Teksti: Antti Putila, Akseli Rouvari, Leo Taanila ja Emma Viitanen Kuva: Rosa Lehtokari Groteski testasi …
Musta, mustempi, mustin: Suru
Läheisen menettäminen, tavalla tai toisella, laukaisee vaikean suruprosessin. Suruun ei kuitenkaan saa mitään ohjekirjaa, vaikka sellaista saattaisikin välillä kaivata. Suru on yksilöllinen, pitkä ja kamala prosessi. Itsekin sen läpikäyneenä olen huomannut tietynlaisia asenteita ja odotuksia, joita surevaan ihmiseen kohdistuu tai joita sureva kokee kohtaavansa.
Seuraava pandemia: sulavat jäätiköt
Viimeiset kolme vuotta olemme kaikki katselleet koronaviruspandemian tartuntamäärien aaltoilusta kertovia diagrammeja jokaisen uutismedian etusivuilla. Pandemian alku ja nopeasti kasvavat tartuntamäärät olivatkin kuin hyökyaalto, joka vei mennessään monet tutut arkipäivän rutiinit ja muutti elämäämme monin tavoin. Vähitellen aallot loivenivat, niin tartuntalukujen, ihmisten reaktioiden kuin arjen mullistuksienkin osalta. Tällä hetkellä elämme aikaa, jolloin pandemian pelottavista aalloista on jäljellä tuskin epämääräistä huolta herättävää kareilua enempää. Moni huokaisee oikeutetusti helpotuksesta ja maskit katoavat hiljalleen katukuvasta arjen normalisoituessa vähitellen. Vaan jääkö huojennus lyhytaikaiseksi?
Kello tikittää matkalla kohti ilmastohelvettiä — onko maailmalla enää toivoa?
lmaston lämpeneminen kiihtyy, 1,5 asteen tavoite on menetetty ja biodiversiteettikriisi laajenee. Muun muassa näitä haasteita ratkomaan järjestettiin YK:n vuosittainen ilmastokokous Egyptin Sharm el-Sheikhissä 6.-18.11.2022. Osallistuin kokoukseen osana Suomen delegaatiota.
Pääkirjoitus: Groteskin ensimmäinen ja viimeinen kuolonkorahdus
Musta symboloi kuolemaa, pimeyttä ja loppua. Tarot-korteissa kuolema ei tarkoita kuolemaa – aivan – vaan uuden alkamista. SAMSARA.