Vuonna 1955 Margaritifera margaritifera, jokihelmisimpukka eli raakku, rauhoitettiin Suomessa. Nilviäinen, joka voi elää yli 200-vuotiaaksi, on lainannut nimensä Anni Kytömäen Finlandia-palkinnonkin voittaneelle romaanille Margarita. Romaanin tarina päättyy kyseiseen vuoteen, mutta alkaa jo sodasta, jossa hetkellisesti näkönsä menettänyt Mikko makaa sairastuvassa. Romaanin tarinaa kantavat useat päähenkilöt, joiden tiet lopulta risteävät, joskin usein vain hetkeksi. Lukija pääsee myös kurkistamaan jokihelmisimpukan sisäiseen elämään.
Poliittista poseerausta vai yhteiskunta pienoiskoossa?
Yliopistopolitiikka ja erityisesti HYY:n edari on viime aikoina kerännyt lokaa monista eri asioista. Sitä on …
Kuka luulet olevasi, Anni Kytömäki?
Teksti: Elli Reinikainen Kuva: Marko Ojala Kuka luulet olevasi, Anni Kytömäki? Uskon olevani 44-vuotias hämeenkyröläinen …
Vaihto-opiskelua ja ristiriitaisia tunteita
Teksti ja kuvat: Liisa Mähönen Päätös hakea vaihtoon syntyi kuin luonnostaan: Olin jo pidempään miettinyt, …
Korkeakulttuuri on kuolemassa ja hyvä niin
Tavallista arvokkaampi maku on yhdistänyt yhteiskunnan kermaa läpi ajan ja paikan. Oikeanlainen pukeutuminen, taiteen klassikoiden arvostus ja käytösetiketti ovat asettaneet oivallisen linjan tavallisten kansanosien erotteluun paremmasta, ja asettavat osin edelleen. Korkeakulttuurin salat kuin ovat hallussa niin harvoilla.