Paine kuulua, olla tietynlainen ja löytää oma arvo kenties vääristyneinkin, ulkoa tulevin mittarein konkretisoituu yksilön kohdalla.
Karkeasti sanottuna: vielä äsken leikit kavereidesi kanssa ja rakensit hiekkakakkuja hiekkalaatikolla; nyt sinua arvostellaan sen perusteella, miten pantava olet.
Murrosikä mediamaailmassamme
Tuoreehkon elementin murrosikään ja sen haasteisiin tuo sosiaalinen media, jota nuoret käyttävät enemmän ja luontevammin kuin aiemmat sukupolvet. Nuorten digitaidot eivät kuitenkaan tee heistä immuuneja somesta saataville ideaaleille ja vaikutteille.
Varsinkin sosiaalisen median visuaalisuus voi olla haitaksi kasvavan nuoren minäkuvalle, sillä usein algoritmit puskevat ruuduillemme kuvia poikkeuksellisen hyvännäköisistä, terveistä, valkoisista ja rikkaista ihmisistä, joiden kuvia on vieläpä siloteltu filttereillä tai Photoshopilla. Mediakasvatuksen seuran mukaan etenkin tyttöjen kehonkuva kärsii ikätovereiden muokatuille kuville altistuessa.
Somessa kuka tahansa voi löytää Kylie Jenner lip -haasteita, hoikkuutta korostavia TikTok-videoita tai laihduttamiseen kannustavia YouTube-kanavia. Tuotetuilta kauneusihanteilta ei tunnu pääsevän pakoon, sillä algoritmit ehdottavat käyttäjille yleisesti suosittua sisältöä, jota tuottavat somen kuuluisimmat – ja kauneimmat – ihmiset.
Klikkasin vastikään Instagramissa kivannäköistä kuvaa, jossa rivillinen nuoria naisia poseerasi öisen kaupunkimaiseman edessä. Ajattelin: onpa kaunis ilta, onpa noilla kivat vaatteet, onpas tolla kiva laukku.
Sitten huomasin. Miljoonia tykkäyksiä, kymmeniä tuhansia kommentteja. Kuva ei ollutkaan satunnaisen tyttöporukan lauantai-illasta, vaan huippumallien illanvietosta. Mutta ensisilmäyksellä se näytti aivan tavalliselta. Ja juuri se siinä oli vaarallista.
Satuin aivan sattumalta klikkaamaan kuvaa, ja saman tien aloin kadehtimaan kaikkea siinä olevaa ajatellen, että nuo naiset olivat vertaisiani. Todellisuudessa tuonkin kuvan taakse kätkeytyy kuitenkin joukko hyviä geenejä, rahasummia, joita minulla ei ole (eikä ehkä ikinä tule olemaan), ammattimeikkaajia ja huulitäytteitä, ehkä jopa kauneusleikkauksia.
Sattumus sai minut miettimään. Entä jos olisin nähnyt kuvan 13-vuotiaana? Mitä jos epävarma teiniminä olisi joka päivä altistunut vastaaville täydellisille kasvoille, vartaloille ja käsivarsille?
Kun minä olin nuori, saatoin olla kateellinen yläasteen suosituimmalle tytölle tai kaverilleni, jolla oli pitkät ja kiiltävät hiukset. 2020-luvun teinit taas napsauttavat somen auki, ja ruudulle tulvii kuvia ihmisistä, jotka tekevät kauneudella rahaa.
Nuorten digitaidot eivät kuitenkaan tee heistä immuuneja somesta saataville ideaaleille ja vaikutteille.
Nuorten digitaidot eivät kuitenkaan tee heistä immuuneja somesta saataville ideaaleille ja vaikutteille.
Aikuisten viihdettä nuorille
Myös sosiaalisessa mediassa voi huomata sisällössä esiintyvän seksuaalissävytteisen vireen. Media pornoistuu ja valtavirtamedian hahmot hakevat julkisuutta voimakkaan seksualisoidulla sisällöllä. Somessa monen suositun tilin takana on stereotyyppinen sukupuolensa edustaja. Esimerkiksi Instagramin seuratuimman naisen, Ariana Granden, kuvissa toistuvat usein stereotyyppiset, seksualisoidut näkemykset naiseudesta: rintavakoja, valtavia tekoripsiä, paljasta pintaa ja verkkosukkahousuja.
Sosiaalisesta mediasta löytyy kuitenkin nuorille myös kavereita, vertaistukea ja idoleita. Etenkin viimeksi mainitut korostuvat YouTubessa, jossa sisällöntekijät ovat keränneet tileilleen miljoonia uskollisia nuoria faneja, joista moni on nimenomaan murrosiässä tai sen kynnyksellä. Toisaalta tubetähdet tarjoavat lähestyttäviä sankareita ja monelle oman suosikkijulkkiksen livestream voi olla päivän tärkein hetki. Samaan aikaan monet näistä julkkiksista markkinoivat videoillaan omia oheistuotteitaan kuten t-paitoja ja puhelinkuoria. Murrosikäiset sosiaalisessa mediassa ovat siis myös markkina.
Teininä fanitin bloggareita ja heidän elämäntyyliään. Heillä oli loputtomasti uusia vaatteita, rahaa, asunto ydinkeskustassa, poika- ja tyttöystäviä ja ylipäätään laaja sosiaalinen piiri. Kauheasti kaikkia tapahtumia ja illanistujaisia, joihin he saivat kutsuja. Mutta kaikista eniten minua kiinnosti se aikuisuus, että tuoltako nuoren aikuisen elämä näyttää? Aikuisuuden mallit rajautuivat silloin lähinnä omiin vanhempiini, joiden aikuisuus ei ensi sijassa ollut edes aikuisuutta, vaan vanhemmuutta.
Toki aikuisia oli myös kodin ulkopuolella, mutta heilläkin oli yleensä myös jokin muu rooli, opettaja tai ohjaaja. Bloggaajat olivat malli ja samastumisen kohde kasvavalle minälle, ja ne asettivat odotuksia sille, mitä aikuisuus pitää sisällään.
Murrosiän ytimessä
Paitsi noloa ja jännittävää, murrosikä on yksilöllinen kokemus. Juuri yksilön kehityksen takia tulisi muistaa, että median ja erityisesti sosiaalisen median välittämät mielikuvat vastaavat vain tiettyjä ihanteita. Ihmisiä on moneen lähtöön, ja jokaisesta kasvaa omanlaisensa. Ehkä helpotusta murrosikään voi tuoda ymmärrys siitä, että muut ovat samassa veneessä. Onnekkaimmat voivat jakaa vaikeat hetket ystäviensä kanssa, jos he sattuvat kohtaamaan muutokset samoihin aikoihin. Jos mullistusten kanssa taas kokee olevansa yksin, on vertaistuen ykkönen demi.fi, josta vanhempien typeryyteen tai jättiläismäiseksi paisuvaan finniin on saanut apua jo 2000-luvun alussa. To put it briefly: murrosikä koskettaa meitä kaikkia, eikä kenenkään tarvitsisi hävetä sitä lainkaan.
TEKSTI: Eeva Varis ja päätoimitus
KUVAT: Sanni Sirén
