Teksti: Lyydia Laukkanen
Kuten kaikki tietävät, polvissa on kolme ainejärjestöä: Media, Valta ja Voo. Viestinnän opiskelijoiden ainejärjestö Media ja valtio-opin opiskelijoiden ainejärjestö Voo ovat vanhempia ainejärjestöjä, perustettu kauan ennen isoa pyörää. Valta taas on joukon juniori, perustettu yhdistämään viestinnän ja valtio-opin opiskelijat – toki nykyään kaikki kolme ainejärjestöä edustavat kaikkia opiskelijoita.
Mielestäni on idioottimaista, että suhteellisen pienessä polvissa on 3 ainejärjestöä, jotka tekevät suurin piirtein samoja asioita: toki ainejärjestöillä on omia perinteitään, mutta ainejärjestöhommissa liikkumatilaa ei loputtomiin ole. On toki kiva, että polvissa ollaan aktiivisia, järjestetään paljon tapahtumia, ja mahdollistetaan se, että jokainen halutessaan pääsee ainejärjestötoimintaan mukaan.
Mutta on ihan järjetöntä ylläpitää systeemiä, jossa kolme eri ainejärjestöä kilpailee keskenään. Ainejärjestöjen välinen nokittelu ja jatkuva kilpailu siitä, mikä ainejärjestö on parhain, suurin ja kaunein, tekee matalan kynnyksen vapaaehtoistoiminnasta liian vakavaa. Lisäksi liian usein toistuva kina ja tappelu siitä, kuinka paljon ainejärjestöjen pitää tehdä asioita yhteistyössä, ja mitä järjestö voi tehdä ilman kahta muuta järjestöä, on uuvuttavaa ja täysin turhaa. Helpompaa olisi toimia yhtenä järjestönä.
Yksi merkittävä ongelma kolmen ainejärjestön kanssa on myös yhdenvertaisuusnäkökulma: kaikilla kolmella järjestöllä on edelleen hieman omanlaiset yhdenvertaisuuteen liittyvät käytäntönsä esimerkiksi ongelmatilanteiden hoitamisen kohdalla. Koska kollektiivista rangaistusta Polvin ainejärjestöt eivät voi lain mukaan antaa, voi tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että Vallan tapahtumassa epäasiallisesti käyttäytynyt henkilö voi edelleen käydä Median ja Voon tapahtumissa, vaikka jäsenistö olisi täysin sama. Tämä vie pohjaa yhdenvertaisuusvastaavien toimivallasta: mitä oikeastaan voi tehdä, mikäli äärimmäisissä tilanteissa tapahtumakiellostakaan ei ole hyötyä?
Paljon järkevämpää olisi yhdistää nämä kolme ainejärjestöä tai luoda kokonaan uusi järjestö, ja mahdollistaa ihmisten osallistuminen esimerkiksi erilaisilla toimikunnilla. Siinä vältettäisiin turhaa byrokratiaa, tappelua ja pikkutärkeiden cv:n täytettä etsivien tyyppien rinkirunkkausta.
Oikeastaan ainoa varteenotettava argumentti kolmen ainejärjestön puolesta on tulevaisuuden näkymät politiikan ja viestinnän kandi- ja maisteriohjelmalle: mitä jos viiden vuoden kuluttua viestintä päätetäänkin taas erottaa valtio-opista? Siinä vaiheessa tulisi perustaa uudet ainejärjestöt, tai herättää vanhat henkiin. Ei se kuitenkaan ole ylitsepääsemätön ongelma, jonka perusteella meidän tulisi säilyttää toimimaton järjestelmä.
Suoraan sanottuna on hankala keksiä montaa syytä, miksi kolme ainejärjestöä olisi järkevä ratkaisu: perusteeksi ei mielestäni riitä, että niin on aina ollut, tai että kahdella ainejärjestöllä on liian pitkät perinteet. Perinteisiin vetoaminen on tosi boomer take, ja valtsikassa jos jossain pitäisi uskaltaa olla uudistusmielinen.
Kannanoton kirjoittaja kirjoitti tekstin yksityishenkilönä, eikä teksti välttämättä edusta yhdenkään ainejärjestön tai järjestölehden virallista kantaa.
