Joku muu, mikä?

Ostin hiljattain lentolipun Pariisiin. Air Francen sivuilla oli mahdollisuus valita man ja female -vaihtoehtojen lisäksi myös non-binary. “Kuinka edistyksellistä!” mietin samalla, kun itse klikkasin rastin nainen -ruutuun. 

Moni muukin asia saattaa tuntua cis-sukupuoliselle edistykselliseltä. TV-sarjoissa ja videopeleissä on yhä enemmän muunsukupuolisia hahmoja, ja sukupuolineutraalit vessat ja pukuhuoneet yleistyvät. Hymypatsaskin on nykyään sukupuolineutraali, eli sen voi saada luokan aina hymyilevä esimerkkioppilas sukupuolesta riippumatta.

Kuitenkin, kun lopulta astuin lentokoneeseen, henkilökunta tervehti sisään tulvivia matkustajia ovella sanoin: “Bonjour, madame”, “Bienvenue, monsieur”. Onko netin lomakkeilla, patsailla, vessoilla ja pukuhuoneilla lopulta paljoakaan merkitystä, jos mikään arkisessa käytöksessämme ja yhteiskunnassa laajemmin ei todellisuudessa muutu?

Muunsukupuolisilla ei heteronormatiivisessa yhteiskunnassa ole tasavertaisia oikeuksia, mutta heiltä kuitenkin odotetaan paljon. Ami Syystaival kirjoittaa osuvasti verkkolehti Kehrääjässä (14.7.2021): “Sekä mustana että muunsukupuolisena minulta vaaditaan paljon – asiantuntevuutta rasismista ja sukupuolesta, ilmaista opetusta tuntemattomille netissä, ikuista ja ainaista jaksamista muiden tietämättömyydelle, mukavuutta ja kiltteyttä muiden vaatimuksille.” Muunsukupuolisten tulee vastata kaukaisten sukulaisten, anonyymien kommentoijien tai toimittajien kysymyksiin ja toimia oman identiteettinsä virallisina edustajina. Aina sanavalmiina ja virheettömänä kiiltokuvana. Hymypatsaana.

Muunsukupuolisuuden käsite saattaa olla edelleen monille vieras, sillä Suomen lainsäädäntö ei tunne sitä: juridisia sukupuolia on kaksi – mies ja nainen. Ekofeministi Val Plumwoodin mukaan patriarkaalinen systeemi perustuu dualismeihin, joista toinen on aina alistetussa asemassa suhteessa toiseen. Tällaiset binääriset jaottelut ovat vaikuttaneet useiden ihmisryhmien oikeuksien sortamiseen. 

Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskuksen nettisivuilla lukee muistutus: “Sanat, joilla puhumme sukupuolesta, muuttuvat ajan kuluessa, kielen kehittyessä ja ymmärryksen lisääntyessä sukupuolen moninaisuudesta.” Suomen kieleen muunsukupuolisuuden termi syntyi tarpeesta kuvata kokemusta sukupuolesta, joka ei mahdu kaksinapaiseen jakoon. Muunsukupuolisella tarkoitetaan ihmistä, jonka kokemus omasta sukupuolestaan ei ole määriteltävissä mieheksi tai naiseksi, vaan näiden yhdistelmäksi tai joksikin aivan muuksi. 

Kieli ja sanat ovat usein vaikeita, riittämättömiä ja kömpelöitä kuvaamaan inhimillistä kokemusta. Mutta jos omalle sukupuolikokemukselleen ei ole sanoja, se voi vahvistaa toiseuden, näkymättömyyden ja ulkopuolisuuden kokemuksia ja rikkoa ihmisen minuutta. Kun sana näkyy paperilla tai tietokoneen näytöllä, tai kun sen lausuu ääneen, näkymätön muuttuu yhtäkkiä hieman enemmän näkyväksi, olematon olevaksi. Ahtaasta binäärisestä sukupuolikäsityksestä irtautuminen, nähdyksi tuleminen ja sen mukanaan tuoma itseilmaisun vapaus voivat olla muunsukupuoliselle suuri voimavara.

