”Talouspolitiikkamme perustuu uskomuksiin”, kertoo kosmologi Helsingin Sanomissa.

”Niukkuuteen perustuva taloustiede on moraalitonta”, uutisoi tiedekolumnisti.

”Tuskin”, vastaavat Katsastaja H ja T, viime vuonna verkkoon ilmestyneen Asiaton lehdistökatsaus -blogin pitäjät.

Puolivillaista talousjournalismia napakasti arvostelevaa blogia on ehditty kehua jo Suomen fiksuimmaksi mediakriittiseksi palstaksi. Taloussanomat onnistui kahdella klikkauksella selvittämään kirjoittajien henkilöllisyydet. Kaksikosta toinen, Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen erikoistutkija Heikki Pursiainen, pitää Helsingin yliopistolla taloustieteen peruskurssia.

Kuinka tärkeää tutkijalle on osata suojata omaa anonymiteettiään, tutkija Heikki Pursiainen?

”No ei oikeastaan yhtään, siksi suojausta ei ollut varsinaisesti tehtykään. Valitsimme anonyymin lähestymistavan lähinnä markkinointisyistä. Ajattelimme, että kahden VATT:n tutkijan blogi tuntuisi ihmisistä tylsältä.”

Blogin taustalla on ajatus, että kotimainen talouskeskustelu on luokatonta. Mikä on vialla?

”Suomessa helposti mielletään, että työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen välinen konflikti on ainut tapa hahmottaa talouden asioita. Tämä on huomattavan rajoittunut näkökulma. Lehdistössä pitäisi kiinnittää enemmän huomiota siihen, ketä pidetään asiantuntijana. Korkeatasoinen keskustelu ei ole sitä, että pankkiekonomisti kertoo näkemyksiään viime päivien tapahtumista siteeraamatta mitään tutkimusta. Lisäksi toimittajan pitäisi osata tunnistaa kiinnostavat uutiset.”

Kenen juttuja itse luet?

”Luen itse rajoittuneesti suomalaista lehdistöä. Blogit ovat usein kiinnostavampia kuin perinteiset mediat. Jos haluat yhden lähteen kiinnostavaan kirjoitteluun, se on Marginal Revolution.

Ohjeesi hyväksi talousjournalistiksi aikovalle?

”Ensimmäinen ohje on, että näkee vaivaa ja kaivaa oikeasti asiantuntevan tyypin. Ne löytyvät yliopistoista ja tutkimuslaitoksista, ja silloinkin kannattaa kysyä monelta. Huono talousjournalismi on tyypillisesti sellaista, jossa haastatellaan ihmisiä, joilla on oma lehmä ojassa. Lisäksi usein ajatellaan, että mitään tosiasiaväitteitä ei voida esittää. Taloudessakin asiat oikeasti ovat jollain tavalla, jos joku on tutkimuksella sen osoittanut. Nämä eivät ole vain mielipidekysymyksiä.”

Asiaton lehdistökatsaus -blogia voit lukea täältä.


Kuva: Joona Raudaskoski