Moni muunsukupuolinen kuvaileekin sanan kuulemista ensimmäistä kertaa huojentavana ja turvallisena kokemuksena:

“Jotkut palaset vain loksahti paikoilleen. Tunnistin itseni siinä sanassa. Mulle se ei tarkoita miehen ja naisen välissäkään olemista; se on jotain ihan muuta.”

“Se oli valtava helpotus. Tajusin, ettei minussa ole mitään vialla”

Kenties tunnetuimpia binäärisen sukupuolikäsityksen kriitikkoja on yhdysvaltalainen feministinen teoreetikko Judith Butler, jonka mukaan sukupuoli on tulosta kielellisistä ja fyysisistä teoista ja niiden toistosta, eräänlaisesta performanssista. Butlerin mukaan yksilöt, jotka jäävät kulttuurisesti muodostuneiden sukupuoliperformanssien ulkopuolelle, uhkaavat jäädä myös yhteiskunnan ulkopuolelle. Oletus kahdesta sukupuolikategoriasta sulkee pois sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset, jotka eivät sovi annettuihin sukupuoli-identiteetteihin. 

Koska Butlerin teorian mukaan sukupuolen luonne on puhtaan diskursiivinen, hän kannustaa laajentamaan maailmankuvaa ja luomaan uusia puhetapoja, joihin sisältyisi myös binäärisen sukupuolijaon ulkopuolella olevat yksilöt. Kun kiinnitämme huomiota asioihin, kuten oikeiden pronominien ja sukupuolisensitiivisten sanojen käyttöön, tiedostamme ja otamme vakavasti sen tosiasian, että kielellä ja sanoilla on suuri merkitys.

Vaikka muunsukupuolisuuden representaatiot mediassa yleistyvät, ovat ne usein ontuvia ja epäinhimillistäviä. Muunsukupuolisten mediarepresentaatioiden yhteydessä on puhuttu “ei-ihmis-ei-binääri” -arkkityypistä, jolla viitataan muunsukupuolisiin hahmoihin, jotka ovat esimerkiksi alieneita tai robotteja. Tällaisilla fiktiivisillä hahmoilla on tavallisiin ihmisiin verrattuna täysin erilainen käsitys sukupuolesta. Vaikka tämä on varmasti käsikirjoittajilta hyväntahtoinen yritys lisätä teoksensa representaation diversiteettiä, ja vaikka sci-fi ja fantasia ovat oivia välineitä tarkastella ei-binäärisiä hahmoja ja maailmoja, jäävät muunsukupuoliset hahmot valitettavan irrallisiksi todellisuudesta.

Suomessa eduskunta hyväksyi uuden translain tammikuussa pitkän ja piinallisen kiistan jälkeen. Uuden lain tavoitteena on vahvistaa henkilön itsemääräämisoikeutta erottamalla sukupuolen oikeudellinen vahvistaminen lääketieteellisistä tutkimuksista ja hoidoista. Laki kuitenkin vahvistaa kaksijakoista sukupuolikäsitettä ja jättää muunsukupuoliset edelleen lain silmissä näkymättömiksi, sillä esimerkiksi kolmannen sukupuolen merkitseminen viralliseksi sukupuoleksi ei tule siinä mahdolliseksi. 

Kun keskustelen translaista tuttuni kanssa, hän sanoo: “Onhan se aika hurjaa, että lakiteksteissä, rivien väleissä ja sivulauseissa viestitään koko ajan, että en jotenkin ole olemassa. Haluaisin vain saada olla olemassa.” Eikö tämän pitäisi olla perusoikeus?

Eikö kokonaisia ihmisryhmiä näkymättömiksi tekeviä, haitallisia rakenteita olisi hyvä jo purkaa kielessä, lakiteksteissä, taiteessa ja kaikkialla yhteiskunnassa? Eikö?